Ydin, 1991
Ydin, 1991
Teksti: Tapani Lausti
Kuva: Christine Fitzwater
Stalinististen järjestelmien romahtaminen on avaamassa Neuvostoliittoa ja Itä-Eurooppaa aikamme aggressiiviselle markkinakolonialismille. Komentotalousdiktatuurin tilalle on astumassa Kansainvälisen valuuttarahaston taloustotalitarismi. Tämän finanssipakkovallan sosiaalisesti tuhoisat seuraukset ovat tuttuja kolmannessa maailmassa, jossa sen soveltamiseen on tarvittu armeijoiden ja poliisien apua. Nyt tämän vauraan maailman etuja palvelevan politiikan seuraukset näkyvät jo Itä-Euroopassa työttömyyden lisääntyessä ja köyhyyden syventyessä.
Kolmannessa maailmassa taas seurataan huolestuneina vauraan maailman valtavaa kiinnostusta Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kehitystä kohtaan. Tämän pelätään johtavan maailman köyhien maiden unohtamiseen lännen kilpaillessa pääsystä Itä-Euroopan markkinoille. Puolan velkojen anteeksiantaminen on pantu merkille kehitysmaissa, jotka kamppailevat mielettömän velkaantumisen kurimuksessa.
Kansainvälinen valuuttarahasto on yrittänyt rauhoittaa kolmatta maailmaa vakuuttamalla, etteivät Itä-Euroopan tarpeet saa muuta maailmaa unohtamaan köyhien maiden tarpeita. Mutta vakuuttelut eivät ole poistaneet näitä pelkoja.
Kehitysohjelmat vaarassa?
Sussexin yliopiston kehityspoliittisen tutkimusinstituutin tutkija, unkarilainen tohtori Judit Kiss pitää ymmärrettävänä kolmannen maailman pelkoa Itä-Euroopassa meneillään olevien muutosten kielteisestä vaikutuksesta köyhien maiden oloihin. Kehitysavun ja yksityisten pääomainvestointien pelätään kanavoituvan uudelleen koko maailman huomion ollessa kiinnittynyt Itä-Eurooppaan, Kiss sanoo.
"Epäilemättä on totta, että nälänhädän ja luonnonkatastrofien jatkuessa Afrikassa ja Aasiassa läntinen maailma näyttää paneutuvan yksipuolisesti Itä-Euroopan muutoksiin. Ulkomaalaiset sijoittajat osoittavat suurta kiinnostusta, lainoja ja apua kanavoidaan alueelle, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on jo perustettu ja suuri osa Puolan veloista on annettu anteeksi."
"Kaupan vähentymisen lisäksi kehitysmaista todennäköisesti vedetään pois ulkomaalaista asiantuntija-apua, kehitysohjelmia peruutetaan ja ulkomaiset investoinnit putoavat."
"Tämänhetkinen todistusaineisto viittaa kuitenkin siihen, että kehittyneet maat ja multilateraaliset virastot eivät siirrä kehitysapua kolmannesta maailmasta Itä-Eurooppaan. Näiden virastojen myöntämien lainojen ja muun taloudellisen avun osalta tilanne on monimutkaisempi."
Judit Kiss toteaa, että toistaiseksi on ehditty tutkia hyvin vähän Itä-Euroopan maiden muutosten heijastumia kehitysmaissa. Sussexin yliopistolla oli kuitenkin juuri koolla konferenssi, joka yritti mm. verrata kolmannelle maailmalle ja Itä-Euroopalle myönnettyä apua. Konferenssissa esitettiin ajatus, että eräät Afrikan maat, joilla on ravinnon tuotannossa ylijäämiä, voisivat viedä niitä Euroopan sijasta naapurimaihin. Samalla esitettiin ajatus, että Neuvostoliiton tarvitessa kiireellistä ruoka-apua Itä-Euroopan maat voisivat viedä sinne ruokaylijäämiään läntisten luottojen rahoituksella. Kiss pitää tällaista alueellista ajattelua mielenkiintoisena.
Vientikilpailu kiihtyy
Kiss sanoo, että lähitulevaisuudessa Itä-Euroopan maat ja kehitysmaat todennäköisesti kilpailevat eräiden kulutustavaroiden viennissä. Tämä koskisi ennen kaikkea tekstiilituotteita ja ruokatarvikkeita. Myös eräiden kestokulutushyödykkeiden viennissä joudutaan ilmeisesti kilpailutilanteeseen.
