YLE/Ykkösaamu, 29.12.2015 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 29.12.2015 **** Etusivulle
Hannu Reime
Vuorossa on Ykkösaamun tiistaikolumni, kolumnistina tällä viikolla Hannu Reime. Hän pohtii sitä, mikä erottaa meidät ihmiset muista elämistä.
Charles Darwin, Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta. Suomentanut Anto Leikola. Terra Cognita 2015. Alkuteos The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex 1871, 1877.
Yleistajuisiin tiedekirjoihin erikoistunut kustantamo Terra Cognita julkaisi päättyvänä vuonna suomeksi Charles Darwinin kuuluisan tutkielman ihmislajin synnystä. Biologi ja oppihistorioitsija Anto Leikolan sujuvasti kääntämän teoksen koko nimi kuuluu suomeksi Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1871, vähän toistakymmentä vuotta Lajien synnyn, Darwinin tunnetuimman teoksen jälkeen.
Lueskellessani joulunpyhinä Ihmisen polveutumista mieleeni tuli monenlaisia ajatuksia tästä tietokirjallisuuden klassikosta. Ensimmäinen oli se, että jokaisen kirjoittajan tavoin myös Darwin oli aikansa lapsi. Evoluutiota koskevasta mainiosta havainnointikyvystään ja tarkkanäköisyydestään huolimatta hän oli sisäistänyt monia oletuksia, joita pidettiin itsestäänselvyyksinä 1800-luvulla, mutta joita lukiessa nykyisin tulee lähinnä kiusaantunut olo. Darwin esimerkiksi yhtyy käsitykseen, että ihmiskunta jakautuu rotuihin, ja että voidaan puhua ylemmistä ja alemmista roduista ja niiden erilaisista ominaisuuksista, jopa kallonmuodosta henkisten kykyjen indikaattorina.
Yhdessä kohdassa teostaan Darwin kirjoittaa, että meidän on vain ”siedettävä niitä eittämättömiä harmeja, joita heikkojen eloonjäämisestä ja lisääntymisestä seuraa”. Hän siteeraa myös hyväksyvästi erästä kirjoittajaa, joka asettaa vastakkain ”huolimattoman, epäsiistin, mihinkään pyrkimättömän irlantilaisen”, joka ”lisääntyy kuin kaniini”, ja ”säästäväisen, eteenpäin katsovan, itseään kunnioittavan ja kunnianhimoisen skotin”, joka valitettavasti pysyy pitkään selibaatissa ja jättää harvoja jälkeläisiä. Objektiivisen todellisuuden sijaan nämä lauseet heijastelevat britti-imperiumin loiston päivien maailmankuvaa yhdistyneenä viktoriaanisen ajan tekopyhään moralismiin.
Yleensäkin Darwin näyttää, evoluutioon niin keskeisesti kuuluvasta muutoksen korostamisesta huolimatta, jollakin tasolla hyväksyneen ikivanhan, mutta modernille tieteelle vieraan ajatuksen olevaisen hierarkiasta, ajatuksen siitä, että luonto koostuu alemmista ja ylemmistä olioista. Kädellisiin nisäkkäisiin kuuluva homo-suku ja sen ainoa elossa oleva laji Homo sapiens ovat Darwinin mukaan kehittyneet jostakin alemmasta muodosta, alemmista eläimistä.
Lajien kehitys sellaisena kuin Darwin sen kuvaa on maapallon historiaan kuuluva tosiasia, mutta ei evoluutiolla nykykäsityksen mukaan ole mitään suuntaa alemmasta ylempään. Ajatus edistyksestä rajoittuu ihmisten maailmaan, muussa luonnossa koko sana on merkityksetön. Oletus, että luonnolla ei ole tarkoitusta, on 1600-luvulla alkaneen tieteellisen vallankumouksen kulmakiviä.
On mielenkiintoista, mitä Darwin kirjoittaa kielestä tai oikeastaan kielikyvystä, siitä ominaisuudesta, joka selvimmin erottaa ihmisen kaikista muista maapallon elonkehän eliöistä. Monien eläinlajien yksilöt kyllä kommunikoivat tehokkaasti keskenään, mutta ihmiskieli on paljon muutakin kuin viestintäväline. Lyhyen ja tiiviin määritelmän mukaan kieli on ihmisellä oleva kyky järjestää ajatukset täsmällisiksi ja saattaa ne aistein havaittavaan muotoon.
