YLE/Ykkösaamu, 28.6.2011 **** Etusivulle                                          

Kreikkaa "pelastetaan" kuristamalla talous

Hannu Reime

Vuorossa on ykkösaamun tiistaikolumni, kolumnistina tällä viikolla Hannu Reime. Hänen aiheenaan on uutistapahtumien polttopisteessä viime päivinä ollut talouskriisin koettelema Kreikka.

Läntisestä ja pohjoisesta Euroopasta katsottuna Kreikka näyttää olevan sivussa ja kaukana: Balkanin niemimaan ulommainen kärki, joka hajoaa saariksi Joonian ja Aigeian meriin. Mutta aivan kuten nyt, Kreikka on monesti ennenkin ollut tai joutunut, oman tai muiden päätösten ja toiminnan seurauksena, kansainvälisten tapahtumien keskipisteeseen. Nyt on kysymys Euroopan rahajärjestelmästä, aikaisemmissa kriiseissä siitä, mikä on Kreikan rooli geopoliittisella pelilaudalla.

Kreikka on Euroopan silta Orienttiin, ja sellaisena maa on suurvaltojen kanslioissa ja yleisesikunnissa historiallisesti katsoen nähtykin. Ja toisaalta, Kreikalla, helleenisellä kulttuurilla ja kreikan kielellä on ollut aivan keskeinen asema siinä, mitä kutsutaan eurooppalaisuudeksi tai länsimaiseksi kulttuuriksi. Joskus kuultu väite, että koko länsimainen filosofia on pelkkää kommenttia Platonin kirjoituksiin, on tahallisen kärjistettyä liioittelua, mutta teoreettista ajattelua itsessään voi hyvinkin pitää kreikkalaisten keksimänä. Kreikan kieli on myös maailman vanhimpia kirjakieliä, jolla on kirjoitettu sekä klassisen antiikin teoksia että kristinuskon tärkein kirja, Uusi Testamentti.

Uuden ajan historiassa Kreikasta tuli suurvaltojen pelinappula 1820-luvulla, kun maa Englannin ja Venäjän tukemana kävi pitkän itsenäisyystaistelun ja irrottautui Turkin valtakunnasta. Myöhemmin Kreikka sotkeutui lukuisiin Balkanin sotiin, joissa keskeisenä elementtinä oli helleenien, serbien ja bulgarialaisten kiista Makedoniasta. Vielä nykyisinkin Makedonian kysymyksen kaiku kummittelee Kreikan ulkosuhteissa ja saa helleeninationalistit täysin järjettömään slaavilaisvastaiseen kiihkoon.

Toisen maailmansodan aikana Kreikka oli saksalaisten miehittämä. Sodan päättyessä suurin osa maasta oli kommunistijohtoisen Kansallisen vapautusrintaman EAM:n ja sen johtaman partisaaniarmeijan ELAS:n hallinnassa. Ilman brittijoukkojen aseellista väliintuloa joulukuussa 1944 Kreikasta olisi mitä ilmeisimmin tullut Jugoslavian kaltainen kansandemokratia. Toinen maailmansota jatkui Kreikassa sisällissotana, jossa hallituksen joukot Britannian ja Yhdysvaltojen rahallisesti tukemina voittivat kommunistien johtaman armeijan. Kreikkalaiset kommunistit nujerrettiin kovin ottein. Pari vuosikymmentä myöhemmin oikeiston pelko vasemmiston parlamentaarisesta vahvistumisesta johti sotilasvallankaappaukseen vuoden 1967 keväällä. Sotilasjuntan epäonnistunut sotkeutuminen Kyproksen kysymykseen palautti parlamentaarisen demokratian Kreikkaan seitsemän vuotta kestäneen diktatuurin jälkeen. Vuonna 1981 Kreikasta tuli EU:n edeltäjän EEC:n jäsen, ja näin tultiin Kreikan historiassa nykypäivän kynnykselle.

