BBC Finnish Section, 21.1.1991
BBC Finnish Section, 21.1.1991
Juonto: Ja nyt on vuorossa Euroskooppi. Persianlahden sota ja Baltian maiden kriisi ovat heittäneet varjon uudenlaista Eurooppaa koskevien haaveiden ylle. Itä-Euroopan vallankumoukset ja Kylmän sodan päättyminen avasivat hetkeksi mahdollisuuksia eurooppalaisuuden uudelleen arvioimiseksi. Tapani Laustin toimittassa ohjelmassa pohditaan Persianlahden sodan vaikutuksia Euroopan tulevaisuuteen. Asiantuntijavieraana on Mary Kaldor Sussexin yliopistosta.
Persianlahden sota on luonut Eurooppaan oudon tunnelman. Juuri kun eurooppalaiset juhlivat Kylmän sodan päättymistä, tämän sodan luomaa mentaliteettia ollaan nyt muokkaamassa uudelleen. On kuin Kylmä sota etsisi jatkuvasti uusia syitä olemassaololleen.
Stalinismin kukistuminen antoi maailmalle vuoden hengitystauon. Ei ole ehkä sattumaa, että suurimmat Persianlahden sodan vastaiset mielenosoitukset heti sodan puhjettua pidettiin Berliinissä. Berliinin muurin murtuminen oli tapahtuma, joka liikutti eurooppalaisia luultavasti enemmän kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma näinä mullistusten aikoina.
Mutta Berliinin muurin murtuminen tulkittiin luultavasti hyvin eri tavoin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset kokivat voittaneensa Kylmän sodan. Miljoonille eurooppalaisille Kylmän sodan päättyminen merkitsi vapautumista tuon aikakauden aikana sorvatuista aatteellisesta kahleista. Nyt he tarkkailevat epäluuloisesti amerikkalaisia Lähi-idässä ja neuvostoliittolaisia Baltian maissa peläten Kylmän sodan paluutta uudessa asussa.
Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansainvälinen tilanne sulki kaikki silloin etsityt vaihtoehtoiset tiet Euroopassa. Kansakunnat pakotettiin joko Yhdysvaltain johtaman kansainvälisen markkinatalouden muottiin tai Neuvostoliiton johtaman leirin poliisivaltiomalliin. 50-luku merkitsi älyllisesti ahdistavaa aikaa. Riippumaton yhteiskunnallinen ajattelu ei kärsinyt vain Idän ajatuspoliisien otteessa. Myös Lännen akateemisissa oppilaitoksissa yhteiskunnallisia uudistuksia kannattaneet teoreetikot joutuivat alinomaisten hyökkäysten kohteeksi.
60-luvulla syntynyt älyllisesti ja aatteellisesti etsiskelevä ilmapiiri sai odottaa kaksi vuosikymmentä ennen kuin vuoden 1989 vallankumoukset Itä-Euroopassa yht'äkkiä avasivat padot. Mutta tämän murroksen synnyttämää huumaa hillitsi vaihtoehtoisen poliittisen kulttuurin puute. Kukaan ei näyttänyt kykenevän osoittamaan tietä eteenpäin. Lännen taloudellisen oikeaoppisuuden instituutiot kuten Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki alkoivat asettaa Kolmannelle maailmalle niin katkeran tuttuja ehtoja Itä-Euroopan uusille hallituksille.
Miten Irakin vastainen sota vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin? Haluavatko amerikkalaiset käyttää Persianlahden kriisiä osoittamaan eurooppalaisille, että vastoin laajalle levinneitä epäilyksiä, Yhdysvallat on edelleen maailman johtava valtio? Kysyin tätä Sussexin yliopiston tutkijalta Mary Kaldorilta, joka on kirjoittanut paljon Lännen valtioiden keskinäisistä konflikteista.
Kaldor: "Well, I suppose in the aftermath of the Cold War...
