Suomen Kuvalehti, 19.1.1979

Isaac Deutscher — idän ja lännen toisinajatteleva

Teksti: Tapani Lausti

Deutscherin Stalin-kirjan ilmestymistä suomeksi on juhlitty huomattavana kulttuuritapahtumana. Mutta kuka oli Isaac Deutscher? Mitä hän edusti?

Elokuun 22. päivänä 1968, päivä sen jälkeen kun Varsovan liiton panssarivaunut olivat vyöryneet Tshekkoslovakiaan, Moskovan Pravdassa ilmestyi artikkeli, jossa syytettiin tshekkoslovakialaisia julkaisuja palstojensa avaamisesta marxismin-leninismin vastustajille. "Riittää, kun muistetaan, että monissa tshekkoslovakialaisissa lehdissä julkaistiin tunnetun trotskistin Isaac Deutscherin artikkeleita sekä otteita hänen kirjoistaan", Pravda kirjoitti.

Se, että Pravda näin kuumenneessa poliittisessa tilanteessa valitsi juuri Isaac Deutscherin hyökkäyksensä kohteeksi, teki erikoisella tavalla kunniaa tämän omaleimaisen historioitsijan elämäntyölle. Deutscherin kirjoitusten ilmaantuminen kiistan aiheeksi ei ollut sattumanvaraista.

Olihan Tshekkoslovakiassa juuri käyty valtavat mitat saanut keskustelu etenemisestä todelliseen sosialismiin, tavoite, joka edellytti paneutumista sosialismin stalinististen vääristymien juuriin. Deutscher oli stalinismin asiantuntija, jonka analyysit uhkasivat laajemmalle itäeurooppalaiselle lukijakunnalle levitessään repiä alas huolella rakennettuja myyttejä olemassaolevan sosialismin historiasta ja luonteesta.

Jo Hrushtshevin vuonna 1956 tekemät paljastukset Stalinin kauden hirmuhallinnosta olivat pakottaneet monet tshekkoslovakialaisetkin intellektuellit palaamaan Venäjän vallankumouksen jälkeisiin tapahtumiin.

Tshekkoslovakialaisessa kirjallisessa aikakauslehdessä Literárni Listyssä toukokuussa 1968 kirjoittanut professori Lubomir Sochor puhui lokakuun vallankumouksen historian vakavan tutkimuksen tarpeellisuudesta. Deutscherin kirjat viitoittaisivat hänen mukaansa tietä tässä tutkimuksessa tarvittaville lähteille.

Fasismista varoittaminen johti erottamiseen

Isaac Deutscher itse oli ollut hyvin samantapaisessa tilanteessa jo 30-luvun alussa kotimaassaan Puolassa. Deutscher oli jo saavuttanut kuuluisuutta runoilijana liittyessään vuonna 1927 kommunistiseen puolueeseen. Ennen pitkään hän toimi puolueen maanalaisessa lehdistössä päätoimittajana perehtyen samanaikaisesti perusteellisesti filosofiaan ja kansantaloustieteeseen.

Pian hän joutui kasvotusten niiden sosialismin rakentamiseen liittyvien ongelmien kanssa, jotka tulivat askarruttamaan hänen mieltään koko hänen elämäntyönsä ajan. Palattuaan Varsovaan vuonna 1931 Neuvostoliittoon tekemältään laajalta kierrokselta Deutscher tajusi, ettei hän kyennyt kirjoittamaan häneltä odotettua innostunutta kuvausta nuoren neuvostoyhteiskunnan saavutuksista.

Nuoren runoilijan herkkyydellä ja tulevan historioitsijan tarkkanäköisyydellä Deutscher oli aistinut pakkokollektivoinnin jälkeisen Neuvostoliiton henkisen ahdistuneisuuden ilmapiirin ja puolueen sisäisen taistelun katkeruuden.

Samaan aikaan Deutscher oli paneutunut syrjäytetyn trotskilaisen opposition kirjoituksiin ja löytänyt Lev Trotskin omista kirjoituksista syvällisen analyysin nousussa olleen fasismin yhteiskunnallisesta taustasta. Virallisessa kommunistisessa propagandassa Trotski leimattiin kuitenkin "paniikin lietsojaksi" sekä "fasistiksi ja vastavallankumoukselliseksi".

