Eurooppalaisen imperialismin perintö

Juonto: Ja sitten Euroskooppi. Viime vuonna tuli kuluneeksi 500 vuotta euroopppalaisten saapumisesta Amerikkaan. Juhlintaa hillitsi kuitenkin syventynyt tietoisuus eurooppalaisten valloittajien alullepanemasta vuosisatoja jatkuneesta sorrosta. Tapani Lausti tarkastelee uusia näkemyksiä eurooppalaisen kolonialismin vaikutuksista kehitysmaiden ja Euroopan suhteisiin.

Eurooppalaiset pitävät usein asiaa sen syvemmin ajattelematta kulttuurinsa levittätymistä ympäri maailman yksiselitteisen myönteisenä historiallisena prosessina. Kolumbuksen Amerikkaan saapumisen 500-vuotispäivää yritettiinkin juhlia uuden, valoisamman ajan alkuna. Mutta juhlien järjestäjien yllätykseksi lukemattomat riippumattomat kansalaisjärjestöt vetivät vihaisia yhtäläisyyksiä alkuperäiskansojen vuosisatojen takaisten kansanmurhien ja oman aikamme kehitysmaiden kurjuuden välille.

Englannin, Ranskan ja Hollannin hallitsevat eliitit uskoivat oman ylemmyytensä antamaan oikeuteen levittää kulttuuriaan kaukaisiin maihin. Samalla ne pyrkivät kätkemään valloitusretkien raakuudet ja alkuasukasväestöjen alastoman ryöväämisen. Vähin erin tämän valtaeliittien etuja kuvastavan version rinnalle on alkanut ilmaantua uusia tulkintoja 500 vuotta sitten syntyneestä maailmanjärjestyksestä. Yhteenvedon näistä tutkimuksista esittää tunnettu amerikkalainen kielitieteilijä ja yhteiskuntakriitikko Noam Chomsky, joka vierailee tällä viikolla Suomessa. Hänen vastailmestyneen kirjansa nimi on Year 501 — vuosi 501. Chomsky kuvaa, miten oikeaoppisena pidetty historiankirjoitus on saanut sortajat näyttämään hyväntekijöiltä.

"Tämän vanhan maailmanjärjestyksen johtava teema oli valloittajien ja valloitettujen vastakkainolo maailmanlaajuisessa mitassa. Tämä vastakkainolo on saanut monenlaisia muotoja ja sille on annettu erilaisia nimiä: imperialismi, uuskolonialismi, Pohjoisen ja Etelän välinen konflikti, keskustan ja reuna-alueiden vastakohtaisuus, G-7 -maiden — eli seitsemän johtavan teollisuusmaan — ja niiden satelliittien vastakkainolo muun maailman kanssa. Tai, yksinkertaisesti, miten Eurooppa valloitti maailman."

Chomskyn silmissä viime aikoina mainostettu uusi maailmanjärjestys on vain tuorein muunnelma tästä vanhasta teemasta. Eurooppa on vain käsitettävä nyt laajemmin, sillä toisen maailmansodan jälkeen tämän maailmanjärjestyksen ylimmäksivalvojaksi asettui Yhdysvallat.

Tarkastellessaan maailmanjärjestyksen historiaa Chomsky lainaa tutkimuksia, jotka osoittavat eurooppalaisten valloittajien tuoneen muihin maanosiin ennennäkemättömän julmia sodankäynnin muotoja. Rauhanomaiset alueellisen kaupankäynnin muodot mitätöitiin sotalaivastojen voimalla. Muiden kulttuurien saavutukset tuhottiin nopeasti, olipa kyse vuosituhansien aikana kehitetyistä maatalouden menetelmistä tai orastaneista teknologian muodoista. Nyt monet tutkijat ovat alkaneet ymmärtää monien vanhojen sivistysten ekologisen ja inhimillisen ylemmyyden verrattuna eurooppalaisen kulttuurin ihmisyhteisöihin ja ympäristöön kohdistamaan tuhoon. Eurooppalaisten valloitukset katkaisivat muiden kulttuurien kehitysmahdollisuudet.

