5.6.2003
5.6.2003
Tapani Lausti
Maailman köyhiä ja riistettyjä kansoja odottaa viimeinkin pelastus! Maailmanpankin yhteyteen on perustettu "konfliktien esto- ja jälkihoitoyksikkö". Tämä iloinen uutinen oli luettavissa Jaakko Iloniemen kolumnissa Suomen Kuvalehdessä ("Sodilla on syynsä", 30.5.2003).
George Orwell olisi riemuinnut tuon yksikön nimestä. Organisaatio, joka on vastuussa lukemattomista köyhiä maita ravistelevista konflikteista aikoo nyt siis estää konfliktien puhkeamisen, mutta jos ei onnistu tässä, antaa jälkihoitoa.
"Maailmanpankki ei tyydy toteamaan ongelmaa vaan etsii sille myös ratkaisuja", Iloniemi kirjoittaa mielissään.
Iloniemi on gloobaalisen kapitalistisen ideologian suomalaisia ajatteluvirkamiehiä. Propagandistina hän ei ole ollenkaan huono, vaikka menetelmä on sinänsä yksinkertainen. Myönnetään sen verran tosiasioita, että kuvailtu tilanne on tunnistettavissa. Sitten ujutetaan rivien väliin ajatus, että köyhät kansat ovat enimmäkseen itse vastuussa kurjuudestaan. Sitten irrotetaan köyhyyden syyt historiallisista yhteyksistään. Viime kädessä pääasia on, että globaalisen talouden vääristymien tuhovoima kätketään näkyvistä.
Rikkaiden maiden rikkeet näyttävät Iloniemen ajattelussa rajoittuvan korruptioon, "jossa kehittyneidenkin maiden yritykset ovat olleet mukana".
"Tärkeintä on, että köyhien maiden kansalaisille voidaan osoittaa tie ulos toivottomasta köyhyydestä. Se edellyttää, että luonnonvarojen kansainvälinen kauppa on entistä julkisempaa ja siten paremmassa valvonnassa, jotta kähmimistä voidaan hillitä."
Iloniemi vetoaa rikkaiden maiden itsesäilytysvaistoihin:
"Kansainvälinen yhteisö on herännyt näkemään ongelman vakavuuden vasta, kun nuo samat sisäisten ristiriitojen murjomat alueet ovat osoittautuneet myös kansainvälisen terrorismin kotipesiksi."
Iloniemellä on konkreettinen ehdotus (vaikka se saattaa perustua Maailmanpankin asiaa koskevaan tutkimukseen, johon hän kolumnin alussa viittaa):
"Asenteet muuttuisivat, jos aseellisille selkkauksille ja sisällissodille alttiiden maiden saama rauhanomainen tuki merkittäisiin vauraiden maiden budjeteissa oman turvallisuuden kustannuksiksi."
Iloniemen tarjoama kuva, jossa rikkaat maat siis osoittavat köyhille tien "ulos toivottomasta köyhyydestä", on puhdasta propagandaa. Rikkaat maat ovat juuri torjuneet Ranskan presidentin Jacques Chiracin ehdotuksen, jonka mukaan EU-maat voisivat luopua Afrikkaan myytävän ruoan tukiaisista, jos Yhdysvallat menettelee samoin.
Asiasta kirjoittanut brittiläinen tutkija-journalisti George Monbiot muistuttaa, että maanviljelys muodostaa 70 prosenttia Afrikan työllisyydestä. Maanviljelijät ovat kuitenkin rutiköyhiä.
"Yksi syy tähän on, että he eivät voi mitenkään kilpailla tukiaisten avulla heidän markkinoilleen dumpattujen amerikkalaisten ja eurooppalaisten vientituotteiden kanssa." (Africa's scar gets angrier, The Guardian, 3.6.2003)
Ja Maailmanpankista puheenollen Monbiot osoitti hiljattain, että pankin laskelmat maailman köyhien vaurastumisesta perustuvat virheellisiin laskentaperiaatteisiin. Monbiotin johtopäätös oli armoton:
"Se että globaaliset taloudelliset tilastot ovat niin kauan perustuneet täysin kelvottomiin menetelmiin, on paljastava osoitus siitä, miten vähän maailmaa johtavat miehet välittävät politiikkansa vaikutuksista. Jos he eivät edes viitsi laatia globaalisen köyhyyden uskottavia mittareita, meillä ei ole mitään syytä uskoa heidän väitettään, että he haluavat lievittää sitä." (Poor, but pedicured, The Guardian, 6.5.2003)
Ks. myös ZNetin Global
Economics -sivuja