Syytösten mielettömyys pakotti Deutscherin palaamaan yhä uudelleen lokakuun vallankumouksen jälkeiseen kamppailuun leiskuvan vallankumouksellisen Trotskin ja harmaan byrokraatin Stalinin välillä.

Vuonna 1932 Deutscher erotettiin Puolan kommunistisesta puolueesta syytettynä natsismin vaarojen liioittelemisesta. Puolueen virallinen linja vähätteli natsien vaalivoittojen merkitystä pitäen niitä väliaikaisina.

Maanpako ja poliittinen eristys

Moskovan oikeudenkäyntien aikoihin Deutscher liittyi monien trotskistien tavoin joksikin aikaa Puolan sosialistiseen puolueeseen. Hän piti Varsovan työläiskaupunginosissa jyriseviä puheita, joissa hän stalinistien häirintähuutojen läpi todisteli noissa vertahyytävissä oikeudenkäynneissä esitettyjen syytösten mielettömyyttä.

Mutta vaikka Deutscherista oli tullut näkyvä trotskisti, hän joutui erimielisyyksiin Trotskin kanssa, kun tämä Meksikossa asuvana maanpakolaisena päätti perustaa Neljännen Internationaalin jatkamaan Kominternin jo taakse jääneitä vallankumouksellisia perinteitä.

Deutscher katsoi, ettei maailmanvallankumouksen aallonpohja ollut otollinen ajankohta uuden kansainvälisen työväenjärjestön perustamiselle. Hänen pelkonsa uuden Internationaalin muodostumisesta pienten lahkojen kokoelmaksi osoittautui pitkälle aiheelliseksi.

Toisen maailmansodan kynnyksellä Deutscher oli kotimaassaan niin vaikeassa asemassa, että hän valitsi uudeksi asuinpaikakseen Englannin. Lontoossa hänen piti toimia puolalais-juutalaisen lehden kirjeenvaihtajana, mutta pian puhjennut sota pakotti hänet etsimään elantonsa kirjoittelemalla Englannin lehtiin, vaikka hän osasi tuskin sanaakaan maan kieltä. Tämä sittemmin vuosisatamme parhaisiin englannin kielen käyttäjiin lukeutuva historioitsija kirjoitti ensimmäisen artikkelinsa arvovaltaiselle The Economist -lehdelle sanakirja- ja kielioppipinojen ympäröimänä.

Lontoon ulkopuolella sijainneessa kodissaan hän vietti yhdessä vaimonsa ja tutkimusassistentinsa Tamara Deutscherin ja vuonna 1950 syntyneen poikansa kanssa toistakymmentä poliittisen eristyneisyyden vuotta, joiden aikana hän syventyi vailla akateemisten laitosten tai apurahojen turvaa Venäjän vallankumouksen historiaan. Hän oli toisinajatteleva niin idän kuin lännen oikeaoppisten silmissä.

Idässä hänen kirjojaan ei julkaistu, lännessä häntä vastaan käytiin aika ajoittain parjauskampanjoita, muulloin hänet vain sivuutettiin. Kun Deutscherille yhden ainoan kerran näytti avautuvan mahdollisuus yliopistonopettajan virkaan, tunnetun valtiotieteilijän Isaiah Berlinin kerrotaan sanoneen: "Marxistin ei voi sallia opettaa Venäjän historiaa." (Berlin on venäläinen emigrantti.) Deutscher ei saanut paikkaa.

Itsenäinen näkemys suututti kaikki leirit

Deutscherin teokset purkivat vääristelyjä ja mytologiaa, jotka niin läntisten kremlologien kuin idän stalinistien ansiosta olivat kutoneet vaikeasti läpäistävän verkkonsa Venäjän vallankumouksen sosiologian ja jopa konkreettisten tapahtumien ylle.

Suurteoksensa, kolmiosaisen Trotskin elämäkerran esipuheessa hän toteaa lakonisesti teoksen antavan Trotskin Venäjän vallankumouksessa esittämästä roolista kuvan, joka "tulee hämmästyttämään joitakin". Olihan stalinistinen historiankirjoitus vuosikymmenten ajan yrittänyt pyyhkiä Trotskin nimeä kokonaan pois vallankumouksen aikakirjoista.

