YLE/Ykkösaamu, 2.4.2013 **** Etusivulle

Kyproksen kriisin arvoitukselliset seuraukset

Hannu Reime

Vuorossa on ykkösaamun tiistaikolumnisti, joka tällä viikolla on Hannu Reime. Hänen aiheenaan on viime päivien uutisotsikoissa tiuhaan esiintynyt maa, Kypros.

Kypros on konkurssikypsä veroparatiisisaari. Tästä väitteestä olivat yhtä mieltä Suomen johtavien hallituspuolueiden, Kokoomuksen ja SDP:n, ja toisaalta opposition perussuomalaisten ja keskustan edustajat Ylen A-studion tv-keskustelussa viime torstaina. Kypros on elänyt pöhöttyneestä pankki- ja finanssitoiminnasta, jota ovat kasvattaneet vähäinen verotus ja mahdollisuus rahanpesuun. Kun keskeinen rahabisnes romahtaa, ei alle miljoonan asukkaan valtiossa ole äkkiä tarjolla korvaavia ja järkevämpiä elinkeinoaloja. Ensimmäisinä kriisistä joutuvat kärsimään pankkien palkkatyöläiset.

Oman erityisen mausteensa Kyproksen pankkikriisiin tuo se, että huomattava osa saarivaltioon sijoitetusta rahasta on peräisin venäläisiltä liikemiehiltä. Maailma on muuttunut nopeasti, sillä vain neljännesvuosisata sitten Venäjä oli hajonneen Neuvostoliiton suurin osavaltio, eikä maassa virallisesti ollut lainkaan liikemiehiä ja yksityistä liiketoimintaa.

A-studion keskustelussa sosialidemokraattien europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sanoi, että ellei EU:n pelastuspakettia Kyprokselle olisi saatu aikaan, Kypros olisi ollut vaarassa ajautua Venäjän syliin. Keskustelua johtanut Jan Andersson kysyi Jaakonsaarelta, mitä hän tällä tarkoitti, mutta vastaus jäi hieman epäselväksi.

Olisiko europarlamentaarikkomme mielessä saattanut käydä ajatus, että Kypros ehkä kiinnostaa Venäjää suurstrategisista syistä nyt, kun Venäjän laivasto on todennäköisesti menettämässä viimeisen ankkuroimis- ja huolto-oikeutensa itäisellä Välimerellä Syyrian mahdollisen vallanvaihdon myötä? Niin tai näin, kovin innokkaasti ei Venäjä kuitenkaan ole alkanut syytää rahaa Kyproksen pankkien pelastamiseen.

Jos pohdinnalla siitä, kenen syliin Kypros ajautuu, tarkoitetaan geopolitiikkaa, niin siitä kyprokselaiset kyllä ovat saaneet kosolti muistutuksia historiansa aikana. Syynä on saaren sijainti Euroopan ja Aasian liittymäkohdassa Turkin rannikon edustalla, Lähi-idän väkivaltaisten kriisialueiden tuntumassa. Kyprokselta ei ole kuin harppaus sisällissodan runtelemaan Syyriaan tai Israelin miehittämille palestiinalaisalueille.

Monista muista EU-maista poiketen Kypros ei ole kansallisvaltio: saaren asukkaat eivät selvästikään katso muodostavansa yhtä ja yhtenäistä kansakuntaa. Kypros on kahden kansallisuuden, kreikkalaisten ja turkkilaisten, asuttama saari, jonka asemasta on pitkään riidelty.

Kirjahyllyssäni oleva National Geographicin karttakirja luokittelee Kyproksen Aasiaan kuuluvaksi valtioksi. Saari sijaitsee siinä maankolkassa, josta antiikin aikana käytettiin latinankielistä nimitystä Asia Minor, Vähä-Aasia. Kyproksen kreikkalaiset ovat oikeastaan viimeinen muisto Vähän Aasian aikoinaan suuresta kreikkalaisasutuksesta, jonka historia palautuu klassiseen antiikkiin, ja jonka loiston kausiin myös kuuluu Konstantinopolin, nykyisen Istanbulin, ympärille muodostunut Bysantin valtakunta.