"Luulen, että Kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa Persianlahden kriisi antoi amerikkalaisille tilaisuuden korostaa jälleen johtajan asemaansa. Se antoi myös tilaisuuden osoittaa, että voimankäytöllä on edelleen roolinsa maailmassa. Näin erilaiset Kylmän sodan asenteita tuottavat elementit amerikkalaisessa yhteiskunnassa ovat nostaneet päätään. Yhdysvaltain johtajat nauttivat yleensä suuresta kansansuosiosta, kun heidät koetaan voimakkaiksi johtajiksi, kun heidät koetaan maailman johtajiksi. Puolustusteollisuuden edustajat olivat etsineet itselleen uutta roolia. Näillä kaikilla seikoilla oli vaikutuksensa. En usko, että tätä voidaan pitää tarkoituksellisena strategiana. Kyse on pikemminkin tietynlaisten intressien yhdistelmästä."
Mary Kaldorin mielestä keskeinen kysymys on, miksi amerikkalaiset onnistuivat niin helposti strategiansa myymisessä eurooppalaisille.
Kaldor: "In the aftermath of the Cold War it did look as...
"Kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa näytti siltä kuin Länsi-Eurooppa yhdentyisi nopeasti ja omaksuisi Yhdysvalloista riippumattomamman roolin. NATOn funktio Neuvostoliiton vastaisena liittoutumana on todellisuudessa romahtanut. Euroopan itsenäisemmän roolin olisi voinut odottaa olevan rauhanomaisemman. Näin ei käynyt. Siihen on useita syitä. Ennen kaikkea näin ei käynyt, koska saksalaisten kaikki huomio oli keskittynyt jälleenyhdistymiseen. He olisivat olleet ainoita, jotka olisivat kyenneet tarjoamaan toisenlaisen ja vähemmän militaristisen roolin. Mutta he eivät suhtautuneet riittävän vakavasti Persianlahden tapahtumiin. Euroopan itsenäisen roolin teki myös vaikeaksi se tosiasia, että sekä Britannialla että Ranskalla on vahvat puolustusteollisuusintressit ja jäänteitä imperialistisista asenteista. Ne molemmat haluavat näytellä jonkinlaista roolia maailmanpolitiikassa. Täällä Britanniassa maailmanroolimme on liittynyt läheisesti erikoissuhteeseemme Yhdysvaltain kanssa. Kriisin tullen kaikki rohkeat puheet eurooppalaisuudesta unohtuvat. Atlantin suhteet korostuvat samalla kun maahan leviää sotakiihkoa."
Kaldor sanoo eurooppalaisten tehneen vakavan virheen, kun he antoivat amerikkalaisten asettaa tammikuun 15. päivän aikarajan irakilaisten vetäytymiselle Kuwaitista. Hän uskoo tämän vahingoittavan pitkällä tähtäimellä Yhdistyneiden kansakuntien mainetta. YK menettää mainettaan rauhan tekijänä. Se näyttää ihmisistä enemmänkin sodanjulistajalta. Kaldor huomauttaa myös, että Irakin vastainen liittoutuma ei ole niin eurooppalainen kuin on annettu ymmärtää. Mieliala manner-Euroopassa on valtaosaltaan sodan vastainen. Lähi-idässä liittoutuma nähdään ennen kaikkea amerikkalais-brittiläisenä. Tällä näkemyksellä on Kaldorin mielestä vaarallisia seurauksia, jotka tulevat vaikuttamaan vuosia eteenpäin. Sota johtaa myös vaarallisiin vastakohtaisasetelmiin Lähi-idässä, eikä edesauta millään tavalla demokratiaa alueella, Kaldor sanoo.
Euroopassa puhuttiin vuoden 1989 vallankumousten jälkeen paljon uudenlaisesta poliittisesta ilmapiiristä, joka voisi avata tietä sekä stalinismin että markkinatalouden oikeaoppisuuksista poikkeavilla ratkaisuille. Onko Persianlahden sota nyt viemässä pohjaa uudenlaisen Euroopan mahdollisuudelta? Mary Kaldor Sussexin yliopistosta.
