YLE/Ykkösaamu, 16.10.2012 **** Etusivulle

Maailma kuilun partaalla

Hannu Reime

Viisikymmentä vuotta sitten Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ajautuivat lähemmäs ydinsotaa kuin koskaan. Kuuban ohjuskriisiä lokakuussa 1962 pidetään vaarallisimpana selkkauksena kylmän sodan vuosikymmeninä. Tämänviikkoinen tiistaikolumnistimme Hannu Reime pohtii Kuuban kriisin taustaa ja syitä.

Tänään, 16.na lokakuuta, on kulunut päivälleen 50 vuotta siitä, niin ikään tiistaipäivästä, jolloin Yhdysvaltojen presidentti John Kennedy sai työpöydälleen tiedusteluraportin, jonka mukaan Neuvostoliitto oli sijoittamassa ohjuksia Kuubaan. Satelliittikuvat osoittivat, että ohjukset olivat kooltaan keskimatkan kantaman raketteja, joihin sijoitetut ydinkärjet voisivat uhata Yhdysvaltojen suurimpia kaupunkeja. Koko maailman tietoon kriisi rävähti seuraavana maanantaina, kun Kennedy TV-puheessaan ilmoitti, että Yhdysvallat on määrännyt laivastonsa saartamaan Kuuban saaren ja käännyttämään sotamateriaalia kuljettavat alukset takaisin. Neuvostoliiton johtajaa Nikita Hrushtshovia Kennedy vaati poistamaan ohjukset Kuubasta tai muuten...

Kennedy puhui klo 19 Yhdysvaltojen itärannikon aikaa, jolloin Euroopassa elettiin jo seuraavan päivän pikkutunteja. Uutinen presidentin sanomasta ehti kuitenkin aamun lehtiin meillä Suomessakin. Olin itse silloin 17-vuotias abiturientti, ja koulupäivä tiistaina lokakuun 23.na alkoi historian tunnilla. Ainetta meille opetti värikkäänä ja suorapuheisena persoonallisuutena tunnettu lehtori, joka aloitti tunnin lausumalla näin: saapa nähdä, tuleeko teistä koskaan ylioppilaita. Eikä opettajamme tarkoittanut sitä, että mahdollisesti kaikki reputtaisimme!

Osallistuin aikaisemmin tänä syksynä keskustelutilaisuuteen, jossa kirjailija ja psykiatri Claes Andersson kertoi, että ihminen saattaa muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan asioita, joita ei ole koskaan tapahtunut. En siis mene takuuseen siitä, että lehtori Vainio todella lausui nuo selkäpiitä karmineet sanat harmaana syysaamuna puoli vuosisataa sitten. Mutta vaikka olisin itse keksinyt koko asian ja vain omassa mielessäni pannut opettajamme lausumaan moisen ajatuksen, se osoittaa, että Kuuban ohjuskriisi oli shokeeraava tapahtuma.

Ihmiskunta oli ajautunut ydinsodan partaalle. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto pelasivat ydinaseilla jänishousua, uhkapeliä, jossa kumpikin pelaaja menehtyy, ellei toinen anna periksi, ja se, joka ensimmäisenä perääntyy, on jänishousu, englanniksi chicken, kirjaimellisesti kananpoika. Chicken game tuli tunnetuksi Nicholas Rayn ohjaamasta James Dean -elokuvasta Nuori kapinallinen, jossa Deanin esittämä nuorukainen ja tämän itsetietoinen vastustaja kilpailevat siitä, kuka hyppää viimeisenä rotkoa kohti kiitävästä autosta.

Kuuban ohjuskriisi oli vaarallisin kylmän sodan lukuisista selkkauksista siksi, että ydinaseiden käyttö oli silloin lähempänä kuin koskaan. Se oli myös yllättävä tapahtuma, sillä ajan pahimmat kriisipesäkkeet oli totuttu sijoittamaan aivan muualle kuin Amerikkojen alueelle. Olivathan amerikkalaiset ja venäläiset vain vuotta aikaisemmin katselleet toisiaan panssarivaunun tykinpiippuja pitkin Berliinissä, ja Korean niemimaalla kylmä sota oli puhjennut kuumaksi päättyen ratkaisemattomaan aselepoon.

