Ydin, 5/1999

Aseteollisuuden voitot kulkevat moraalin edellä

Tapani Lausti

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYJ:n vuosibudjetti on 112 miljoonaa dollaria. Sama määrä rahaa kulutettiin muutamassa päivässä Belgradin pommituksiin. ETYJ:n konfliktien ennaltaehkäisemisyksikkö saa vuodessa vain kaksi miljoonaa dollaria. Tämä on kahden Tomahawk-risteilyohjuksen hinta. Näitä ohjuksia singottiin Kosovon konfliktin aikana sadoittain tuhoamaan Jugoslavian infrastruktuuria. Yhdysvallat ei ole suostunut maksamaan velkojaan Yhdistyneille kansakunnille, vaikka summa on hieman pienempi kuin Kosovon yllä lentäneiden B-2-pommikoneiden kappalehinta, kaksi miljardia dollaria. YK:n toiminnalle summa olisi merkittävä.

Nämä amerikkalaisen World Policy -instituutin julkaisemat luvut ovat matemaattinen mitta maailmaa johtavien voimien moraalista. Sotaan löytyy aina rahaa, konfliktien ehkäisyyn tai sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen suhtaudutaan sen sijaan nihkeästi. Tällaisessa arvomaailmassa asekauppiaiden on helppo toimia. Vaarallinen ja epävakaa maailma tuottaa enemmän voittoja kuin rauhassa elävä ihmiskunta.

Bill Clintonin viiden vuoden puolustusbudjetti edellyttää 50 prosentin kasvua asehankinnoissa, tämänhetkisestä 44 miljardista dollarista 63 miljardiin vuoteen 2003 mennessä. Amerikkalainen Foreign Policy in Focus - projekti toteaa, että olipa kyse Naton laajentamisesta, 'tähtien sodan' ohjuspuolustusjärjestelmän käyttöönotosta tai aseiden myynnin rajoittamisesta hirmuhallituksille, “aseteollisuus on aloittanut keskitetyn kampanjan sotamenojen ja aseviennin kasvattamiseksi”.

Aseiden viennin tärkeys

Amerikkalaisen aseteollisuuden ongelma kylmän sodan päätyttyä on ollut, että hallitukset ostavat vähemmän aseita niiden valmistajilta kuin aiemmin. Liikakapasiteetista kärsivä teollisuus tekee kaikkensa pitääkseen tuotantolaitokset toiminnassa. Aseiden vienti on näin ollen äärimmäisen tärkeätä.

Aseteollisuus on vaikeuksissaankin valmistautunut huolella uuteen aikaan. Clintonin hallitus on tukenut rahallisesti fuusioita, joiden jälkeen Yhdysvaltain aseteollisuutta hallitsee nyt kolme suurta: Lockheed Martin, Boeing ja Raytheon. Nämä kolme yhtiötä saavat yhdessä 30 miljardia dollaria vuodessa Pentagonin tilausten muodossa.

Asevarustelun uudelle kierteelle etsitään perusteluja. “Rosvovaltioiden” ihmiskunnalle muodostamasta uhasta kirjoitetaan joukkotiedotusvälineissä hälyotsikoin. Kuitenkin Yhdysvallat käyttää 19 kertaa enemmän varoja “puolustusvoimiensa” ylläpitoon kuin kaikki rosvovaltiot — Iran, Irak, Sudan, Libya, Kuuba ja Pohjois-Korea — yhteensä.

Foreign Policy in Focus sanoo: “Liioittelemalla tämänhetkistä uhkaa Yhdysvaltain turvallisuudelle Pentagon jatkaa pitkää ja kunniatonta perinnettä. Tosiasiassa 90-luvun alussa paljastui, että Yhdysvaltain arviot Neuvostoliiton sotilaallisesta voimasta olivat olleet vuosikausia liioiteltuja. Ne perustuivat Neuvostoliiton hyväksi vakoilusta tuomitun CIA:n agentin Aldrich Amesin kaltaisten ihmisten välittämiin harhaanjohtaviin tietoihin. Samalla tavalla konservatiivinen ‘Committee on the Present Danger’ painosti CIA:ta vääristellyn ‘Team B’ -arvion laatimiseen Neuvostoliiton sotilaallisesta voimasta. Tämä arvio avasi tietä Ronald Reaganin ennennäkemättömälle rauhanaikaiselle sotilasvarustelulle 90-luvulla.”