"Myöhemmin voitaisiin kuitenkin siirtyä yhteistyöhön. Itä-Euroopan maiden ja kehitysmaiden teknologisen kehitysasteen ja tuotannollisen kulttuurin samankaltaisuus voi helpottaa tätä yhteistyötä pyrittäessä kolmansille markkinoille."
"Tärkeä kysymys on, minkälaiseksi Itä-Euroopan alueellinen yhteistyö tulevaisuudessa muodostuu. Jos siitä tulee avoin ja joustava järjestelmä, kolmannelle maailmalle voi avautua runsaasti mahdollisuuksia kauppaan ja yhteistyöhön. Jos Itä-Eurooppa sen sijaan yhdentyy protektionistiseksi alueeksi, joka suuntautuu pitkäksi aikaa länteen, vapautettu Itä-Eurooppa ei tarjoa kehitysmaille kovinkaan paljoa ja se itse menettää kehitysmaiden tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet."
Kehitysmaat ja Itä-Eurooppa näyttäisivät olevan samantapaisessa tilanteessa suhteissaan vauraisiin teollisuusmaihin. GATT-neuvotteluilla yritetään parast'aikaa avata maailmaa markkinavoimien vapaalle vaikutukselle. Itä-Euroopan maat taas pyrkivät mahdollisimman kiinteään taloudelliseen yhteyteen Euroopan yhteisön kanssa. Molemmat kaupan vapautumisprosessit aiheuttavat todennäköisesti entistäkin syvempiä sosiaalisia vääristymiä heikommissa osapuolissa.
Judit Kiss ei näe kuitenkaan vielä mitään merkkejä siitä, että tämä yhtäläinen tilanne olisi johtamassa yhteydenottoihin kehitysmaiden ja Itä-Euroopan välillä.
"Sen täytyy kuitenkin ennen pitkää tapahtua. Maataloustuotteet ovat molempien maaryhmien vahvimpia puolia. Mutta tässä suhteessa muita vahvempi Unkarikin on jo joutunut havaitsemaan, ettei mikään ole helppoa. Unkarilaiset yrittivät päästä nopeasti Länsi-Euroopan markkinoille maataloustuotteillaan. Vasta vähitellen kävi ilmi, miten vaikeata tämä oli. Myös teollisuustuotteiden osalta törmättiin esteisiin, jotka vaikeuttivat pääsyä Länsi-Euroopan markkinoille."
Kiss sanoo, että seuraava askel voisikin olla katseen kääntäminen kehitysmaihin, joiden kanssa olisi luonnollista verrata kokemuksia ja kehittää yhteistyön muotoja. Hän suhtautuu kuitenkin epäillen esimerkiksi Yhdistyneisiin kansakuntiin tällaisten neuvottelujen foorumina. YK on hänestä aivan liikaa lännen vaikutusvallan alla.
Yksi yhteistyön alue Itä-Euroopan ja kehitysmaiden välillä voisivat olla raaka-aineet, ennen kaikkea öljy. Meksiko on tiettävästi ehdottanut yhteistyön rakentamista öljynviejien ja Itä-Euroopan välille Neuvostoliiton öljytoimitusten romahdettua.
Mitä taas tulee etelän ja lännen väliseen kilpailuun Itä-Euroopan markkinoista Kiss sanoo lännen hyötyvän etulyöntiasemasta, joka perustuu maantieteelliseen läheisyyteen, poliittiseen vaikutusvaltaan ja taloudelliseen vaurauteen. Tästä huolimatta on jo esimerkkejä vaihtoehtojen olemassaolosta. Turkki, Israel, Etelä-Afrikka ja Etelä-Aasian vastateollistuneet maat ovat lisänneet aktiivisuuttaan itäeurooppalaisissa kauppa- ja yhteistyöprojekteissa.
Itä-Eurooppa kääntää selkänsä kolmannelle maailmalle
Mutta kiinnostus köyhimpiä kehitysmaita kohtaan on laimentunut selvästi Itä-Euroopassa. Köyhiä maita kohtaan tunnettu solidaarisuus yhdistetään Itä-Euroopassa yleisesti stalinistiseen pakkovaltaan. Tämä näkyy nyt haluna kääntää selkä kolmannelle maailmalle.
Judit Kiss sanoo, että esimerkiksi Unkarin uudessa talousohjelmassa kehitysmaita ei mainita lainkaan. Ne ovat kadonneet tyystin tieteellisestä keskustelusta. Kolmannen maailman kysymyksiä pohtineet tutkijat ovat siirtyneet muihin aiheisiin. He pohtivat ennen kaikkea yhteistyötä Euroopan yhteisön kanssa.