Niin perinteellinen kuin marxilainen historiankirjoitus on sittemmin pitänyt nykyisten teollisuusyhteiskuntien syntyä väistämättömänä prosessina, jolle ei ollut vaihtoehtoa. Samalla kun siirtomaiden alkuasukasväestöt alistettiin alastonta väkivaltaa käyttämällä palvelemaan laajenevan maailmantalouden tarpeita, Euroopan maiden omilta väestöiltä vietiin itsenäisen järjestäytymisen mahdollisuudet. Teollisen vallankumouksen kynnyksellä Englannissa oli lukemattomia yhteisöjä, jotka pyrkivät pitämään päätössvallan omissa käsissään. Mutta ajatus ihmisen vapaasta itsensä toteuttamisesta sai väistyä.

Chomsky kirjoittaa, että eurooppalaisen valloitusaallon kestäviä tuloksia oli keskitetty valtiovalta. Britannia oli tässä edelläkävijä. Siitä tuli 1600-luvun lopulla aikakauden sotilaallinen ihmemahti, Chomsky kirjoittaalainaten useita Britannian historian tutkijoita.

"Vastoin liberaalia perinnettä Britanniasta tuli tällä kaudella voimakas valtio. Sitä voitiin luonnehtia sotilaallis-julkistaloudelliseksi valtioksi. Se näet lisäsi rajusti verotusta ja kehitti suuren julkisen hallinnon, joka omistautui valtion julkistaloudellisten ja sotilaallisten toimintojen organisoimiselle. Valtiosta tuli talouden suurin yksittäinen vaikuttaja. Se oli Euroopan voimakkaimpia valtioita, kun arvioidaan sen kykyä ottaa puntia ihmisten taskuista ja lähettää sotilaita taistelukentille ja merimiehiä maailman merille. Painostusryhmät, kauppajärjestöt, kauppiaiden ja rahoittajien ryhmät kilpailivat toistensa kanssa tai lyöttäytyivät yhteen hyötyäkseen taloushistorian suurimman luomuksen, valtion, tarjoamasta suojeluksesta."

Kun siirtomaavallat olivat sotilaallisella ylivoimallaan ja suojelutulleillaan varmistaneet häikäilemättömästi ylivaltansa maailmankaupassa, niiden propaganda muuttui. Nyt alettiin puhua maailmankaupan vapauttamisesta. Taloudellinen nationalismi leimattiin rikokseksi vapautta ja demokratiaa vastaan. Näin tulemme omalle aikakaudellemme. Nyt itsenäistyneille entisille siirtomaille tyrkytetään taloudellisen kehityksen vapaiden markkinoiden mallia, jota vauraat maat eivät itse ole koskaan noudattaneet. Kehitysmaissa tämä malli onkin hyödyttänyt ulkomaisia sijoittajia ja paikallisia eliittejä, jotka elävät yltkäkylläisyydessä — muun väestön kurjistuessa.

Ranskassa asuva amerikkalainen tutkija Susan George on tuoreessa kirjassaan The Debt Boomerang — velkabumerangi — tehnyt seuraavanlaisen yhteenvedon Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kehitysmaille tyrkyttämän kehitysmallin ja sen aiheuttaman velkaantumisen seurauksista.

"Jos virallisten velkamanagerien tavoitteina olivat velkaantuneiden maiden puristaminen kuiviin, valtavien varojen siirtäminen Etelästä Pohjoiseen ja julistamattoman sodan käyminen köyhiä maanosia ja niiden ihmisiä vastaan, siinä tapauksessa heidän politiikkansa on epäilemättä ollut menestyksellistä. Jos kuitenkin heidän strategiansa pyrkivät — kuten nämä instituutiot aina väittävät — edistämään yhteiskunnan kaikkia jäseniä hyödyttävää kehitystä, säilyttämään maapallon ainutlaatuisen ympäristön ja vähitellen keventämään itse velkataakkaa, siinä tapauksessa heidän epäonnistumisensa on helposti osoitettavissa."

Nyt tätä kehitysmallina selvästi epäonnistunutta ajattelua ollaan tarjoamassa Itä-Euroopan maille. Noam Chomsky lainaa tutkimuksia, jotka muistuttavat Itä-Euroopan olleen 1500-luvulta lähtien Euroopan vauraita maita palvellut Kolmas maailma, joka tarjosi halpoja raaka-aineita ja jossa kehiteltiin sittemmin Euroopan ulkopuolella harjoitettua siirtomaapolitiikkaa. Bolshevikkivallankumous oli Venäjän maatalousyhteiskunnan reaktio Lännen poliittista ja taloudellista itsekkyyttä vastaan. Vallankumouksen johtajat käänsivät kuitenkin heti selkänsä silloisille sosialistisille suuntauksille kukistaen kaikkikansalaisdemokratiaa ilmentäneet organisaatiot. Britannia ja Ranska eivät olleet niinkään kiinnostuneita Venäjän demokratiasta. Mutta irtautuminen Lännen vaikutuspiiristä yritettiin estää sotilaallisella väliintulolla. Näin luotiin pohja Kylmälle sodalle.

