Ydin, 1992

Ahdistunut Englanti:

Mellakat täyttävät poliittista tyhjiötä

Teksti: Tapani Lausti, Lontoo

Kuvat:  Christine Fitzwater

Mellakat eivät ole harvinaisia Englannin historiassa. Mutta aina kun niitä puhkeaa, sävyisyyteensä uskovat britit järkyttyvät. Margaret Thatcherin Britannia on kokenut useita väkivaltaisia purkauksia. Lontoon Trafalgarin aukion "poll tax" -mellakka viime huhtikuussa on niistä tuorein.

Englannin keskiluokka oli tätä ennen kokoontunut kaduille ja toreille ilmentämään suuttumustaan epäoikeudenmukaista kunnallisveroa kohtaan. Mutta kun kansakunta katsoi itseään peiliin Lontoon mellakoissa, he näkivät ihmisiä, joita ei ole ainoastaan kohdeltu epäoikeudenmukaisesti vaan jotka on sysätty muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuva oli niin epämiellyttävä, että yhteiskunnan moraalin valvojat vaativat nopeita poliisitoimia mellakoiden "johtajien" saamiseksi nopeasti telkien taakse.

Vaikka mellakoitsijat edustivat vain pientä osaa tuhansista mielenosoittajista, väkivaltaisuudet heijastivat brittiyhteiskuntaan levinneitä syviä jännitystiloja. Samaan aikaan useissa vankiloissa puhjenneet levottomuudet lisäsivät vaikutelmaa yhteiskunnasta, jonka sielu on vakavasti sairas.

Financial Times analysoi pääkirjoituksessaan maan tilaa näin: "Yhteiskuntaan on syntymässä kuilu tarmokkaiden ja vauraiden kansalaisten enemmistön ja alaluokan kynnyksellä olevan vähemmistön välillä."

"Alaluokka" — underclass — on tullut Englannin yhteiskunnallisen keskustelun yhdeksi avainsanaksi. Thatcherin yhdentoista hallitusvuoden aikana yhä suurempi osa kansalaisista on alkanut pudota sosiaalipoliittisten turvaverkkojen läpi.

Trafalgarin aukion mellakoitsijoiden kärkijoukko näytti olevan asunnottomia nuoria, jotka nykyinen asunto- ja sosiaalipolitiikka on sysännyt täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. He asuvat enimmäkseen tyhjillään olevissa asunnoissa ja joutuvat jatkuvasti tekemisiin poliisien kanssa. Tämä selittänee mielenosoituksen aikana poliiseihin kohdistuneen mielettömän aggression, jota poliisien oma provokatiivinen käyttäytyminen rohkaisi.

Nämä nuoret pitävät asemaansa toivottomana. He eivät saa mitään tukea yhteiskunnalta. Heistä on yhä selvempää, ettei kukaan välitä heidän kohtalostaan. He ovat heittäneet pois poll tax -kaavakkeensa ja samalla myös poistaneet itsensä vaalirekisteristä.               

Nuoret eivät uskoneet eräiden lehtien ja poliitikkojen arveluihin, että väkivaltaisuudet oli etukäteen suunniteltu. He uskovat ihmisten spontaanisti reagoineen tilanteen kuumenemiseen poliisien ja joidenkin rettelöitsijöiden ensimmäisten yhteenottojen jälkeen.

Joukkotiedotusvälineissä pohdittiin mellakan jälkeen väkivaltaisuuksiin osallistuneiden nuorten vaikuttimia ja analysoitiin mielenosoitukseen osallistuneiden trotskilaisten ja anarkististen järjestöjen luonnetta. Analyysi jäi kuitenkin hyvin pinnalliseksi. On kuin yhteiskunta olisi kykenemätön — kenties haluton — ymmärtämään ahdistustensa syvempää luonnetta.

Köyhyyden ideologinen funktio

Jeremy Seabrook on Britannian purevimpia yhteiskuntakriitikoita. Hän on valmis etsimään taustaa mellakoille paljon syvemmältä.

Seabrook on pohtinut markkinatalousyhteiskuntien ideologiaa. Hän on myös kerännyt materiaalia kirjoihinsa sekä Britannian että Kolmannen maailman köyhien keskuudessa.

Seabrook arvelee Trafalgarin aukion mielenosoituksen takana olevan syvästi koettua suuttumusta uuden kunnallisveron epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Vero on regressiivinen, koska se peritään jokaiselta asianomaisen kunnan asukkaalta samansuuruisena varallisuudesta riippumatta.

Mutta Seabrook näkee kunnallisveron vastaiset mielenosoitukset ja mellakat myös oireena yhteiskunnassa paljon syvemmällä esiintyvästä tyytymättömyydestä ja voimattomuuden tunteesta.

Hän pohtii alaluokan käsitettä hieman epäilevästi.

"Se on vähän outo sana. Sillä kai tarkoitetaan köyhiä, mutta köyhiä uudenlaisissa olosuhteissa, keskellä laajalle levinnyttä vaurautta. On selvää, että köyhyyden syynä ei ole resurssien niukkuus. Köyhät näyttävät palvelevan eräänlaisia ideologisia tarpeita. Heidän esimerkkinsä kannustaa meitä muita eteenpäin. Köyhyys on kuin varoitus siitä, mitä tapahtuu, jos et noudata sääntöjä."

