2.3.2006
2.3.2006
Tapani Lausti
Euroopassa on alettu levittää ajatusta, että kommunismin rikoksia ei ole riittävästi tuomittu. Kirjoittaessaan Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen hyväksymästä, kommunismin tuomitsevasta julistuksesta kokoomuslaiset Kaarina Dromberg ja Kimmo Sasi sanovat: "Jos kommunismin rikoksia ei tuomittaisi, antaisi se kansainvälisestä moraalista kuvan, että on ideologioita tai syitä, joiden vuoksi perusoikeuksia voidaan loukata. Missään oloissa ei ole niin ylevää tarkoitusta, että se voisi pyhittää kaikki keinot." ("Kommunismi ei ole vielä kuollut", Suomen Kuvalehti, 17.2.2006)
Ajatus, että kommunismin rikoksia ei olisi riittävän selkeästi tuomittu on erikoinen. Euroopan maissa ei ole montaa ihmistä, jotka kaipaavat tuota järjestelmää. Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi kommunistien hallintatapojen epädemokraattisuus ja ihmisoikeuksia polkeva luonne. Onkin syytä epäillä, että kommunismin tuomitseminen Euroopan neuvostossa oli poliittisesti tarkoitushakuista. Brittiläinen journalisti Seamus Milne etsiikin vaikuttimia prosessin esille ottaneen ruotsalaisen konservatiivin Göran Lindbladin raportista. Siinä Lindblad valittaa, että "kommunistisen ideologian eri elementit kuten tasa-arvo ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus houkuttelevat yhä monia". (Seamus Milne: Communism may be dead, but clearly not dead enough, The Guardian, 16.2.2006)
Lindblad tahtoo siis vihjata, että tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ajaminen vie meidät tyranniaan. Ne ovat toisin sanoen vaarallisia ihanteita. Lindbladin maailmassa on ilmeisesti vain yksi sallittu "totuus", uusliberalististen aatteiden sävyttämä politiikka, jossa tuloerojen annetaan kasvaa ja jossa rahan valta heittää varjon koko yhteiskunnan ylle.
Kommunismi on tuomittu niin monenkertaisesti, että luulisi nyt olevan aika kiinnittää huomiota läntisen demokratian nimissä tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin. Kokeillaanpa pientä ajatusleikkiä. Jos yllämainitussa sitaatissa kommunismin tilalle laitettaisiin Yhdysvaltojen ulkopolitiikka, se kuuluisi näin: "Jos Yhdysvaltojen ulkopolitiikan rikoksia ei tuomittaisi, antaisi se kansainvälisestä moraalista kuvan, että on ideologioita tai syitä, joiden vuoksi perusoikeuksia voidaan loukata. Missään oloissa ei ole niin ylevää tarkoitusta, että se voisi pyhittää kaikki keinot."
Luulenpa, että Suomen Nato-mielisissä piireissä tällaista lausumaa ei mielellään allekirjoitettaisi. Dromberg ja Sasi asettavat kuitenkin itselleen ja muille kunniallisen tavoitteen: "Kaikki räikeät ihmisoikeusrikokset tekijästä ja poliittisesta tilanteesta riippumatta on tuomittava."
Jään odottamaan kirjoittajien kannanottoa Irakin ja Palestiinan miehityksiin, kidutuksiin amerikkalaisilla vankileireillä, Yhdysvaltojen monille epädemokraattisille hallituksille suomaan tukeen jne. Yhdysvallat on omaneduntavoittelullaan ajanut maailman syvään kriisiin, jonka seuraukset voivat olla arvaamattomia. Ellei Yhdysvaltojen politiikka nostata voimakasta kansainvälistä vastarintaa, Washington saattaa olla valmis uusiin hillittömyyksiin, seuraavaksi mahdollisesti Iranissa.
Yhdysvaltojen eliittien maailmankuvaan suopeasti suhtautuvat oikeistolaiset poliitikot tuskin tähän vastarintaan liittyvät. Heillä näyttää olevan aikaa ja energiaa askarrella kommunistien rikosten kanssa, eikä siinä sinänsä mitään, olivathan rikokset todellisia. Silti tuntuu, että monet konservatiivit sulkevat silmältä läntisiltä ihmisoikeusrikkomuksilta ja maailmaa uhkaavilta tämänhetkisiltä vaaroilta. Vaaraksi on julistettu kansainvälinen terrorismi, mutta liian usein jää kysymättä, mikä provosoi ihmiset terroritekoihin.
Dromberg ja Sasi haluavat Suomen ulkoministerin ottavan "aktiivisemman asenteen demokratian viemiseksi Valko-Venäjälle, Kuubaan ja Pohjois-Koreaan. Kommunismin ihmisoikeusrikoksia pitäisi käsitellä kattavasti kouluopetuksen yhteydessä."
Kaikin mokomin. Silti Kuuban mainitseminen on tässä mielenkiintoinen yksityiskohta. Epäilemättä Fidel Castron hallitsemassa maassa on vakavia ihmisoikeusongelmia. Saaren räikeimmät ihmisoikeuksien loukkaukset tapahtuvat kuitenkin siellä sijaitsevassa amerikkalaisessa tukikohdassa, Guantánamossa. Amnesty Internationalin raporttien valossa Castron Kuuba ei ole Latinalaisen Amerikan räikeimpiä ihmisoikeuksien polkijoita. Tilanne on pahempi niissä maissa, jotka ovat pitkään olleet Washingtonin talutushihnassa. Tällä en halua vähätellä Kuuban ihmisoikeusongelmia, mutta oikeistolaisessa maailmankuvassa Yhdysvallat saa yleensä kohtuuttoman paljon anteeksi.
Ks. myös:
Vieraile myös arkistossa:
Yhdysvaltain politiikka, Kansainvälinen politiikka, Hannu Reime