Helsngin Sanomat, 6.12.2019 **** 10.12.2019 **** Etusivulle

Gideon Gitai 1940–2019

Dokumenttiohjaaja puolusti ihmisoikeuksia

Ali Bardy & Hannu Reime

Dokumenttielokuvien tekijä Gideon Gitai (alkujaan Weinraub) kuoli 25.11.2019 kotonaan Helsingissä vakavaan sairauteen. Hän oli syntynyt Afulassa Britannian hallitsemassa Palestiinassa, nykyisen Israelin alueella, ja varttunut Haifassa. Hänen juutalaisista vanhemmistaan äiti oli syntynyt Palestiinassa jo Turkin vallan aikana. Saksassa opiskellut isä ehti paeta natsihallintoa 1930-luvulla.

Gideon Gitai halusi jatkaa arkkitehti-isänsä ammattia ja opiskeli Zürichin teknillisessä korkeakoulussa, mutta jätti opinnot, alkoi tehdä elokuvia ja tuli Suomeen 1960-luvun puolivälissä. Täällä hänestä tuli Suomen kansalainen. Gitai työskenteli aluksi öljynjalostamon työmaalla Porvoossa työkaluvarastossa ja tarvittaessa ranskan kielen tulkkina. Äidinkielensä heprean lisäksi Gitai puhui sujuvasti ruotsia, suomea, englantia, saksaa, ranskaa, portugalia, espanjaa ja vähän arabiaa. 1970-luvulla Gitai työskenteli ajoittain freelance valokuvaajana Suomessa, Israelissa ja neilikkavallankumouksen jälkeisessä Portugalissa.

Varsinaisena elämäntyönään Gideon Gitai ohjasi vahvasti kantaa ottavia, mutta dokumentaariseen totuuteen kiinnittyneitä elokuvia. Hän vastusti militarismia, sotaa, rasismia ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Nämä teemat toistuvat hänen tekemissään elokuvissa Sotilaan päiväkirja ja Valkoinen väkivalta, joka käsittelee Etelä-Afrikan apartheidia. Gitai haastatteli Ylelle Yitzhak Rabinia Israelin asekaupoista Etelä-Afrikan rotusortohallituksen kanssa. Semjonovin periskooppi -elokuva perustui neuvostoliittolaisen sukellusveneen päällikön päiväkirjoihin.

Gideon Gitai oli vahvasti oikeudentuntoinen, moraalinen ja luonteeltaan temperamenttinen henkilö, eikä hänen seurassaan aika tullut koskaan pitkäksi. Erityisen paljon Gideon kärsi siitä, että hänen synnyinmaansa Israel syyllistyy karkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin, palestiinalaisten alistamiseen ja sortoon, jopa sotarikoksiin. Israelia ja Palestiinaa sivusivat ne kolme dokumenttielokuvaa, jotka Gitai teki päättyvällä vuosikymmenellä: Seitsemän tuntia kuolemaan, Jumalan nimissä ja Musiikillisia kohtaamisia. Hän vieraili usein Israel/Palestiinassa seuranaan vaimonsa Raija-Leena Punamäki-Gitai, joka psykologina tutkii sodan ja väkivallan traumaattisia vaikutuksia lapsiin.

Niin paljon kuin Gideon Gitai arvostelikin Israelin politiikkaa, hän rakasti heprean kieltä, juutalaista kulttuuria sekä Israelin maata ja kansaa. Gideon haudattiin Helsingin juutalaiselle hautausmaalle, ja hänen veljensä, niin ikään elokuvaohjaaja, Amos Gitai lausui haudalla kadish-rukouksen. Puheessaan kappelissa Amos totesi, että hänen veljensä Gideon ei ollut uskovainen, mutta pysyi juutalaisena ja liittyi siihen osaan juutalaista perinnettä, johon kuuluu kapinallisuus ja totuuden etsintä.

Ali Bardy
Hannu Reime

Kirjoittajat ovat Gideon Gitain ystäviä.

Arkisto: Hannu Reime, Lähi-itä, Kansainvälinen politiikka

 

 

[home] [archive] [focus