BBC Finnish Section, 23.11.1990

Thatcherin eron taustaa

Juonto: Ja nyt Lontoon polttopisteestä. Margaret Thatcherin ero on päättänyt yhden aikakauden Britannian historiassa. Tapani Lausti pohtii kommentissaan Thatcherin eron kansainvälistä taustaa.

Margaret Thatcherin pääministerikausi on ollut täynnä draamaa. Hänen henkeä salpaava poistumisensa Britannian politiikan huipulta tekee oikeutta yhdentoista thatcheriläisen vuoden dramaattisuudelle. Lontoo oli eilen kuin suuri keskustelukerho. Kansalaiset reagoivat kukin omalla spontaanilla tavallaan. Kaikilla oli pääministerin eroilmoituksesta mielipide. Thatcher ei ole jättänyt ketään välinpitämättömäksi. Häntä rakastetaan tai häntä vihataan. Mutta silti monet britit hieroivat eilen silmiään ja kysyivät, mikä hänet lopulta kukisti. Viimeiseen asti miljoonat kansalaiset uskoivat, että poliitikko, joka on armoton taistelija ja joka on selvinnyt niin monesta ahdingosta, selviää tästäkin kriisistä.

Mikä Thatcherin siis kukisti? Epäilemättä monet konservatiivien poliittiset tavoitteet osoittautuivat lopulta äärimmäisen epäsuosituiksi. Mutta varapääministeri Sir Geoffrey Howen eropuhe oli dramaattinen muistutus Britannian ulkopolitiikan kriisistä. Thatcherin eroon johtaneet tapahtumat laukaisi lopulta Britannian ja manner-Euroopan välinen kuilu.

Thatcher on brittiläinen patriootti, joka ei löytänyt roolia Euroopassa. Hän uskoi kiihkeästi kansalliseen suvereenisuuteen luovutettuaan suuren osan kansallista itsemääräämisoikeutta kansainvälisille markkinavoimille. Britannian teollisuuden avainaloja on nyt ulkomaalaisten yhtiöiden omistuksessa. Mitä enemmän Euroopan yhteisössä puhuttiin yhteisestä valuutasta, sitä sitkeämmin Thatcher tarrasi puntaan kansallisen suvereenisuuden symbolina. Hän ei osannut kuvitella punnan kolikkoa ilman kuningattaren päätä.

Muun Euroopan juhliessa Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlaa Thatcher tarjosi Euroopalle Englannin historiaa esimerkiksi rauhanomaisesta demokraattisesta kehityksestä. Thatcher ehdotti viime kesänä eurooppalaista Magna Cartaa takaamaan maanosan demokraattisen kehityksen. Hän uskoo Pariisissa tällä viikolla hyväksytyn peruskirjan sisältävän tällaisen Magna Cartan.

Vielä viime viikonvaihteessa pääministeri palasi aiheeseen. Hän puhui eräässä lehtihaastattelussa brittiläisestä maltillisten parlamenttien perinteestä. Britit antavat asioiden kehittyä luonnollista tietä. Britit suhtautuvat epäluuloisesti niihin, jotka haluavat muuttaa kaiken tarjoamalla valmista mallia, jota sitten on noudatettava.

Näillä mielialoilla on rationaalista pohjaa. Thatcher ei ole ainoa EY-poliitikko, joka tuntee epäluuloa valmiita malleja ja etukäteen lukkoonlyötyjä aikatauluja kohtaan. Mutta hän ei osannut etsiä Euroopasta liittolaisia. Eurooppa on ollut hänelle vieras kokemus. Eräs historioitsija, jonka kanssa hiljattain keskustelin thatcheriläisen Euroopan politiikan historiallisesta taustasta, sanoo kaiken alkaneen Ranskan vallankumouksesta. Sen vastustaminen englantilaiseen patriotismiin vedoten oli hetki, jolloin Englanti eristi itsensä Euroopasta. Brittiläistä identiteettiä leimasi sittemmin ylemmyydentunne muuta Eurooppaa kohtaan. Taistelu fasistista Saksaa kohtaan vain syvensi tätä vieraudentunnetta mantereen poliittista elämää kohtaan.

Britit ovat olleet hanakoita pohtimaan saksalaista kansanluonnetta. Teollisuusministeri Nicholas Ridley joutui eroamaan ylitettyään diplomaattisen sopivuuden rajat saksalaisista puhuessaan. Tämä ylenkatse on viime viikkoina ja kuukausina saanut maan tabloidilehtien sivuilla groteskeja ilmenemismuotoja. Thatcher tuskin niitä hyväksyisi, mutta ne kumpuavat samasta taustasta kuin hänen omat ennakkoluulonsa. Hän kasvoi näiden mielialojen keskellä. Hänen myöhemmät poliittiset kokemuksensa eivät millään tavalla valmistaneet häntä kohtaamaan muuta maailmaa.

Pysyvin hallituksen sisäinen ristiriita hänen pääministerikaudellaan on ollut Downing Streetin ja ulkoministeriön välinen kuilu. Thatcher on harjoittanut diplomatiaa epätavallisen suorasukaisella tavalla. Hänen taistelijanluonteensa ei jätä tilaa mielipiteiden särmien hiomiselle. Hän uskoo vaistomaisesti brittiläisen luonteenlaadun paremmuuteen.

