YLE/Ykkösaamu, 19.4.2016 **** Etusivulle

Carl Barks ja Noam Chomsky samoilla jäljillä

Hannu Reime

Merimiesasuisen, huono-onnisen Aku Ankan ja Ankkalinnan muiden asukkaiden seikkailuihin voi joskus sisältyä hienoja oivalluksia. Tiistaikolumnistimme Hannu Reime kertoo, millaisia ajatuksia hänessä on herättänyt kaksi klassikkosarjaa 1950-luvulta.

Minulla on tapana silloin tällöin ostaa lapsenlapselleni Aku Ankka, se viikoittain ilmestyvä sarjakuvalehti, jota on julkaistu suomeksi jo yli 63 vuotta. Lehden numeroihin sijoitetaan tämän tästä uusintoina parhaita sarjoja, jotka usein on sepittänyt ja piirtänyt Carl Barks (1901–2000), Walt Disneyn käyttämistä taiteilijoista tunnetuin.

Taannoisella pääsiäisviikolla Aku Ankassa ilmestyi tällaisena toivesarjana tarina nimeltään ”Ajatuslaatikot”, joka hillittömässä, lähes surrealistisessa fantasiassaan kuuluu mielestäni Barksin piirrosten ehdottomaan huippuun. Kymmensivuinen tarina julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1952, Aku Ankan ensimmäisenä ilmestymisvuotena meidän maassamme.

Walt Disneyn luomaa maailmaa on usein pidetty vulgaarin tajuntateollisuuden ja pohjoisamerikkalaisen kulttuuri-imperialismin pesunkestävänä ilmentymänä. Käsityksessä on varmasti vankka perä, mutta ainakin Barksin kaltaisen nerokkaan tarinankeksijän ja piirtäjän osalta todellisuus on tällaista yksioikoista käsitystä paljon hienosyisempi. Carl Barksia voi joissakin piirrossarjoissa lukea kuin Karl Marxia.

Niinpä klassisen sarjan ”Kun taivaalta satoi rahaa” voi ymmärtää kapitalismin puolustuksena, vain jos jättää lukematta sarjan viimeiset ruudut. Tarinassa pyörremyrsky imaisee Roope Ankan rahat taivaan tuuliin, mutta Roope ei ole asiasta moksiskaan. Hän tietää, että ilmaisen miljoonan jakaminen jokaiselle tuo rahat ennen pitkää takaisin, jos hän itse pysyy omalla farmillaan ja jatkaa niin kuin ennenkin Tupun, Hupun ja Lupun raataessa renkeinä.

Kun rahat sitten tarinan lopussa ovat palanneet Roopen rahasäiliöön, tämä pitää Akulle saarnan klassisen taloustieteen työnarvoteoriasta: raha on pelkkää metallia ja paperia, todellinen arvo tulee työstä. Aku vastaa tähän kysymällä, että jos rahassa itsessään ei ole mitään arvoa, miksi sitten keräät sitä niin hillittömästi. Koska siihen on niin ihanaa sukeltaa, Roope vastaa. Viimeisessä ruudussa Aku tarttuu kuokkaan selkä työstä kipeänä ja huudahtaa: hyi olkoon! Ellei tämä ole kapitalismin kritiikkiä, niin mikä sitten on?

Tähän voisi lisätä, että nykymaailman raharikkaisiin verrattuna Roope Ankka sentään toimii rationaalisesti: rahalla on hänelle käyttöarvoa, siinähän voi kylpeä. Päinvastoin kuin Roope Ankka hänen nykyiset seuraajansa tunkevat suunnattoman rahamääränsä pelkkänä elektronisena informaationa johonkin veroparatiisiin piiloon uteliailta ja kotimaansa verottajalta.

Mutta palataan toiseen suosikkisarjaani, jossa Ankkalinnan keksijä/tiedemies Pelle Peloton on pajassaan rakentanut ajatuslaatikot. Apulaistensa Tupun, Hupun ja Lupun – Akun veljenpoikien – kanssa Pelle asettelee ne metsäpolulle olettaen, että kun metsäneläimet yöllä kulkevat laatikoiden lähettämien säteiden läpi, ne muuttuvat toisenlaisiksi.

Pelle sanoo, että säteiden vaikutuksesta luontokappale oppii ajattelemaan. Eikä siinä vielä kaikki, lisäävät Pellen apulaiset. Samalla eläimet oppivat puhumaan ja toimimaan kuin ihmiset.