Darwin kirjoittaa kielestä näin:
Kieli on taito niin kuin oluenpano tai leipominen […] Se ei varmastikaan ole vaisto, sillä jokainen kieli on opittava. Mutta se eroaa suuresti kaikista tavallisista taidoista, sillä ihmisellä on vaistomainen pyrkimys puhua, kuten voimme nähdä pikkulasten jokeltelusta, kun taas yhdelläkään lapsella ei ole vaistomaista taipumusta oluenpanoon [tai] leipomiseen [....].
Darwin on myös sitä mieltä, että mikään kieli ei ole tarkoituksella keksitty, vaan ne ovat kaikki kehittyneet hitaasti ja tiedostamattomasti, monin askelin. Käsitykseen, että kielikyky tulee suoraan luonnosta yhtyvät monet nykytutkijat. Joidenkin mielestä ihminen on saattanut saada kielen hyvinkin nopeasti, seurauksena jonkin yksilön perimässä tapahtuneesta mutaatiosta, joka ensiksi on levinnyt hyvin pienessä populaatiossa.
Nykyihmisen syntyä pohtiessa kannattaa Darwinin klassikon rinnalla lukea kolme vuotta sitten ilmestynyttä tietokirjaa Masters of the Planet. The Search for Our Human Origins ('Planeetan valtiaat. Ihmismäistä alkuperäämme etsimässä'), jonka on kirjoittanut Yhdysvaltojen luonnonhistoriallisen museon emerituskuraattori Ian Tattersall. Kirjassa käydään nykytiedon valossa läpi homo-sukumme yli puolentoista miljoonan vuoden mittainen historia päätyen Homo sapiensin syntyyn Afrikassa joskus satatuhatta vuotta sitten ja lopulta tämän lajin kaikkiin maanosiin levinneeseen nykymuotoon, jota tutkijat kuvaavat ilmauksella 'anatomialtaan ja käyttäytymiseltään moderni ihminen'.
Tattersall kirjoittaa siitä, kuinka nykyihmisen myötä maapallolle ilmaantui eläinlaji, jonka aivot käsittelevät informaatiota tavalla, jota mikään muu eliö ei tee. Ihmiskieli on tämän symbolisen kyvyn ilmenemä ja poikkeaa rakenteeltaan perin pohjin kaikkien muiden eläinten sinänsä tehokkaista, mutta rajoitettuja tarpeita, lähinnä eloonjäämistä palvelevasta viestinnästä. Ihminen kykenee organisoimaan mielessään maailman vaihtoehtoisilla tavoilla, mikä tekee mielikuvituksen ja tulevaisuuden suunnittelun mahdolliseksi. Kielikyky on vapauttanut ihmisen vankilasta, jonka nimi on tässä-ja-nyt.
Upeana todisteena tämän uuden eläinlajin henkisistä kyvyistä Ian Tattersall pitää Pohjois-Espanjasta ja Etelä-Ranskasta löydettyjä parin–kolmenkymmenen tuhannen vuoden ikäisiä luolamaalauksia, joiden tekijöitä kutsutaan Cro-Magnonin ihmisiksi. Picasson kerrotaan todenneen heidän taiteestaan, ettei hänellä ole siihen mitään lisättävää.
Luolamaalauksia löydettiin ensimmäisen kerran Espanjan Altamirasta Darwinin vanhuudenpäivinä, eikä niiden ikään uskottu aluksi lainkaan. Ian Tattersall toteaakin, että 1800-luvun oppineiden oli hyvin vaikeaa hyväksyä ajatusta, että kivikauden ihmiset olivat henkisiltä kyvyiltään yhdenveroisia tuon vuosisadan sivistyneitten eurooppalaisten kanssa. Ne kaukaiset edeltäjämme, jotka koristelivat Altamiran, Lascaux'n ja Chauvet'n luolien seinät, osoittivat jälkeen tuleville, että sofistikoitu mieli ja ”primitiivinen” elämäntapa eivät ole yhteensovittamattomia.
Arkisto: Hannu Reime, Tiede ja opetus, Yhteiskunnallinen ajattelu, Noam Chomsky, Kenan Malik