Bysantin romahdettua sen jälkeen, kun Osmani-suvun hallitsema Turkki oli vallannut Konstantinopolin vuonna 1453, kreikkalaiset jatkoivat elämäänsä ortodoksikristittynä vähemmistönä islamin hallitsemassa valtakunnassa. Poliittiset riidat kreikan- ja turkinkielisten välillä saivat sytykkeensä vasta modernista nationalismista.

Kansallisuusaatteen nimissä Kreikka kävi itsenäisyystaistelunsa 1820-luvulla samalla, kun kreikkalaisten nationalistien mielissä väikkyi se, mistä he käyttivät nimitystä megali idea, suuri ajatus. Sillä tarkoitettiin Bysantin henkiinherättämistä: Kreikan saaristo ja Vähän Aasian siirtokunnat yhdistyisivät suureksi kreikkalaiseksi kansallisvaltioksi yli kahden maanosan.

Suuri idea kaatui lopullisesti ensimmäistä maailmansotaa seuranneeseen kreikkalais-turkkilaiseen sotaan, joka johti yhteen siihenastisen historian suurimmista väestönsiirroista tai väestönvaihdoista Kreikan kuningaskunnan ja syntymässä olleen Turkin tasavallan kesken. Samalla päättyi Vähän Aasian kreikkalaisasutuksen vuosituhantinen historia yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Poikkeus oli Kypros, rakkauden jumalattaren Afroditen saari.

Kypros oli siirtynyt Britannian kontrolliin 1870-luvun lopulla käydyn, myös suomalaisille tutun Turkin ja Venäjän sodan seurauksena. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen saaresta tuli britti-imperiumiin kuuluva kruununsiirtomaa, ja sellaisena sen asema pysyi itsenäistymiseen, vuoteen 1960 saakka. Britannialla on edelleen kaksi suurta ja pysyvää tukikohta-aluetta, Akrotiri ja Dhekelia, saaren etelärannalla.

Kyproksen asukkaista vajaa kaksi kolmannesta on kyproksenkreikkalaisia ja vajaa neljäsosa kyproksenturkkilaisia. Saari on ollut jaettuna pian 40 vuotta Turkin miehittämään pohjoisosaan ja kreikankielisten hallitsemaan Kyproksen tasavaltaan. Ulkovalloista vain Turkki tunnustaa pohjoiseen perustetun turkkilaistasavallan. Virallisesti EU ja muut kansainväliset toimijat pitävät Pohjois-Kyprosta miehitettynä alueena.

Jakoon ajauduttiin monimutkaisten tapahtumien seurauksena 1970-luvulla, kun kyproksenkreikkalaiset nationalistit tekivät Kreikkaa silloin hallinneen sotilasjuntan tukemina vallankaappauksen tavoitteenaan enosis, saaren liittäminen Kreikkaan. Turkki vastasi kaappaukseen hyökkäämällä Kyprokseen ja miehittämällä saaren pohjoisen kolmanneksen. Samalla pantiin toimeen kreikkalaisten ja turkkilaisten viimeinen murheellinen väestönsiirto.

Yhdeksän vuotta sitten Kypros oli lähellä jälleenyhdistymistä kreikkalais-turkkilaisen liittovaltion muodossa YK:n silloisen pääsihteerin Kofi Annanin suunnitelman pohjalta. Kansanäänestyksessä turkkilaiset hyväksyivät ehdotuksen. Kreikkalaisten piirissä nationalismi voitti, ehdotus hylättiin, ja saari pysyi jaettuna.

Seitsemän päivää kansanäänestyksen jälkeen Kypros liittyi Euroopan Unioniin. Ottamalla Kyproksen jäsenekseen EU rikkoi karkeasti omaa periaatettaan, jonka mukaan Unioniin liittyvillä mailla ei saa olla avoimia rajakiistoja. Saa nähdä, auttaako finanssikriisi palaamaan Annanin kaikin tavoin järkevään suunnitelmaan ja Kyproksen saaren valtiolliseen yhdistymiseen.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Euroopan unioni

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter