22.9.2008 **** Etusivulle

Stubb "brändaa" Suomea mielensä mukaiseksi

Tapani Lausti

Ulkoministeri Alexander Stubb on koonnut vaikutusvaltaisen ryhmän suomalaisia "miettimään Suomen brändaamista". Näin Stubb nettisivuillaan: "Maabrändillä vahvistetaan suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä, saadaan lisää ulkopoliittista vaikuttavuutta, kehitetään Suomen kiinnostavuutta investointikohteena ja lisätään Suomeen suuntautuvaa matkailua. Maabrändi on taustatekijä menestykselle ja hyvinvoinnille."

"Ulkopoliittista vaikuttavuutta" Stubb ilmeisesti pyrkii hankkimaan myös maailman kriisialueilla. Hän haluaa lisää suomalaisia sotilaita Yhdysvaltain ja Naton miehittämään Afganistaniin. Kyseessä on Stubbin mielestä "kansainvälinen vastuunkanto". Näin Stubb nettisivuillaan: "Afganistanin epävakaus heijastuu suoraan Keski-Aasiaan. Jos kansainvälinen yhteisö epäonnistuu Afganistanissa, on tällä vakavat seuraukset lähialueilla — Euroopassa asti. Siksi siihen on panostettava."

Onkohan ulkoministeriössä aavistustakaan siitä, minkälainen katastrofi Afganistanissa on kehitteillä. Suomalaiset päätöksentekijät tietenkin kuvittelevat miehitysjoukkojen olevan maassa auttamassa maata jaloilleen. Tosiasiassa tilanne on menossa yhä huonompaan suuntaan. Avustusjärjestöt varoittivat elokuussa, että tähän asti rauhallisina säilyneet alueet ovat käymässä yhä vaarallisemmiksi. Siviilejä kuolee yhä enemmän (Seumas Milne: The Afghan fire looks set to spread, but there is a way out, The Guardian, 21.8.2008; BBC News: Afghan civilian casualties soar, 16.9.2008).

Yhdysvallat liittolaisineen on palauttanut valtaan raakoja ja korruptoituneita sotaherroja, joiden väitetään nyt olevan demokraatteja. Heitä eivät kuitenkaan ihmisoikeudet tai naisten aseman parantaminen liikuta. Samalla maahan yritetään ympätä taloudellisia rakenteita, jotka tekevät elämän entistäkin pahemmaksi painajaiseksi tavallisille afgaaneille.

Afganistanilaisen naisjärjestön RAWAn edustajan mukaan ulkopuolisten on vaikea kuvitella maassa vallitsevaa köyhyyttä. Länsimaiden maahan pakottaman uusliberaalin talouspolitiikan myötä kuilu vauraiden ja köyhien kansalaisten välillä syvenee koko ajan. Yli 70 prosenttia kansasta elää köyhyysrajan alapuolella. Viime kuukausina nousseet hinnat ovat lisänneet ihmisten ahdinkoa. (Ks. Justin Podurin tekemää haastattelua: The NATO Occupation and Fundamentalism, ZNet, 14.8.2008)

On totta, että monet afgaanitkin luulivat ensin ulkomaalaisten joukkojen saavan jotakin hyvää aikaan. Sittemmin on havahduttu huomaamaan, ettei sotilaallisella miehityksellä saada aikaan rauhaa. Siviilien jatkuva surmaaminen ajaa yhä suurempia määriä nuoria miehiä vastarinnan riveihin. Yhdysvallat on nyt myös levittämässä vaarallisella tavalla väkivaltaista kaaosta Pakistaniin. (Ks. Tariq Ali: Has the U.S. Invasion of Pakistan Begun? TomDispatch.com, 16.9.2008.)

Tariq Ali uskoo, että Yhdysvaltain ja Naton on vetäydyttävä Afganistanista. Rauhaa olisi pyrittävä edistämään alueellisella ratkaisulla, jonka sorvaamiseen osallistuisivat Pakistan, Iran, Intia ja Venäjä. Nämä neljä maata kykenisivät tukemaan Afganistanin tarvitsemaa massiivista jälleenrakentamista.

Yhdysvaltain ja Naton tavoitteet Afganistanissa ovat kaukana rauhanomaisesta jälleenrakentamisesta. Miehityksellä ajetaan ennen kaikkea lännen etuja strategisesti tärkeällä alueella. Tässä prosessissa Suomi on ryvettämässä "brändiään" maailman väestön enemmistön silmissä. Stubb ei arvatenkaan ole kiinnostunut tällaisista mielialoista. Hänen maailmankuvansa kytkeytyy saumattomasti rikkaiden maiden johtamaan kansainväliseen järjestelmään.

Useimmille ihmisille alkaa kuitenkin olla selvää, että tuo järjestelmä on hälyttävällä tavalla epävakaa. On naiivia puhua Stubbin tavoin Suomen "menestyksestä ja hyvinvoinnista", kun kansainvälinen finanssijärjestelmä on romahduksen partaalla. On tuomittavaa rajoittaa "kansainvälinen vastuunkanto" johtavien rikkaiden maiden etujen ajamiseen, kun maailman ahdistavimpia ominaisuuksia on äärimmäinen epätasa-arvoisuus.

Alexander Stubb on julistanut selvin sanoin olevansa "Amerikka-mielinen" (ks. Stubbin unia Amerikasta). Hänen kritiikitön innostuksensa näyttää herättävän vastakaikua joissakin kansalaispiireissä. Maailman olojen todellisuus tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin vastaan. Tulevaisuus ei ole pitkään aikaan ollut niin epävarma kuin nyt. Tässä tilanteessa panostaminen Suomen kansainvälisen kuvan kiillottamiseen on panostamista turhuuteen.

 

Vieraile arkistossa: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Afganistan, Tariq Ali, Hannu Reime

 

[home] [archive] [focus]