Vaikka Deutscher elämäntyössään keskittyi Venäjän vallankumouksen johtavien henkilöhahmojen elämänkaaren tutkimiseen, ei kysymyksessä todellisuudessa ollut pelkkä henkilöhistoria.

Deutscher asetti henkilönsä historiallista ja yhteiskunnallista taustaa vasten, osoitti missä määrin nämä olivat olosuhteiden tuotteita. Stalinin ja Trotskin poliittisen ajattelun kuvaamisella hän samalla piirsi bolshevismin stalinisoitumisen kaaren Venäjän vallankumouksen kansainvälisen eristyneisyyden ja tsaarinvallan ajalta periytyneen takapajuisuuden mouodostamaa taustaa vasten.

Lännen kremologeja suututti se, ettei hän suostunut näkemään Leninissä samanlaista hirmuvaltiasta kuin Stalinissa. Oikeaoppisia trotskisteja kiukutti se, että hän osoitti vallankumouksellisen demokratian taantumisen alkaneen jo Leninin ja Trotskin valtakaudella.

Deutscherin lopullinen kerettiläisyys oli monien mielestä siinä, että hän näki Stalinin lopulta kaikessa barbaarisuudessaankin toteuttaneen tietynlaista alkuperäisestä bolshevismista siivilöityä näkemystä sosialismin rakentamisesta. "Stalinin työn parhaat tulokset tulevat yhtä varmasti elämään hänen jälkeensä kuin Cromwellin ja Napoleonin parhaat tulokset", Deutscher kirjoitti näistä "suuriksi vallankumouksellisiksi despooteiksi" nimittämistään historian hahmoista.

Uusi vasemmistolaisuus toi liikkumatilaa

Vietnamin sota ja uuden vasemmistolaisuuden nousu merkitsivät Deutscherille poliittisen eristyneisyyden päättymistä. Jo vuonna 1950 Deutscher oli suurten viisumivaikeuksien jälkeen käynyt Trotski-tutkimuksensa vuoksi Yhdysvalloissa.

Tamara Deutscher on kertonut, että mccarthyismin ja kommunistivainojen takaa Isaac oli löytänyt "toisen Amerikan", joka todellisessa vapaamielisyydessään kykeni arvostamaan Deutscheria juuri tämän marximin vuoksi.

Viisitoista vuotta myöhemmin tämä "toinen Amerikka" kutsui Deutscherin esiintymään monissa Vietnamin sodan vastaisissa tilaisuuksissa, joissa hänen analyysinsä kylmän sodan taustasta tarjosivat jälleen tuoreita näkökulmia niille amerikkalaisille, jotka etsivät vaihtoehtoja länsimaiden ja neuvostoliittolaisen oikeaoppisuuden pysähtyneisyydelle.

Myös Euroopassa Deutscher eristyneisyys alkoi murtua. Kuusikymmenluvun vasemmistolaisuus halusi jälleen kerran niin monien aikaisempien sukupolvien tavoin palata vuosisadan vallankumousliikkeen juuriin. Monet uusiakin uria avanneet tulkinnat ottivat usein lähtökohdakseen Deutschern analyysit.

Suurimmat potentiaaliset markkinat Deutscher uskoi kirjoillaan olevan Neuvostoliitossa. Hän toivoi, että hänen tuotantonsa voisi joskus antaa panoksensa sosialistisen ajattelun elpymiselle bolshevismin kotimaassa. Deutscherin mielestä vain menneisyyden estoton pohtiminen tekee kansakunnalle mahdolliseksi todellisen poliittisen elämän.

Isaac Deutscher kuoli vuonna 1967. Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi hänen Cambridgen yliopistossa pitämäänsä luentosarjaan perustuva teos "The Unfinished Revolution" (suomennettu nimellä "Venäjän vallankumous jatkuu yhä").

Tässä teoksessa Deutscher osoitti kykenevänsä muotoilemaan ajatuksiaan tuoreella ja uudistuneella kielellä, vaikka hän oli pohtinut samoja asioita vuosikymmenten ajan. Deutscher piti historian kirjoittamista yhtä hyvin tieteenä kuin taiteena, eikä marxilaisuudestaan huolimatta jättänyt milloinkaan argumenttejaan itsestään selviksi luultujen marxilaisten olettamusten varaan.

[home] [focus] [archive]