Suomen Kuvalehti, 24.9.1999

Vakoilukuumetta Britanniassa

Kylmä sota on vironnut yllättäen henkiin Britanniassa. Vakoilijapaljastusten aiheuttama kuume on levinnyt joukkotiedotusvälineistä yliopistoihin. Maanpetos on taas arkikielen sanastoa. Kuka kertoi mitä neuvostoliittolaisille ja itäsaksalaisille agenteille? Kuka oli itse kommunistimaiden agentti? Kuka käytti vaikutusvaltaansa mielipiteiden pehmentämiseksi kommunismille suosiolliseksi?

Myöhäsyntyisen vakoilukuumeen aiheuttivat Britanniaan vuonna 1992 loikanneen KGB:n everstin Vasili Mitrohinin paljastukset. Niitä on luettu päivittäin lehdistä sellaiseen tahtiin, että oppositio on puhunut farssista. Ministerit ovat joutuneet noloon asemaan, kun on käynyt ilmi, että he ovat saaneet niukalti tietoja Mitrohinin paljastuksista. Ministereiden kosto on kauhea. Turvallisuuselimet asetetaan sellaisen selvityksen kohteeksi, että moista ei ole koskaan aiemmin nähty.

Sen sijaan, että Mitrohinin tiedot olisi asetettu johonkin valtiovallan arkistoon, ne luovutettiin Cambridgen yliopiston historioitsijalle Christopher Andrewille, jonka kirja on tällä viikolla tullut kauppoihin. Salaisten palvelujen historiaan erikoistunut Andrew on aiemmin kirjoittanut kirjoja yhteistyössä toisen KGB-loikkarin Oleg Gordievskin kanssa.

Farssinomaisuutta paljastusten ylle antoi myös tapa, jolla kansakunta televisiokameroiden avulla kohtasi Mitrohinin henkilögallerian pahamaineisimman agentin. Kiltinoloinen vanharouva Melita Norwood kertoi talonsa puutarhassa toimittajille ylpeydellä vakoilustaan Neuvostoliiton hyväksi. Hänen Moskovaan toimittamansa tiedot brittiläisistä atomipommisalaisuuksista tuskin muuttivat historian kulkua, mutta tällaisilla asioilla spekuloiminen kiihdyttää monia mieliä. Rauhanliikkeeseen pesiytyneiden “mielipideagenttien” paljastaminen lisäsi taas arveluja siitä, missä määrin liike oli leimattavissa Kremlin työrukkaseksi.

Yksi mies on tosi katkera. Brittiläisen salaisen palvelun entinen agentti David Shayler on maanpaossa Ranskassa yritettyään paljastaa entisen työnantajansa vähemmän mairittelevia otteita. Jos Shayleria on uskominen, Peter Sellersin Clouseau-hahmo olisi viihtynyt salaisen palvelun leivissä. Shayler kysyy, miksi häntä ahdistellaan, kun taas Norwoodin kaltaiset vakoilijat ovat säästyneet oikeudenkäynneiltä.

Melskeen keskellä on kuultu epäileviä kommentteja. Britannian johtaviin tutkiviin toimittajiin lukeutuva Paul Lashmar, joka on lukenut Andrewin ja Mitrohinin kirjan, kysyi Independent-lehdessä: “Kun pöly laskeutuu, kysytään: Oliko tällä kaikella merkitystä? Saimmeko tietää jotakin uutta? Vastaus yleisesti ottaen on kielteinen.”

Vakavien asioiden koominen puoli korostui myös samanaikaisessa mutta toisenlaisessa hälyuutisessa. Uusien arkistotietojen mukaan hauskoilla kirjoillaan maailmanmainetta niittänyt brittikirjailija P.G. Woodhouse oli sodan aikana natsien palkkalistalla.

Tapani Lausti, Lontoo       

           

 

[home] [archive] [focus]