Kaldor: "I think in the aftermath of the Cold War there were...
"Uskon, että Kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa Euroopalle oli tarjolla kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Yksi oli yhdistynyt Eurooppa, joka olisi merkinnyt Idän ja Lännen välisen jaon loppua ja uudenlaisten ratkaisujen mahdollisuutta. Tämä olisi ollut mahdollista ainoastaan, jos Länsi-Euroopan maat olisivat valmiita vähentämään huomattavasti sotilaallista varustautumistaan ja lisäämään talousapuaan Itä-Euroopalle ja avaamaan Itä-Euroopan maille tien Euroopan talousyhteisön jäsenyyteen. Luulen, että tämä mahdollisuus on nyt loitontumassa Persianlahden sodan vuoksi. Sodan vuoksi paineet sotilaallisen varustautumisen vähentämiseksi ovat heikentyneet. Sotilasmenoja tullaan vielä vähentämään, mutta ei niin suuressa määrin kuin ihmiset olivat toivoneet."
Kaldor pelká„áá„á uusien vastakohtaisuuksien syntymistáä Länsi- ja Itä-Euroopan välille.
Kaldor: "There'll be more of an emphasis...
"Enemmän painoa tullaan panemaan Länsi-Euroopan puolustusyhteistyöhön. Itä-Eurooppa jää väistämättä tällaisen yhteistyön ulkopuolelle. Itä-Euroopan ottaminen mukaan tähän puolustusyhteistyöhön tulkittaisiin vaaralliseksi Neuvostoliiton vastaiseksi provokaatioksi. Mielestäni on äärimmäisen masentavaa ajatella, että edessä on kauan kestävä Euroopan taloudellinen jako. Toisella puolella on vauras, yhdentynyt Länsi-Eurooppa, joka toimii todennäköisesti läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa. Toisella puolella on yhä syvemmälle köyhyyteen vajoava, ympäristötuhoista kärsivä Itä-Eurooppa. Huomiomme keskittyminen Persianlahdelle tekee vaikeammaksi suhtautua Itä-Euroopan ongelmiin vakavasti."
Kaldor katsoo Lännen jo ennen Persianlahden kriisiä asettaneen Itä-Euroopalle kohtuuttomia ehtoja.
Kaldor: "If you think what happened after the war..."
"Toisen maailmansodan päätyttä Yhdysvallat myönsi Länsi-Euroopalle Marshall-avun muodossa paljon enemmän apua kuin nyt on tarjolla Itä-Euroopalle. Apu muodosti yhden prosentin Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Sodanaikaiset säännöstelytoimet purettiin hyvin hitaasti. Itäeurooppalaisia vaaditaan nyt siirtymään välittömästi vapaasti vaihdettavien valuuttojen käyttöön. Yksikään Länsi-Euroopan maa ei tehnyt tätä ennen kuin vasta 50-luvun lopulla. Itä-Eurooppaa ollaan nyt työntämässä Kolmannen maailman asemaan, vaikka se tarvitsisi hyvin konkreettista käytännön apua."
Mary Kaldor on myös Prahassa päämajaansa pitävän kansalaisten ETY-liikkeen aktiiveja. Sen brittiläisen haaran nimi on European Dialogue, eurooppalainen vuoropuhelu. Liikkeellä on jäseniä kaikkialla Pohjois-Amerikasta Baltian maihin. Jäsenet lähettivät ennen Persianlahden sodan puhkeamista sähkeitä sekä Saddam Husseinille, että George Bushille. Saddam Husseinia vaadittiin vetämään joukkonsa Kuwaitista ja George Bushia pyydettiin antamaan pakotteiden vaikutukselle lisäaikaa. Bushia pyydettiin myös asettamaan amerikkalaiset joukot YK:n komentoon. Kansalaisten ETY-liike on ollut myös yhteydessä Kuwaitin demokraattiseen oppositioon. Kaldor sanoo jäsenten olevan sitä mieltä, että sodan vastustaminen on myös yksi tapa tukea demokraattisia liikkeitä Lähi-idässä.