Asekauppiaat ja Nato

Naton laajentuminen on olennainen osa uutta asekauppakampanjaa. Bill Clinton on tarvinnut liittolaisia tyrkyttäessään tätä politiikkaa kongressille, missä on kuultu kriittisiä kommentteja Venäjän suututtamisesta, ydinaseriisunnan vaikeutumisesta ja rahan syytämisestä uusien jäsenvaltioiden aseistamiseen. Naton laajentumisen tärkeimpien puolestapuhujien joukossa näkyvää roolia ovat näytelleet aseyhtiöt Lockheed Martin ja Textron. Lockheed Martinin yhtiöhallituksen varapuheenjohtaja Bruce Jackson toimi puheenjohtajana Naton laajentamista pohtivassa lobbauskomiteassa.

Aseteollisuuden innolla ei ole rajoja. Naton uudet jäsenmaat ovat tärkeitä asiakkaita, kun niitä ympätään amerikkalaiseen asejärjestelmään erilaisilla avustuksilla. Naton uusien jäsenmaiden hidastelu aseiden ostossa on vain kannustanut aseyhtiöiden kampanjaa. Aseiden lisäksi myydään modernia elektroniikkaa, tietoliikenneteknologiaa ja muuta moderniin sodankäyntiin läheisesti liittyvää välineistöä. Naton laajentumista ei ole suotta luonnehdittu valtavaksi lahjaksi amerikkalaiselle huipputeknologiaa edustavalle teollisuudelle. Eurooppalaiset ovat leikissä mukana, mutta epäilemättä jäävät toiselle sijalle tässä kilvassa.

Yhdysvalloissa on laskettu, että Naton laajentuminen maksaa 13 vuoden aikana noin 125 miljardia dollaria. Tästä summasta Washington kattaa vain 19 miljardia dollaria. Itä- ja Länsi-Euroopan maat joutuvat siis maksamaan 85 prosenttia kustannuksista. Poliittisesti Naton laajentaminen Itä-Eurooppaan heikentää Länsi-Euroopan vaikutusvaltaa järjestössä. Kansainvälistä tilannetta taas kärjistää venäläisten keskuuteen leviävä tunne saarretuksi joutumisesta.

Britannian “eettinen” ulkopolitiikka

Maailman toiseksi suurin asekauppiasvaltio on Britannia. Itä-Timorin väkivaltaisuudet ovat värittäneet maassa jatkuvasti käytävää väittelyä asekaupan moraalista. Aseiden myynti Indonesialle on usein tuomittu julkisuudessa. Hallitukselle on naurettu, kun se on puolustautunut mm. vetoamalla YK:n peruskirjaan, joka takaa valtioiden oikeuden itsepuolustukseen. Kuitenkin jopa Indonesian Lontoossa oleva sotilasattashea on vahvistanut, että Britanniassa valmistettua kalustoa on käytetty itätimorilaisia vastaan.

Ulkoministeri Robin Cook — joka aiemmassa elämässään pauhasi asekaupan moraalittomuutta vastaan — joutui Itä-Timorin väkivaltaisuuksien kiihdyttyä kestämättömään tilanteeseen ja käski Guardianin (8.9.1999) saamien tietojen mukaan lopulta peruuttamaan indonesialaisen valtuuskunnan tulon brittiläisille asemessuille lokakuussa. Viime vuonna Labour-hallitus epäsi vain 2,4 prosenttia aseidenvientianomuksista Indonesiaan. Pääministeri Tony Blairin kerrotaan olleen raivoissaan, kun Cook hylkäsi vuonna 1997 Indonesian tilaamien teleskooppikiväärien vientilupa-anomuksen. Asenteita kuvaa myös se, miten näennäisessä viattomuudessaan koominen puolustusministeri George Robertson — Naton seuraava pääsihteeri — luonnehti kerran indonesialaista kenraali Prawoboa “valistuneeksi” sotilasjohtajaksi. Prawobo on Indonesian puolisotilaallisten kuolemankomppanioiden johtaja.