Kuuban kriisin asianosaiset ovat vuosikymmeniä myöhemmin tavanneet toisiaan, ja niissä on vain vahvistunut se, että lokakuussa 1962 oltiin lähellä kolmatta maailmasotaa. Kennedyn hallituksen puolustusministeri Robert McNamara keskusteli näissä tapaamisissa entisten neuvostokenraaleiden ja myös Fidel Castron itsensä kanssa. McNamara kommentoi myöhemmin, että jos Yhdysvallat olisi toteuttanut suunnitelmansa hyökätä Kuubaan, hyökkäykseen olisi lähes varmasti vastattu Kuubasta taktisin ydinasein, minkä jälkeen myös Yhdysvallat olisi ottanut käyttöönsä ydinaseet. Toisena mahdollisuutena on mainittu, että Neuvostoliitto olisi reagoinut Yhdysvaltojen Kuuba-invaasioon valtaamalla Länsi-Berliinin, missä myös olisi ollut kaikki ainekset suursotaan. Onneksi molemmat vaihtoehdot jäivät toteutumattomaksi historiaksi.

Kuuban kriisiin oli muitakin syitä kuin johtavien ydinasevaltojen, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, kilpailu siitä, kuka on mies ja kuka jänishousu. Kriisiin liittyvissä taustatapahtumissa Neuvostoliitolla oli korkeintaan sivuosa.

Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteet olivat jyrkästi huonontuneet sen jälkeen, kun Fidel Castron hallitus oli vuoden 1959 alussa tullut valtaan menestyksekkään vallankumouksen jälkeen. Jo kaksi vuotta ennen ohjuskriisiä Yhdysvallat oli aloittanut laajamittaisen taloussaarron Kuubaa vastaan Castron kansallistettua yhdysvaltalaisten omaisuutta. Vuoden 1961 alussa Washington katkaisi diplomaattisuhteet Havannaan. Huhtikuussa Yhdysvallat pommitti Kuuban lentokenttiä, Castro julisti Kuuban vallankumouksen ”sosialistiseksi”, ja kuubalaispakolaiset yrittivät Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n tukemina nousta maihin Sikojen lahdella.

Ohjuskriisin aikoihin CIA:lla oli jo vuoden verran ollut käynnissä operaatio Mangustina tunnettu sabotaasi- ja terroriohjelma Kuuban hallituksen kaatamiseksi. Ohjelmaa johti kenraali Edward Lansdale, joka oli ”ansioitunut” vastaavanlaisissa tehtävissä Filippiineillä ja Vietnamissa. Kuuba-hankkeen eksoottinen nimi viittaa trooppisilla alueilla elävään mangustien nisäkäsheimoon, johon kuuluu 33 lajia eli yhtä paljon kuin ohjelmassa oli alakohtia. Ne vaihtelivat sabotaasista ja terrorismista yrityksiin murhata Fidel Castro.

Operaatio Mangusti oli täydessä käynnissä, kun ohjuskriisi puhkesi. Kuuban hallituksen kannalta katsoen neuvosto-ohjukset olivat puolustuksellisia aseita, jotka toimisivat pelotteena pohjoisesta tulevaa mahdollista, jopa todennäköistä, hyökkäystä vastaan. Kun kriisi laukesi siihen, että Neuvostoliitto poisti ohjukset Kuubasta, Havannassa järjestettiin mielenosoituksia Neuvostoliittoa vastaan, ja Nikita Hrushtshovia haukuttiin nimityksellä, jonka ääneen lausuminen näillä Yleisradion asiallisilla kanavilla ei olisi hyvän maun mukaista. Castron hallitusta voi hyvin perustein arvostella demokratian puutteesta, mutta ei siitä, että se olisi toiminut Neuvostoliiton satelliittina tai tahdottomana käskyläisenä.

Saman asian voi osoittaa myös toisinpäin. Yhdysvallat ei vihannut Castron hallitusta siksi, että se liittoutui Neuvostoliiton kanssa, vaan siksi, että se oli riippumaton suuresta pohjoisesta naapuristaan. Kuuban kauppasaartoa jopa tiukennettiin sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli hajonnut. Vihamielisyyttä ei myöskään selitä kommunistisen puolueen yksinvalta Kuubassa. Yhdysvalloilla on normaalit suhteet Kiinaan ja Vietnamiin, vaikka niiden ja Kuuban poliittisissa järjestelmissä ei ole mitään olennaista eroa. Ongelmana ei ole mikään ”kommunismi”, vaan itsenäisyys.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Latilnalainen Amerikka, Kansainvälinen politiikka, Noam Chomsky

 

[home] [archive] [focus]