Kolmannen maailman kaltaisiin oloihin vajoaminen koetaan eräänlaiseksi pelottimeksi. Kiss sanoo erään entisen kovan linjan stalinistin kirjoittaneen hiljattain, että ellei yksityistämisohjelmassa edetä mahdollisimman nopeasti, Unkarista tulee uusi Bangladesh.
Toisaalta yksityistämistä on myös vastustettu varoittamalla, että Itä-Eurooppa voi ajautua uudeksi Latinalaiseksi Amerikaksi.
Kiss sanoo, että Itä-Euroopassa on tultu aiempaa tietoisemmaksi talousreformien aiheuttamista sosiaalista jännitteistä.
"Kuumeinen muutosprosessi on luomassa kolmannen maailman olosuhteita Itä-Eurooppaan. Työttömyys on kasvussa, köyhyys lisääntyy, ihmisiä ajautuu yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle. Epätasa-arvoisuus on syvenemässä, mustan pörssin markkinat kukoistavat, ihmiset joutuvat turvautumaan erilaisiin kädestä suuhun toimeentulon muotoihin, epävirallinen talous leviää."
Eräät Itä-Euroopan hallitukset ovat harkinneet näiden jännitystilojen lieventämistä yksityistettävien yritysten osakkeiden ilmaisannilla työntekijöille tai jonkinlaisilla työläisten myötämääräämismalleilla. Näistä on nyt kuitenkin ilmeisesti luovuttu.
Judit Kiss pitääkin suurena vaarana Itä-Euroopan maiden ajautumista uusiin autoritaarisiin hallitusmuotoihin. Esimerkiksi Unkarin hallitus on selvästi tiukentanut otteitaan. Kiss sanoo, että Unkarissa yksityistämistä johtaa valtava byrokraattinen keskusvirasto.
"Jos kaduille ilmestyisi panssarivaunuja niinkuin Moskovassa epäonnistuneen kaappauksen aikana, ihmiset kyllä ryhtyisivät vastarintaan. Mutta sen sijaan Itä-Euroopassa esiintyy sosiaalista demagogiaa, joka tekee autoritaarisen kehityksen havaitsemisen vaikeammaksi. Mitä autoritaarisemmaksi valtion toiminta tulee, sitä populistisempaa on sen retoriikka. Hallitukset alkavat käyttää itse asiassa Latinalaisesta Amerikasta tuttua kieltä."
Entiset liittolaiset kärsivät
Judit Kiss kiinnittää huomiota siihen, että samanaikaisesti Itä-Euroopan stalinismin kukistumisen kanssa monissa kehitysmaissa on siirrytty aiempaa demokraattisempiin hallitusmuotoihin. Yksipuoluejärjestelmien aika näyttää olevan ohi.
Itä-Euroopan muutokset ravistelivat erityisesti niitä kolmannen maailman eliittejä, jotka olivat ideologisesti riippuvaisia Neuvostoliiton mallista, Kiss sanoo.
"Ne ovat menettäneet mallin, joka niin kömpelö kuin olikin, edusti vaihtoehtoa läntiselle markkinataloudelle ja kulutusyhteiskunnalle. Se lupasi hitaampaa taloudellista kasvua mutta suurempaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Monissa tapauksissa poliittinen läheisyys merkitsi myös taloudellista ja sotilaallista apua. Maat kuten Kuuba, Vietnam ja Mosambik kärsivät nyt tuntuvasti, koska ne menettävät etuoikeutetut kauppa- ja luottosopimuksensa, teknologisen avun ja poliittisen tuen."
Itä-Euroopan maat taas ovat mielissään päästessään taakasta, jota köyhien maiden auttaminen on merkinnyt. Ne haluavat myös välttyä rinnastuksilta kolmanteen maailmaan.
Sekä Itä-Euroopan että kehitysmaiden tarpeet ovat herättäneet epäilyjä kansainvälisestä pääomapulasta. Johtavat teollisuusmaat kärsivät budjettivajeista. Eräät talousasiantuntijat pelkäävät näiden vajeiden ja pääoman kasvaneen kysynnän johtavan korkokannan nousuun, mikä taas tukahduttaisi kansainvälisen talouden elpymisen.
Judit Kiss ei ole vakuuttunut pääomapulan todellisuudesta. Hän sanoo Algerissa toukokuussa pidettyyn kansainväliseen kehitysmaakonferenssiin osallistuneiden kaupallisten pankkien ja yksityisten rahalaitosten edustajien vakuuttaneen, että maailmassa on edelleen voimakasta sijoitusvalmiutta.
