2.7.2013 **** Etusivulle 2.7.2013 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan suopeasti suhtautuvat suomalaiset vaikuttajat eivät väsy vakuuttelemaan samanhenkisyyttään Washingtonin vallankäyttäjien kanssa. Olli Rehnin toukokuinen puhe Atlantti-seuran kokouksessa oli hyvä esimerkki tästä mielenlaadusta.
Näin Rehn: ”Euroopalla ja Yhdysvalloilla on enemmän yhtäläisyyksiä kuin millään muilla alueilla maailmassa. Kaiken perustana ovat yhteiset arvot. Eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen on selkäytimessä. Usko ihmisten väliseen tasa-arvoon ja jokaisen henkilön perusoikeuksiin on yhteiskuntiemme kulmakivi. Näissä arvoissa kiteytyvät edelleen eurooppalaisen ja amerikkalaisen elämäntavan periaatteet.” (Eurooppa ja Yhdysvallat kumppaneina maailmantaloudessa)
Muutama viikko tämän suitsutuksen jälkeen EU:n ja Yhdysvaltojen suhteet ovat sekasorron tilassa. Salakuuntelupaljastukset suututtivat EU-maiden johtajia siinä määrin, että alettiin puhua oikeustoimista. Yhdysvaltain eliitin kanssa ”samanhenkinen” Alexander Stubbkin töräytti, ettei ”kavereitaan” tulisi vakoilla.
Vain muutama päivä aiemmin Helsingin Sanomat oli arvostellut Erkki Tuomiojaa tietovuotaja Edward Snowdenin puolelle asettumisesta. Nyt Snowdenin paljastukset ovatkin kuumaa tavaraa jopa Brysselissä. Tuomiojaa syytettiin asettumisesta samaan leiriin Kiinan, Venäjän, Kuuban ja Ecuadorin kanssa. ”Nämä maat ovat näyttäneet diplomaattista keskisormea Yhdysvaltain vaatimuksille toimittaa Snowdenin kotimaahansa tuomittavaksi”, lehti kirjoitti ja valitti ulkoministerin lausunnon saattavan vanhingoittaa Suomen ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita. Sittemmin Helsingin Sanomatkin joutui toteamaan, että ”vapaan maailman johtajaksi” itseään kutsuvalta Yhdysvalloilta on kuitenkin voitava odottaa parempaa.
Rehn puhui oikeusvaltiosta ja henkilön perusoikeuksista ikäänkuin nämä olisivat ongelmattomia käsitteitä Yhdysvaltojen eliitin otteita arvioitaessa. Perustuslain vastainen salakuuntelu ja tietoliikenteen urkkiminen ovat vain yksi ilmentymä maassa levinneistä vakavista demokratian loukkauksista. Suuri raha on imenyt demokratialta sisältöä, liittovaltion elimiä on käytetty vakoiluun Wall Streetin etujen valvomiseksi ja occupy-liikkeen heikentämiseksi, kouluja ja yliopistoja näännytetään varojen puutteeseen, maan infrastruktuurin ylläpitämiseen ei osoiteta varoja, kuljetus- ja liikennejärjestelmä on huonossa kunnossa ja suuri osa maan köyhästä väestöstä on oman onnensa varassa. Asiantuntija-arvioiden mukaan sata tuhatta amerikkalaista kuolee vuosittain hoidon puutteeseen. (Ks. American dream — or nightmare?)
Rahaa riittää kuitenkin mielettömiin sotiin. Yhdysvaltojen sotatoimet ovat vaatineet hirvittävän määrän viattomia ihmisuhreja. Hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin ovat horjuttaneet oloja Aasiassa ja Lähi-idässä. Sunni- ja shiia-konfliktin provosoiminen on johtanut yhteenottojen kierteeseen monissa maissa. Libyassa ei ole luvattua yhteiskuntarauhaa. Syyrialaiset elävät päivittäin helvetillisissä oloissa. Nämä eivät ole irrallisia kauhutarinoita vaan suoria tai epäsuoria seurauksia Yhdysvaltojen vastuuttomasta omaneduntavoittelusta tällä maantieteellisellä alueella. Suomalaiset atlantistit uskovat kuitenkin kaikkien tosiasioiden vastaisesti Yhdysvaltojen pyrkivän levittämään demokratiaa.
Rehn puhuu kansanvallasta, mutta istuu vaikutusvaltaisella paikallaan EU:n komissaarina, vaikka kukaan ei ole häntä siihen äänestänyt. Hän on pakottanut viattomia ihmisiä alistumaan politiikalle, joka on evännyt miljoonilta kunnollisen elämän mahdollisuudet. Monet ovat ajautuneet itsemurhaan.
Rehnin kannattama talouskuuri on selvästi epäonnistunut. Onkin huomautettu, että jos hän olisi demokraattisen valtion valtiovarainministeri, hän olisi epäilemättä joutunut eroamaan. (Ks. esim. Ambrose Evans-Pritchard: Olli Rehn should resign for crimes against Greece and against economics, The Telegraph, 6.6.2013)
Asemansa arkaluontoisuuteen viitaten Rehnillä oli toukokuisessa puheessaan otsaa vedota viime vuosisadan suurimpiin sotarikollisiin lukeutuvan Henry Kissingerin toteamukseen: "Johtaja ei ansaitse tätä nimitystä, ellei hänellä ole kykyä aika ajoin seisoa yksin tavoitteidensa takana." Rehn sanoo saaneensa ajatuksesta lohdutusta, ”vaikka demokratiassa ei pitkän päälle riitä seisoa vain yksin tavoitteiden takana, vaan siihen tarvitaan kansan tuki.” Vyönkiristyspolitiikan taakse mikään kansa tuskin vapaaehtoisesti astuu.
Olli Rehn on yksi monista suomalaisista vaikuttajista, joiden todellisuuden taju on pelottavan heikko. Valta-asemiin pääseminen tietysti jo sinänsä edellyttää tietynlaista sokeutta, sillä yhteiskuntiemme näennäisdemokratia ei rohkaise totuuden puhumista. Viimeaikainen kansalaisliikehdintä eri puolilla maailmaa ennakoi kuitenkin kansalaisten mielialojen muuttumista. Yhä useammat ihmiset toteavat Espanjan indignados-liikkeen tavoin, että ”haavemme ovat liian suuria vaaliuurniinne”. (Ks. Vapauden vaisto, ihmisyyden ylistys ja osallisuustalous)
Mitä salakuunteluun tulee, muistanemme parin vuoden takaisen skandaaln, kun kävi ilmi (kiitos WikiLeaksin), että amerikkalaisia diplomaatteja oli kehotettu vakoilemaan YK:n johtoportaita. Urkkimisella on kuitenkin pitempikin historia. Kun YK:ta perustettiin San Franciscossa vuonna 1945, amerikkalaiset vakoilivat kaikkia osanottajia. Yhdysvaltain sotatiedustelu tutki kaikki lähtevät ja saapuvat sähkeet. FBI seurasi kaikkien osanottajien liikkeitä. (Ks. The vulnerability of American hegemony) Nyt tiedämme, että meitä kaikkia saatetaan tarkkailla.
Vieraile arkistossa: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Nato, Euroopan unioni, Yhdysvallat, Kansainvälinen politiikka, Wikileaks - Bradley Manning - Edward Snowden, Lähi-itä, Irak, Afganistan ja Pakistan, Syyria, Iran, Libya, Occupy- Los indignados, Noam Chomsky, Robet Fisk, John Pilger