Toisen maailmansodan jälkeen tämä suurvaltojen vastakkainolo sai amerikkalaiset kitkemään Länsi-Euroopasta uudenlaisen kansalaisdemokratian siemenet, jotka fasismin vastainen vastarinta oli kylvänyt. Vanhat eliitit palautettiin valtaan. Maailmanjärjestys jatkui entisellään.

Itä-Eurooppaa ollaan nyt Noam Chomskyn mukaan palauttamassa vanhaan rooliinsa vauraan Länsi-Euroopan palvelijana: "Itä-Euroopasta ollaan nyt tekemässä markkinoiden vapauteen perustuvien taloudellisen kehityksen oppien koekenttä. Näin siitä huolimatta, että kaikki menestyneet teollisuusmaat ovat näitä oppeja välttäneet. Niitä on sovellettu vain Lännen holhonnan alaisuudessa Etelän köyhiin maihin — tuhoisin seurauksin. Erinomainen esimerkki on Harvardin taloustieteilijän Jeffrey Sachsin rooli. Tuhottuaan 80-luvulla Bolivian talouden vakaan rahapolitiikan nimissä Sachs on nyt siirtynyt Puolaan tarjoamaan vahvoja lääkkeitä, joita tavallisesti annetaan vauraita maita palveleville alueille."

Itä-Euroopassa on välittömästi ollut nähtävissä kehitysmaille tyypillisiä oireita. Rikollisuus, korruptio, prostituutio, salakuljetus, huumeiden ja alkoholin käyttö ja jopa lasten myyminen ovat kaikki saaneet hälyttäviä mittasuhteita.

Samalla kun kehitysmaiden väestöt on alistettu vuosisatojen mittaan rikkaiden maiden palvelemiseen, teollisuusmaiden omat väestöt on puristettu yrityskulttuurin ahtaaseen muottiin. Tämä kulttuuri on valjastanut kaikki ihmisen tarpeet teollisen tuotannon tarvitsemaan kulutukseen. Englantilainen yhteiskuntakriitikko Jeremy Seabrook kirjoittaa tuoreessa analyysissään, että vauraissa maissa ihmisten alistaminen on ollut henkisesti vielä tehokkaampaa kuin kehitysmaissa. Kulutusyhteiskunta on tuhonnut kaikki vanhat kulttuuri-identiteetit. Seabrook kirjoittaa tämän identiteettien kapenemisen aiheuttamasta tyhjyyden tunteesta.

"Teollistunut maailma on 200 vuoden ajan alistanut omat kansansa pitkään ja itsepintaiseen kehitykseen, joka on omaksunut yhden ainoan suunnan: kaikki aiemmat tarpeiden tyydytyksen muodot on kitketty juurineen. Markkinat ovat astuneet tilalle. Ei ihme, että markkinoita palvotaan kuin epäjumalaa. Ne koetaan pelastuksen välineeksi, kohtaloiden määrääjiksi ja moraalin ruumiillistumaksi. Ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmiset palvovat voimia, jotka ovat tuhoamassa heitä."

Kansalaisten yhteiseen kokemukseen perustuva kulttuuri on Seabrookin mukaan hävitetty ihmisten muistista. Vallitseva eurooppalainen teollinen kulttuuri on suhtautunut yhtä vihamielisesti omien kansalaistensa alueellisiin, paikallisiin ja toiminnallisiin identiteetteihin kuin kaukaisten maiden vanhoihinkulttuureihin. Nyt tätä aktiiviset ihmisyhteisöt kuivettanutta kulttuuria ollaan Seabrookin mielestä viemässä kehitysmaihin eräänlaisena uuden kolonialismin aaltona. Uuden elektronisen kulttuurin leviäminen voi osoittautua kaikkia aiempiakin valloituksia tehokkaammaksi, Seabrook arvelee.

[home] [focus] [archive]