YLEn ykkönen: Kultakuumeen kolumni 9.7.2008 - Eurooppa     

Ylen ykkösellä on heinäkuussa teemana "Isänmaitten heinäkuu". Nationalismia käsitellään useissa radio-ohjelmissa. Hannu Reimen kolumnien aiheena tässä sarjassa on "Isänmaallisuus sana sanalta".                                                

Kun Suomi "meni" Eurooppaan

Hannu Reime

Kun Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen viime vuosikymmen puolivälissä, täällä kirjoitettiin paljon siitä, kuinka me nyt ”menemme Eurooppaan”. Tämä oli tietysti hieman outoa puhetta, koska ainakin jo 1950-luvun kansakouluissa opetettiin, että Suomi on valtio, joka sijaitsee Eurooppa-nimisessä maanosassa.

Kirjoitukset ”menemisestä Eurooppaan” olivat eräänlaista koodikieltä: niillä tarkoitettiin ”menemistä Länteen”. Mutta koodikieltä sekin oli, sillä eiväthän maat voi mihinkään siirtyä, ellei oteta lukuun ihmisen kannalta toivottoman hitaita geologisia prosesseja.

”Meneminen Eurooppaan” tai ”meneminen Länteen” tarkoitti poliittista liittoutumista suurten länsieurooppalaisten maiden kanssa. Osalle suomalaisista sekään ei riitä, vaan pitäisi ”mennä” vielä kauemmas länteen, yli Atlantin, liittoutua sotilasliittoon, jonka voimakkain jäsenvaltio on ylivoimaisesti Amerikan Yhdysvallat.

”Lännettyminen” on ilmaus, jota paljon käytetään vielä nykyisinkin. Se heijastelee isänmaamme vaikutusvaltaisten piirien tuntemaa traumaa ”suomettumisesta” kylmän sodan aikana.

Mutta unohdetaan hetkeksi ”lännettyminen” ja ”suomettuminen”, ja keskitytään yhteen sanaan: Eurooppa. Eurooppa on valtavasta Euraasian mantereesta länteen työntyvä niemi, jonka maarajat ovat hyvin epämääräisiä ja sopimuksenvaraisia. Ural- ja Kaukasus-vuoristo mainitaan usein Euroopan itäisinä ja kaakkoisina rajoina.

Kaksi tärkeää valtiota, Turkki ja Venäjä sijaitsevat sekä Euroopassa että Aasiassa. Niiden molempien, mutta varsinkin Turkin pinta-alasta suurin osa on Aasiaa, ja Turkissa myös maan väestöstä ylivoimainen enemmistö asuu Aasian puolella, jossa myös sijaitsee maan pääkaupunki. Venäjän pinta-alasta suurin osa sijoittuu Uralin itäpuolella, mutta asukkaiden enemmistö ja suurimmat kaupungit ovat lännessä, Euroopassa.

Ovatko Venäjä ja Turkki siis eurooppalaisia maita? Vai ovatko ne maita, joissa se, mitä kutsutaan ”eurooppalaisuudeksi” sekoittuu johonkin muuhun, ”vieraaseen”, ”aasialaisuuteen”? Kysymys on tietenkin järjetön. Luulisin, että jos tehtäisiin mielipidekysely, jossa ”sataprosenttisilta eurooppalaisilta” kysyttäisiin, kumpi on eurooppalaisempi maa, Venäjä vai Turkki, useimmat vastaisivat: Venäjä. Mutta jos sen jälkeen kysyttäisiin, kummalla olisi ensisijainen oikeus liittyä EU:hun, enemmistö mitä todennäköisimmin pitäisi Turkkia varteenotettavana jäsenehdokkaana. Kysymys ei ole ”eurooppalaisuuden” asteesta, vaan Venäjän ja Turkin suhteellisesta koosta.

Euraasiasta valtamereen työntyvänä niemenä Eurooppa muistuttaa Intiaa. On mielenkiintoista verrata niiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Molemmat erottuvat kulttuureiltaan ja tavoiltaan muusta Euraasiasta, mutta rajat ulospäin ovat epämääräisiä. Emme voi selvästi sanoa, missä Intia päättyy lännessä ja persialainen kulttuuripiiri alkaa, tai missä intialaisuus vaihtuu itään mentäessä burmalaisuudeksi. Sielläkin määrittely on yhtä mielivaltaista kuin Euroopan maarajojen asettelu.

Eurooppaan verrattuna Intia on valtiollisesti yhtenäinen lukuun ottamatta Pakistania, joka erosi hyvin väkivaltaisten tapahtumien saattelemana muusta Intiasta, kun britit luopuivat siirtomaaimperiuminsa suurimmasta jalokivestä, Brittiläisestä Intiasta, yli 60 vuotta sitten. Brittien poistuminen Intiasta oli tärkeä lenkki tapahtumaketjusta, jossa puoli vuosituhatta aikaisemmin alkanut eurooppalaisten maailmanvaltaus alkoi purkautua. Muista maanosista Eurooppa eroaakin eniten siinä, että se valtasi äärimmäisen väkivaltaisesti suurimman osan muuta maailmaa ja muita mantereita ja muokkasi niitä itsensä näköisiksi. Pisimmälle se ehti  Amerikassa ja Australiassa.   

Valtiollisesti Eurooppa on hyvin hajanainen. Syynä on historia, ei se, että meidän maanosamme olisi esimerkiksi Intiaan verrattuna monikielisempi tai monikulttuurisempi. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaa on vaihtelevalle menestyksellä yritetty yhdistää Euroopan unioniksi, josta joskus saattaa tulla aito liittovaltio. Oman vaatimattoman mielipiteeni mukaan Euroopan yhdentymispyrkimykset ovat itsessään arvokkaita ja Suomen mukanaolo niissä on siitä syystä tärkeää. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä kenenkään itsetunto-ongelmien kanssa. ”Suomettuminen”, ”lännettyminen” ja muut sellaiset joutaisivat jo käsitteinä historiaan.

 

Ks. Hannu Reimen muita juttuja samassa sarjassa

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Euroopan Unioni

 

 

[home] [archive] [focus]