Kiss itse sanoo, että myös aseteollisuuteen sijoitetut varat olisivat irrotettavissa muuhun käyttöön. Kiss tuli tähän tulokseen tutkittuaan EY-maiden mahdollisuuksia asebudjettiensa supistamiseen.
Kehitysmaille vaaditaan yhtäläistä kohtelua
Kaupan rajojen poistumista ajetaan nyt maailmassa ikäänkuin kansainvälinen järjestelmä koostuisi tasa-arvoisista valtioyksiköistä. GATT-sopimus pakottaisi monet köyhät maat avaamaan markkinansa voimakkaille monikansallisille yhtiöille. Nämä yritykset voisivat vapaasti etsiä halvinta työvoimaa ja niitä vähiten rajoittavaa ympäristölainsäädäntöä. Kehitysmaiden köyhille seuraukset olisivat onnettomia.
Itä-Eurooppa on taas ajautumassa kolmannesta maailmasta tuttuun kierteeseen, jossa talous palvelee ennen kaikkea vientimarkkinoita ja tärkein kilpailuvaltti on halpa työvoima. Sosiaaliset vastakohtaisuudet ovat jo suuremmat kuin nomenklatura-etuoikeuksien aikana. Budapestissa voi ostaa nyt Porschen hinnalla, jonka maksamiseen teollisuuden keskipalkkaa nauttiva unkarilainen työntekijä tarvitsisi 70 vuoden ansiot.
Itä-Euroopan mahdollinen sosiaalinen epävakaus herättää lännessä suurempaa levottomuutta maantieteellisen läheisyyden vuoksi. Tämä lienee yksi syy siihen, että nämä maat ovat saaneet osakseen selvästi enemmän myötätuntoa kuin köyhät maat. Niitä kohtaan tunnetaan myös aatteellista kiinnostusta, koska niiden vapautuminen stalinismin kahleista koetaan markkinatalouden ideologiseksi voitoksi.
Eräät eurooppalaiset kansalaisjärjestöt ovat vaatineet vaurailta teollisuusmailta kehitysmaiden tasa-arvoisempaa kohtelua.
Uusi saksalainen Germanwatch-järjestö sanoi kesällä, että Afrikan velkaantuneita maita tulisi kohdella vähintään samalla tavalla kuin Puolaa ja Egyptiä, jotka saivat puolet veloistaan anteeksi.
Saharan eteläpuolisen Afrikan velkaantumisen osuus bruttokansantuotteesta on jo noin 110 prosenttia. (Vastaava osuus Latinalaisessa Amerikassa on lähes 50%.) Afrikan maiden ulkoisen velan määrä on 270 miljardia dollaria. Nämä maat käyttivät viime vuonna 23 miljardia dollaria lainojen lyhennyksiin. Niiden saaman kehitysavun määrä vuonna 1989 oli 21 miljardia dollaria.
YK on vaatinut radikaalia toimia Afrikan velkataakan helpottamiseksi ja vuotuisen kehitysavun lisäämistä neljällä prosentilla vuodessa vuoteen 2000 asti.
Kolmannessa maailmassa on pantu merkille vauraiden maiden innostus Itä-Eurooppaa kohtaan. Sitä on verrattu köyhiä maita kohtaan osoitettuun ylenkatseeseen. Jeremy Seabrook kertoi aiemmin tänä vuonna (New Statesman & Society 21.6.1991), miten katkeroituneita filippiiniläiset ovat verratessaan asemaansa Puolaan.
"Lännen osoittamaa siirtomaakauden kaltaista halveksuntaa osoitti Citibankin johtajan puhe, jossa hän sanoi velkojen helpottamisen osoittavan asianomaisen maan olevan toimintakelvoton. Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimuksille alistuminen osoittaa, että maalla on edelleen kansainvälistä uskottavuutta."
Valuuttarahaston reseptit arveluttavat
Kansainvälinen velkaantuminen on herättänyt uutta levottomuutta, kun Neuvostoliittoon kuuluneiden tasavaltojen pelätään osoittautuvan haluttomiksi ja/tai kykenemättömiksi maksamaan velkojaan. Eräät asiantuntijat ovat myös asettaneet kyseenalaiseksi Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin strategian velkaongelman ratkaisemisessa.