Mary Kaldorin mielestä Persianlahden sodan ohella Neuvostoliiton sotilaalliset toimet Liettuassa heikentävät traagisella tavalla toiveita uudenlaisesta Euroopasta. Hän sanoo, että nyt tuntuu uskomattomalta, miten haltioituneita ihmiset olivat vuosi sitten, ennen Persianlahden kriisiä ja Neuvostoliiton sotilaallista puuttumista Liettuan tapahtumiin. Kansalaisten ETY-liike on ollut yhteydessä Liettuan tilanteen vuoksi mieltään osoittaviin ryhmiin Neuvostoliitossa. Kysyin Kaldorilta, miten Lännen hallitukset reagoivat Liettuan tapahtumiin.
Kaldor: "Well, I think that's one of the really bad things...
"Tämä onkin mielestäni tilanteen pahimpia puolia. Tietääkseni ainoastaan Ruotsi ja Norja ovat julkaisseet voimakassanaisia vastalauseita. Lännen hallituksille on niin tärkeätä pitää Irakin vastainen liittoutuma koossa, etteivät he halua käyttää kieltä, jota Liettuan tapahtumat edellyttäisivät. Mielestäni Liettuan ja Kuwaitin tapahtumilla on yhteneväisyyksiä. Liettua miehitettiin laittomasti vuonna 1940. Juuri kun liettualaiset ovat saamassa takaisin itsenäisyyttään rauhanomaisin ja demokraattisin keinoin, heidät murskataan uudelleen. Kun tilannetta tarkastellaan tässä valossa, olisiko siis kenties lähetettävä amerikkalaisia ja brittiläisiä joukkoja Puolaan. Tulisiko Gorbatshoville ilmoittaa, että venäläisten on vetäydyttävä Liettuasta huhtikuun 15. päivään mennessä? On selvää, etteivät länsivallat tule menettelemään tällä tavalla. Tämä osoittaa, miten tekopyhiä heidän asenteensa ovat periaatteellisissa ja moraalisissa kysymyksissä."
Mitä länsivaltojen siis tulisi tehdä?
Kaldor: "I think that the Western powers ought to do...
"Länsivaltojen tulisi reagoida kahdella tavalla. Ensinnäkin kaikkien niiden maiden, jotka eivät ole vielä solmineet diplomaattisuhteita Baltian maihin, tulisi nyt ottaa tämä askel. Toiseksi Neuvostoliitolle myönnetty apua ei tulisi antaa keskushallitukselle vaan tasavalloille. EY näyttää kuitenkin todennäköisemmin valmistautuvan avun lopettamiseen kuin sen lähettämiseen tasavalloille. Tämä on vahinko, koska ihmiset todella tarvitsevat tätä apua. Uskon, että Neuvostoliiton imperiumi on nyt joka tapauksessa hajoamassa. Neuvostoliiton puuttuminen Baltian tapahtumiin tekee nyt Baltian maiden itsenäisyyden ainoaksi vaihtoehdoksi. Minkäänlainen rauhanomainen yhteistyö Moskovan ja niiden välillä ei ole enää ilmeisesti mahdollista."
Näin siis Mary Kaldor Sussexin yliopistosta.
Euroopan pääkaupungeissa arvaillaan nyt epäilemättä Persianlahden sodan vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Eräs Lontoossa viime viikolla vieraillut EY:n korkea-arvoinen virkamies sanoi, että yhteisön piirissä ollaan pettyneitä EY:n piiristä lähteneiden diplomaattisten ratkaisuyritysten epäonnistumiseen. Monet kommentaattorit ovat kiinittäneet huomiota EY-maiden rivien hajoamiseen kriisin syventyessä. Tanskalaiset ja hollantilaiset ovat ajaneet yhtä tiukkaa linjaa kuin britit. Espanjalaiset ja italialaiset ovat olleet yhtä haluttomia sotaan kuin saksalaiset.