Blairin hallitus lupasi valtaan tultuaan ottaa ihmisoikeuskysymykset huomioon. Aseidenvienti keskeytettäisiin, jos oli osoitettavissa, että vastaanottava maa käyttää aseita sisäiseen sortoon. Samalla luvattiin kuitenkin pitää yllä vahvaa puolustusteollisuutta, “joka on strateginen osa teollista perustaamme”. Käytännössä aseita on viety moniin väestöään sortaviin maihin. Konekivääreitä on viety Turkkiin, panssariajoneuvoja Indonesiaan ja erilaisia aseita Kolumbiaan. Saudi-Arabia on suurin brittiläisten aseiden ostaja. Näin Britannia on Guardianin kolumnistin Hugo Youngin sanoin asettunut tekemisiin “maailman korruptoituneimpien ja julmimpien hallitusten kanssa”. (“Stop selling UK arms to the cruellest regimes on earth”, The Guardian 9.9.1999)

Työn iloa aseita valmistettaessa

Britannian puolustusministeriön lukujen mukaan 400 000 työpaikkaa on riippuvaista  aseiden valmistuksesta. Tuotannosta taas 40 prosenttia menee vientiin. Työpaikkojen säilyttäminen onkin ollut keskeisiä argumentteja aseteollisuuden puolesta puhuttaessa. Asekaupan vastustajat huomauttavat kuitenkin, että moderni aseteollisuus palkkaa yhä vähemmän työtekijöitä.

Ajankohtainen esimerkki on maailman kolmanneksi suurimman aseyhtiön Raytheonin rooli tämän päivän Britanniassa. Yhtiö on perustamassa tuotantolaitosta Derryyn, Pohjois-Irlantiin. Sen tarjoamia puoltatoista sataa työpaikkaa on tavanomaiseen tapaan tervehditty innolla — mm. Nobelin rauhanpalkinnon saaneet pohjoisirlantilaiset poliitikot John Hume ja David Trimble ovat ilmaisseet ilonsa.

Kolumnisti Jeremy Hardy kirjoitti: “Kukapa haluaisi olla ‘työpaikkojen luomisen’ tiellä. Siinä on jotakin taikaa, miten nämä yhtiöt kykenevät tähän ja miten me olemme kaikki kiitollisia. Vaikka Raytheon onkin raahattu Yhdysvaltain tuomioistuinten eteen ammattiliittojen murskaamistoimistaan, kuka nyt nurisisi, kun 150 sielulle Derryssa tarjoutuu tilaisuus työpaikkaan? Mikä sitten onkaan luoda-verbin vastakohta, niin sitä Raytheon on tehnyt tuhansille työpaikoille viime vuosina. Sen otettua omistukseensa Texas Instruments ja Hughes Aircraft -yhtiöiden aseidenvalmistuslaitokset viime toukokuussa 10 000 työpaikkaa on vaikeuksitta karsittu.” (“Guns out, arms in”, The Guardian, 4.9.1999)

Hankittuaan omistukseensa kaksi British Aerospacen tehdasta Britanniassa vuonna 1994 Raytheon irtisanoi 8 700 työntekijää. Oppositiossa ollut Labour-puolue toi julki suuttumuksensa. Ääni kellossa muuttui sen jälkeen, kun yhtiöstä tuli puolueen rahallinen tukija. Viime toukokuussa yhtiö sai sata miljoonaa puntaa veronmaksajien rahoja. Näin voidellussa kaupassa ostettiin 30 Tomahawk-risteilyohjusta. Raytheonin valppaudesta kertoo myös se, että Yhdysvalloissa yhtiö on rahoittanut USA-Indonesia-seuraa.