Toronton yliopiston taloustieteen professori Michel Chossudovsky (Le Monde diplomatique, syyskuu 1991) sanoo strategian pakottavan velkaantuneet maat rajuun vientikilpailuun. Ne kaikki haluavat myydä tuotteitaan samoille eurooppalaisille ja pohjoisamerikkalaisille markkinoille. Tuloksena on ylituotantoa ja tulojen alenemista, mikä on uusi este velkojen maksamiselle. "Ratkaisusta" tuleekin ongelmien syy.
Toinen paradoksi on Chossudovskyn mukaan se, että etelän köyhyyden kierre vähentää tuontitavaroiden kysyntää maailmassa. Tämä taas heikentää työllisyyttä pohjoisissa teollisuusmaissa. Valuuttarahaston ja Maailmanpankin vyönkiristämisohjelma siis taannuttaa koko maailman taloutta.
Parhaillaan 23 kehitysmaata on panemassa toimeen kansainvälisten rahalaitosten vaatimaa talouden reformiohjelmaa. Venezuelan presidentti Carlos Andres Perez luonnehti vuonna 1989 ohjelmaa "taloudelliseksi totalitarismiksi, joka ei tapa luodein vaan nälällä". (Presidentti tosin julisti lausuntonsa jälkeen poikkeustilan ja lähetti sotilaat Caracasin köyhälistökortteleihin kukistamaan leipäkapinaa. Eräiden tietojen mukaan yli tuhat ihmistä sai surmansa.)
Maailmanpankin viimekesäinen kehitysraportti suositteli kehitysmaille turvautumista markkinavoimiin taloudellisen kehityksensä nopeuttamiseksi. Pankin edustaja sanoi, että maailmaan on levinnyt ennennäkemätön yksimielisyys markkinavoimiin nojautuvasta kehitysmallista.
Yksimielisyys ei sentään ole aivan täydellinen. Eräät YK:n elimet ovat syyttäneet Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Maailmanpankkia Afrikan kurjuuden syventämisestä näiden rahalaitosten vaatimilla vyönkiristysohjelmilla.
Britannia on nyt tehnyt EY:ssä aloitteen kehitysavun myöntämisestä vain sellaisille kehitysmaille, jotka ovat valmiita demokratisoimaan poliittisia olojaan. Aloitteen merkittävin osa lienee kuitenkin vaatimus apua vastaanottavien maiden talouksien avaamisesta markkinavoimille.
Talousreformit luovat siellä täällä vaurauden saarekkeita köyhyyden keskelle. Mutta kolmannen maailman köyhtyminen jatkui 80-luvulla. Rikkaiden maiden väestön osuus maailmassa on 15 prosenttia, mutta ne haukkaavat 80 prosenttia tuloista. Saharan eteläpuolisen Afrikan 450 miljoonaa ihmistä käyttävät yhden prosentin maailman kokonaistuloista. Se on puolet teksasilaisten käyttämästä tulosta. Amerikkalaiset käyttävät vuosittain 30 miljardia dollaria Coca-Colan ja Pepsin kuluttamiseen. Summa on miltei kaksi kertaa suurempi kuin Bangladeshin bruttokansantuote.
Taloudellisten reformien menestyksen kriteerit ovat etäällä köyhien väestönosien olosuhteista. Silloinkin kun "taloudella" menee hyvin, väestö voi huonosti. Kuulemme paljon puhetta "makrotaloudesta". Mutta niinkuin Jeremy Seabrook totesi, "kukaan ei asu makrotaloudessa".
Kauppasota julistettu
Tunnettu ranskalainen journalisti Claude Julien korostaa (Le Monde diplomatique, kesäkuu 1991), että talouden mekanismit, jotka syventävät planeettamme vakavia vääristymiä, vaikuttavat myös jokaisessa teollistuneessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa.
Julien lainaa amerikkalaista senaattoria Ernest Hollingsia, joka kirjoitti viime keväänä: "Viime vuonna voitimme kylmän sodan. Tänä vuonna olemme voittaneet Persianlahden sodan. Nyt on aika voittaa sota, jolla on suuri merkitys Amerikan tulevaisuudelle: kaupallinen sota."
Julien sanoo tämän kiihtymässä olevan kaupallisen sodan vaativan yhä enemmän uhreja ei vain kolmannessa maailmassa vaan myös Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa. Sota ei säästä sen enempää Euroopan yhteisöä kuin amerikkalaisen yhteiskunnan haavoittuvimpia kerroksia, joihin kuuluu jo 35 miljoonaa köyhää.
Julien pelkää, että tämä taloudellinen sota voi uhata jopa maailmanrauhaa. Joka tapauksessa demokratia, joka jo nyt on heikentynyt, voi vain kärsiä tässä uudessa sodassa.