Tunnettu Euroopan asioiden kommentaattori Timothy Garton Ash kirjoitti viime viikolla Independentissä uskovansa, että asenne-erot brittien ja mannereurooppalaisten välillä ovat syvempiä kuin yleensä uskotaan. Ranskassa, Italiassa ja Saksassa vallitsee paljon pitemmälle menevä haluttomuus uskoa, että sota — erityisesti Yhdysvaltain johtama sota — on viisas tapa vastustaa Saddam Husseinin kaltaista diktaattoria. Brittien enemmistö taas reagoi toisella tavalla. Heille on helpompaa sanoa, että sota voi viime kädessä olla vapauden hinta. Yksi syy tähän suurempaan valmiuteen sietää sotaa on Garton Ashin mielestä se, että britit eivät ole käyneet sotia omalla maaperällään. He eivät ole myöskään joutuneet vieraiden valtojen miehittämäksi.
Mutta jos EY-maat ovat nyt alistuneet amerikkalaisten johtoon — onpa tämä sitten tapahtunut vastahakoisesti tai auliisti — sodan jälkeinen tilanne tulee varmaankin paljastamaan taustalla piileviä erimielisyyksiä. Jo nyt asenteissa on havaittavissa eroja. Ranskalaiset ovat huolella rajoittaneet ilmahyökkäyksensä Kuwaitin alueelle noudattaakseen tarkoin YK:n päätöslauselmia. Ranskan ulkoministeri Roland Dumas on valmis tarvittaessa matkustamaan Bagdadiin neuvottelemaan aselevosta. Eurooppalaiset ovat myös pitkään halunneet Lähi-idän ongelmia selvittelevää kansainvälistä konferenssia. Yhdysvaltoja ja Israelia tullaan sodan jälkeen epäilemättä painostamaan entistä ankarammin tällaiseen konferenssiin suostumiseen.
Mutta eurooppalaisten varauksellisuus on sotatilanteessa jäänyt Yhdysvaltain voiman varjoon. Amerikkalaiset ovat valtavilla joukkojen keskittämisellä Lähi-itään osoittaneet olevansa maailman johtava sotilaallinen valta. Euroopan yhteisö ei ole osoittanut kykenevänsä muuntautumaan Yhdysvaltain kanssa kilpailevaksi suurvallaksi. Mutta Euroopan pääkaupungeissa kysytään varmaankin, onko Yhdysvallat taantumassa oleva maailmanvalta? Ovatko amerikkalaiset valtavalla panostuksellaan Irakin vastaiseen sotaan vain jouduttamassa omaa alamäkeään? Eräät kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Yhdysvaltain valtava sotilaallinen reaktio Kuwaitin miehittämiseen on saanut Saddam Husseinin näyttämään paljon suuremmalta kansainväliseltä pelurilta kuin hänen asemansa todellisuudessa edellyttäisi. Ja mitä Yhdysvaltain asemaan maailman johtajana tulee, on kysytty, eivätkö Japanin teollinen kilpailukyky ja Euroopan maatalouden tukiaiset sittenkin ole suurempi haaste Yhdysvalloille kuin mitkään Saddam Husseinin teot.
Yhdysvaltain kansainvälinen rooli on Vietnamin sodasta lähtien herättänyt levottomuutta Euroopassa. Eurooppalaiset ovat panneet merkille Yhdysvaltain otteiden arvaamattomuuden Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa. Lähikuukaudet näyttävät, mikä on eurooppalaisten lopullinen arvio amerikkalaisten sodankäynnistä Persianlahdella.