Voitontavoittelua ja lyhytnäköisyyttä

Näin eteemme hahmottuu pelottava maailma, missä ihmisten kohtaloita ohjaavat suuryhtiöiden voitontavoittelu ja kyynisten poliitikkojen lyhytnäköisyys. Financial Times käytti jossain määrin nolostunutta kieltä, kun se kuvasi Kosovon kriisin seuraamuksia rahamaailmassa:

“Saattaa vaikuttaa hieman makaaberilta etsiä Kosovon konfliktista hyötyneitä tahoja, mutta osakemarkkinat eivät ole sentimentaalisia. Naton aloitettua pommituksensa maaliskuun  24. päivänä British Aerospace ja Smith Industries -yhtiöiden osakkeiden arvo nousi lähes 9 prosenttia, kun taas GKN:n nousu oli 8 prosenttia ja Raytheonin 7 prosenttia.”

“Tässä on kylmäveristä logiikkaa. Jane’s, sotilaallinen tutkimusryhmä, arvioi, että Nato käytti lähes miljardi dollaria alle kolmessa viikossa, enimmäkseen aseisiin ja polttoaineeseen. Yhdysvallat, esimerkiksi, on laukaissut yli 150 risteilyohjusta, jotka Lockheed ja Boeing ovat valmistaneet 1,2 miljoonan dollarin kappalehintaan, sekä menettänyt 35 miljoonan Stealth-hävittäjän, joka sekin on Lockheedin valmistama. Matran ohjukset ja Raytheonin laser-ohjatut pommit ovat nekin olleet toiminnassa, kun taas sotakoneiden ahkeran käytön tulisi olla hyödyksi Bae:lle, Rolls Roycelle ja suurille yhdysvaltalaisille puolutusteollisuusryhmille, jotka huoltavat niitä ja toimittavat varaosia.”

“Jatkossa voi ilmetä ‘sotaosinkoja’, jos maat arvioivat uudelleen sotilaalliset tarpeensa tämän konfliktin valossa.” (Financial Times, 12.4.1999, ks. Tariq Ali: “Springtime for NATO”, New Left Review 234, March-April 1999)

Kosovon konfliktin historiallinen merkitys liittyy näin olennaisesti Naton laajentumiseen. Vaikka Yhdysvalloilla ei Balkanilla olisikaan suoranaisia ja välittömiä strategisia etuja, se nähtiin näyttämönä, jolla oli tärkeätä osoittaa Yhdysvaltain ja Naton voimaa. Samalla Eurooppaan kylvettiin Natoa hyödyttävää militaristista ajattelua, jonka jalkoihin uhkaa jäädä kaikki puhe konfliktien rauhanomaisesta ennaltaehkäisystä.

Radikaali journalisti John Pilger puki tämän sanoiksi näin: “Hyökkäys Serbiaa vastaan seurasi loogisesti tapahtumia, jotka saivat täällä osakseen vain vähän huomiota: ensinnäkin Yhdysvaltain kongressi hyväksyi Naton laajentumiseen liittyvät lait — Nato Participation Act ja Nato Facilitation Act — jotka tekevät mahdolliseksi sotilaallisen vaikutusvallan suurimman laajentumisen toisen maailmansodan jälkeen; toiseksi Nato päätti käyttää 22 miljardia dollaria Itä-Euroopan alistamiseen. Lisäksi rauhankumppanuusohjelmaa tyrkytetään nyt Slovenialle, Albanialle ja Makedonialle.” (New Statesman, 6.9.1999)

Suomen kaltaisten liittoutumattomien maiden täytyisi Euroopan unionissa esiintyä kriittisesti Naton kylvämää uusmilitarismia kohtaan. Monien suomalaisten uskoisi ainakin yhtyvän brittiläisen rauhantutkijaprofessorin Paul Rogersin varoittaviin sanoihin: “Kenties Kosovon sodan esiin heittämä todellinen kysymys Euroopan turvallisuudelle on, tulisiko siinä järjestelmällisesti ja suuremmassa määrin panostaa konfliktien ennaltaehkäisyyn sen sijaan, että alinomaa kuljetaan sotilaallista tietä kohti turvallisuutta.” (The World Today, August/September 1999)

[home] [archive] [focus]