Tämä churchilliläinen vakaumus teki muutaman etelä-Atlantin saaren takaisinvaltaamisesta eeppisen tapahtuman brittiläisyyden historiassa. Kun Thatcher sanoi voitokkaan Falklandinsaarten sodan jälkeen Britannian jälleen tuntevan ylpeyttä roolistaan maailmassa, hänen viestinsä heijasti brittien nostalgiaa vanhaa maailmanvallan roolia kohtaan. Yhdysvaltain sodanjälkeinen ulkoministeri Dean Acheson sanoi, että Britannia on menettänyt imperiumin mutta ei ole löytänyt itselleen roolia maailmassa.

Vain harvat brittipoliitikot käänsivät sodan jälkeen vakavasti katseensa manner-Eurooppaan. Vain harvat arvelivat, että eturivin eurooppalaisena valtana Britannia voisi löytää itselleen roolin. Kenties Thatcherin väistyminen tulee historiaa kirjoitettaessa olemaan se käännekohta, jolloin Britannia viimein alkoi vakavasti eurooppalaistua.

Viime tiistaina konservatiivien johtajavaalin ensimmäisen kierroksen aikoihin lounastin Brysselissä parin EY:n komission virkailijan kanssa. He uskoivat, että vaikka Thatcher olisi jatkanut pääministerinä, Britannian Euroopan politiikassa oli avautumassa uusi sivu. Kun britit seurasivat televisiosta varapääministeri Geoffrey Howen eropuhetta, he tiesivät, että Euroopan suhteista oli tullut konservatiiveille ja ehkä koko kansakunnalle kohtalonkysymys.

Nämä vaikeudet tekivät Margaret Thatcherin kansainvälisestä roolista ristiriitaisen. Hän oli näkyvä hahmo maailmanpolitiikassa, mutta häneen suhtauduttiin ihailusta huolimatta usein sekavin tuntein. Euroopan huippukokouksissa hän oli tuima ideologi enimmäkseen pragmaattisten poliitikkojen joukossa. Hän oli ainoa nainen harmaassa herraseurassa. Vain Ronald Reaganin kanssa hän kykeni suhteeseen, jota voisi luonnehtia ystävyydeksi.

Amerikkalais-brittiläinen erikoissuhde oli lähempänä hänen sydäntään kuin Brysselin alinomaiset kompromissineuvottelut. Persian lahden kriisi toi tuon suhteen yllättäen taas etualalle. Mutta se loitonsi jälleen Thatcheriä muusta Euroopasta. Hän moitti eurooppalaisia hallituksia puutteellisesta ponnekkuudesta Saddam Husseinin vastaisessa rintamassa. Eilen Thatcher puhui alahuoneessa taistelusta hyvän puolesta pahaa vastaan. Tällainen kielenkäyttö vastaa hänen henkilökohtaisia vaistojaan. Mutta Persianlahden kriisi nähdään muissa pääkaupungeissa paljon monimutkaisempana vyyhtinä kuin Washingtonissa ja Lontoossa.

Tätä taustaa vasten mielenkiintoisin ehdokas Thatcherin seuraajaksi on epäilemättä ulkoministeri Douglas Hurd. Hurd on ollut Persian lahden kriisissä yhtä peräänantamaton kuin Thatcher. Mutta hän on entinen diplomaatti. Hänelle neuvottelut muiden EY-maiden johtajien kanssa ovat psykologisesti paljon helpompia. Myös Michael Heseltine ja John Major suhtautuvat myötämielisemmin Euroopan neuvottelupöytien ilmapiiriin erimielisyyksistä huolimatta. Heseltine on jopa kirjoittanut kirjan Euroopan politiikasta.

Tässä mielessä on varmaankin perusteltua sanoa, että Britannian Euroopan politiikassa on nyt avautumassa uusi sivu. Konservatiivinen puolue on luultavasti edelleen hajalla EY:tä koskevissa kysymyksissä. Siksi uudelta pääministeriltä edellytetään poikkeuksellisia kykyjä siltojen rakentamiseksi näiden erimielisyyksien välille. Eräät Euroopan parlamentissa istuvat brittiläiset konservatiivit ilmaisivat eilen illalla toiveikkuutensa hedelmällisemmän EY-politiikan kaudesta.

Kaikki Thatcherin seuraajaehdokkaat pyrkivät luultavasti myös lievittämään maan sisäpolitiikan jyrkkiä vastakohtaisuuksia. Douglas Hurd on jo puhunut avoimesti sovittelevammasta asenteesta maan ongelmiin.

Margaret Thatcherin kausi on nyt siis historiaa. Hän ei ole ollut ainoa poliitikko maailmassa, joka reagoi sodanjälkeisen kauden voimakkaan talouskasvun hidastumiseen pyrkimällä rajoittamaan valtion roolia taloudessa ja antamaan yksityiselle yritteliäisyydelle ratkaisevan roolin. Mutta kukaan muu ei tehnyt uudesta politiikasta yhtä ideologista ristiretkeä. Thatcher teki pääministerikautensa lopulla tästä ristiretkestä kansainvälisen. Hän uskoi kommunistien vallan romahtamisen olleen seurausta Lännen yrityskulttuurin magneettisesta vetovoimasta. Vierailut Itä-Euroopassa olivat Thatcherille emotionaalinen kokemus. Hänen vierailunsa keräsivät kaduille paljon ystävällisempiä väkijoukkoja kuin kotimaassa.

Thatcher toi sekä sisäpolitiikkaan että kansainväliseen politiikkaan jyrkkyyttä, jota maailma on sittemmin pitänyt tunnusomaisena tälle itsenäiselle ja loppuun asti peräänantamattomalle poliitikolle. Thatcher on epäilemättä ollut värikäs hahmo maailmannäyttämöllä.

 

[home] [focus] [archive]