Sanaa 'ihminen' on tässä repliikissä vaikea välttää. Niin kuin kaikkien eläinsatujen näyttämöä, niin myös Ankkalinnaa kansoittavat eläimennäköiset ihmiset tai ihmisen tavoin käyttäytyvät eläimet, kummin päin vain. Ja koska nämä hahmot ulkonäköään lukuun ottamatta ovat muuten kuin ihmisiä, he myös ovat riippuvaisia oikeista eläimistä, joita voisi kutsua eläineläimiksi suomen kieleen ilmaantuneen hauskan kieliopillisen prosessin, reduplikaation eli kahdentamisen avulla. Linnunnäköinen Aku sukulaisineen syö kalkkunapaistia jouluna, ja koirannäköisellä ankkalinnalaisella voi olla lemmikkinään oikea koira, sanotaan nyt koirakoira.

Ihmisen ja muiden eläinten vastakohtaisuudesta Carl Barks rakentaa ”Ajatuslaatikoissa” päätä huimaavan tarinan, jossa ihmismäinen ankka valepukeutuu oikeaksi sudeksi ja oikea susi ihmisen tavoin käyttäytyväksi koiraksi. Lieneekö Barksilla ollut mielessään Jeesuksen vertaus sudesta lammasten vaatteissa? Niin tai näin, lopputuloksena on kaksi päälaelleen käännettyä muunnelmaa usein siteeratusta sanonnasta.

Huiman fantasiansa lisäksi ”Ajatuslaatikoihin” sisältyy mielenkiintoinen ja varsin uskottava tieteellinen oletus – lähtökohta ja oletus, ei mikään teoria – niistä ominaisuuksista, jotka erottavat ihmisen muista eläimistä. Carl Barks tuskin on ajatellut asiaa tieteellisesti, mutta lähtökohta on niin luonnollinen, että sitä on vaikea kumota sensaationhakuisten tiedeuutisten monista yrityksistä huolimatta. Oletus on se, että ihmisen ajattelu, kieli ja niiden ohjaama toiminta ovat tulleet samassa paketissa ja kuuluvat läheisesti yhteen. Niiltä osin ihminen eroaa kaikista muista eläimistä.

Samaa oletusta ajattelun ja kielen keskeisyydestä ihmismäisyyden määrittäjänä on korostanut tunnettu amerikkalainen kielitieteilijä Noam Chomsky seitsemälle vuosikymmenelle ulottuvassa laajassa tuotannossaan. Kahdessa juuri ilmestyneessä kirjassaan, toisessa yksin ja toisessa MIT-kollegansa Robert Berwickin kanssa, Chomsky pohtii ihmiskielen rakennetta ajatuksen ilmaisemisen välineenä ja sitä, kuinka siihen vaadittava, kaikille ihmisille yhteinen kielikyky on mahdollisesti voinut syntyä biologisessa evoluutiossa.

Kielen avulla ihminen kykenee muotoilemaan ajatuksensa täsmällisiksi ja saattaa ne kanssaihmistensä havaittaviksi artikuloidun puheen tai viittomisen avulla. Siitä, kuinka ihminen on tällaisen kyvyn evoluution kuluessa saanut, voidaan esittää vain enemmän tai vähemmän perusteltuja oletuksia. Kenties kyseessä on ollut perimän mutaatio, joka on nopeasti lähtenyt leviämään pienessä ihmispopulaatiossa Afrikassa joskus vähän alle satatuhatta vuotta sitten, ennen kuin Homo sapiens lähti vaeltamaan kaikkiin maanosiin.

Vastasipa tällainen skenaario luonnonhistoriallista totuutta tai ei, joka tapauksessa kielikyky on keskeinen uusi elementti siinä luonnollisessa prosessissa, joka aikoinaan muutti apinamaisen olennon ihmismäiseksi. Maapallolle syntyi eliö, jonka aivot käsittelevät informaatiota tavalla, mitä mikään muu eläin ei tee. Tämä ei ole arvoarvostelma eikä opinkappale, vaan perusteltavissa oleva väite. Sarjakuvapiirtäjä Carl Barks näyttää pelkän terveen järjen avulla osuneen mainiossa faabelissaan naulan kantaan.

 

Kirjallisuutta:


Carl Barks, ”Ajatuslaatikot”. Aku Ankka 12/2016. ss.22–31. Julkaistu suomeksi ensi kerran vuonna 1952.

Robert C. Berwick & Noam Chomsky, Why Only Us. Language and Evolution. MIT Press 2016.

Noam Chomsky, What Kind of Creatures Are We? Columbia University Press 2016.


Arkisto: Hannu Reime, Noam Chomsky

 

 

[home] [archive] [focus]