En ymmärrä kovin paljon taloudesta enkä osaa edes mielessäni kuvitella, millainen olisi vallitsevissa olosuhteissa oikeudenmukainen ja järkevä ratkaisu Kreikan rahakriisiin. Ongelmana tarjotuissa ehdotuksissa — velkajärjestelyissä, Kreikan paluussa kansalliseen valuuttaan — ovat päätöksen mahdolliset seuraukset: taantuman syveneminen ja lama koko maailmassa ja ennen kaikkea meillä täällä Euroopassa, jonne eurojärjestelmän kriisi tietenkin ensimmäisenä iskee. Pelko luotonannon, kapitalismin verenkierron, tyrehtymisestä ja tuotannollisten investointien lopahtamisesta ei ole aiheeton. Kapitalismin ylittävää demokraattista ja samalla kansainvälistä ratkaisua, sosialismia sanan väärentämättömässä merkityksessä, voi hahmotella yksityisajattelussaan. Ongelmana on vain se, että ainakaan tätä nykyä ei ole olemassa siltaa, joka ylittäisi vallitsevan todellisuuden ja oikeudenmukaisemman ja järkevämmän maailman välisen kuilun. Mutta kuka tietää, mihin muutoksiin kuohunta Kreikan naapurustossa Lähi-idässä ihmiskunnan enemmistön pakottaa? Arabien herääminen saattaa herättää myös muut.

Eniten kriisi ja sen ratkaisuyritykset koettelevat tietenkin kreikkalaisia itseään. Mutta on kreikkalaisia ja kreikkalaisia. Kriisin kommentoinnissa on mielestäni ollut vastenmielisintä kaikkien kreikkalaisten kollektiivinen leimaaminen työtä vieroksuviksi ja veroja kiertäviksi huijareiksi. Helleenien kansastahan voi kriisitunnelman keventämiseksi levittää hauskoja kaupunkitarinoita, sellaisia kuin, että ateenalainen taksikuski ei tiennyt, mitä tarkoittaa verojen maksaminen, tai jotain vieläkin yleistävämpää: kreikkalaiset ovat ”tanssivia Zorbaksia”. Koska mitään ihmisrotuja ei modernin tieteellisen käsityksen mukaan ole olemassakaan, tällaisia puheita voi hyvinkin kutsua rasistisiksi sanan 'rasismi' yleisesti ymmärretyssä merkityksessä. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluaisin tähän sivumennen lisätä, että rasistisia puheita ei mielestäni tulisi tuomita käräjillä, vaan käydä niistä julkista keskustelua ja sitä kautta saattaa ne siihen arvottomaan arvoon, mikä niille kuuluu.

Ulkopuolinen, objektiivinen tarkkailija, vaikkapa toiselta taivaankappaleelta saapunut tutkimusmatkailija, saattaisi ihmetellä ratkaisua, jota troikka — Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto — Kreikalle tarjoaa: talous pelastetaan kuristamalla talous, jotta siitä tulisi kilpailukykyinen. Tätä ohjelmaa on nyt pantu toteuttamaan sosialistiseksi kutsutun puolueen muodostama hallitus. Ateenan mielenosoituksissa on nähty muun muassa juliste, jossa pääministeri Georgios Papandreoulle myönnetään kuukauden toimihenkilön mitali pankkiiriliike Goldman Sachsilta.

Suurpankit, pankkiiriliikkeet ja investointifirmat eivät todellakaan kärsi, jos talouden kuristusohjelmaa aletaan toteuttaa Kreikassa. Ehkä siitä eivät myöskään kovin paljon kärsisi harmaan talouden toimijat, joille verojen kiertäminen on olennainen osa liiketoimintaa. Ankarimmin kuuri iskee palkkatyöläisiin niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Opettajat, sairaanhoitajat, julkisten sairaaloiden lääkärit ja suurten yritysten työläiset ovat tehneet työnsä tunnollisesti ja maksaneet veronsa kunniallisesti, ja nyt heitä rangaistaan muiden aiheuttamasta kriisistä. Kreikan ammattiyhdistykset ovatkin olleet Ateenan, Thessalonikin ja muiden kaupunkien jatkuvien mielenosoitusten samoin kuin toistuvien mielenosoituslakkojen pääorganisaattoreita. Suuttumuksen aitoutta on tuskin syytä epäillä. Kuristusohjelman toteuttamisesta ei tule helppoa.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Euroopan unioni, Maailmantalous, Yhteiskunnallinen ajattelu , Espanja

 

[home] [archive] [focus]