"Tämä tekee köyhyydestä erityisen julmaa ja väkivaltaista. Sillä mikä voisi olla tarpeettomampaa kuin kaduilla nukkuminen ja kodittomuus näin rikkaassa paikassa."

Entä onko mellakoiden ja jalkapallohuliganismin välillä yhtäläisyyksiä?

"Ei oikeastaan, paitsi siinä mielessä, että jos yhteiskunta on väkivaltainen jäseniään kohtaan, olipa väkivalta kuinka hienovaraista hyvänsä, se saa odottaa väkivaltaisia reaktioita."

"Olen sitä mieltä, että me kohtelemme ihmisiä väki-valtaisesti. Ihmisten pakottaminen markkinatalouden vaatimaan muottiin niin, että markkinoista tulee heille pakkomielle, on väkivaltaa ihmistä kohtaan. Hyvin syvällä tajunnassamme meidän koko mielemme on muokattu alttiiksi alati kasvavan tavaramäärän myymiselle. Tähän pääseminen on melko julma ja brutaali prosessi."

"Mutta koska se ei ole samanlaista raakuutta kuin Taivaallisen rauhan aukion verilöyly tai poliittinen vankeus, sitä ei tunnisteta. Täällä käytetään ideologiana taloutta. Vähemmän hienostuneet järjestelmät käyttävät eräänlaista ilmestysideologiaa panemaan ihmiset kuriin — kuten Itä-Euroopassa ennen vallankumouksia."

Markkinatalouden ideologia

Seabrook toteaa, että Länsi käyttää Itä-Euroopan tapahtumia esimerkkinä markkinatalouden vapauttavasta voimasta. Itse asiassa Lännen propagandistit käyttävät yhdenlaisen tyrannian sortumista pönkittämään heidän omaa hienovaraisempaa tyranniaansa.

"Markkinatalous vapauttaa taloudelliset voimat ja kutsuu tätä vapaudeksi. Itse asiassa ihmiset kahlehditaan yhtä joustamattomalla tavalla kuin tiukempien ideologioiden oloissa. Tähän ei käytetä salaista poliisia vaan pikemminkin näkymättömiä taloudellisia voimia, jotka koetaan luonnonlaeiksi."

"Kun ihmiset reagoivat tähän, he eivät edes välttämättä tiedä miksi. He ovat eksyksissä omassa vieraantuneisuudessaankin. Tämä tekee järjestelmän hyvin protesteja kestäväksi. Sademetsien asukkaat, joilta riistetään heidän asuinympäristönsä kovapuun hakkuiden vuoksi, ymmärtävät paremmin mitä heille ollaan tekemässä kuin Lännen ihmiset."

"Kolmannessa maailmassa ihmiset ymmärtävät heti tällaisen puheen. Jos heille sanoo, että talous itse asiassa kattaa vain pienen osan ihmisen toimintaa mutta yrittää hallita elämää totaalisesti, he ymmärtävät tämän hyvin. Täällä tällaiset ajatukset ovat kuin jumalanpilkkaa."      

Seabrook sanoo, että köyhyydestä puhuminen tämän päivän Britanniassa on vaikeata.

"Ihmiset eivät halua tietää. He elävät kiihkon vallassa ikäänkuin tietoisena siitä, että hyvät ajat eivät voi jatkua ikuisesti. Nyt on otettava kaikki mahdollinen irti. Samaan aikaa köyhät itse asiassa köyhtyvät ja taloudellinen väkivalta heitä kohtaan vain voimistuu."

"Köyhien on tultava toimeen entistä vähäisemmällä rahalla yhä kalliimmassa maailmassa. Heidän on selvittävä vähemmällä maailmassa, jossa yhä suuremmassa määrin kaikkea mitataan rahalla, yhä suurempi osa tarpeistamme tyydytetään markkinoiden avulla."

Tyytymättömyyden tunteita ei kuitenkaan esiinny ainoastaan vähävaraisten keskuudessa. Varakkaammatkin ihmiset täyttävät elämänsä tyhjyyttä juomisella ja muulla arjesta pakenemisella. Järjestelmän väkivaltaa voidaan mitata sen vahingoittamien ihmisten lukumäärällä. Oireita ahdistuksesta ja voimattomasta vihasta ovat rikollisuus, sosiaaliset levottomuudet sekä psyykkiset ja tunne-elämän häiriöt.

Britanniasta on Thatcherin vuosina tullut entistä raaempi yhteiskunta. Tämä näkyy henkilöihin kohdistuvien ja väki-valtaisten rikosten kasvuna. Koko yhteiskunta on jännittynyt. Seabrook sanoo Lontoon ilmapiirin olevan ahdistuneempi kuin Bombayn, jonka hän tuntee hyvin.

"Ihmiset ovat Lontoossa pelokkaampia. Tämä näkyy maanalaisen junissa ja pimeän tullen kaduilla. Yhdysvallat on tämän kehityksen malli. Ja se on varsin väkivaltainen yhteiskunta."

Konservatiivit ovat huolella viljelleet ajattelua, jonka mukaan rikollisuudella ei ole minkäänlaista sosiaalista taustaa. Rikolliset halutaan nähdä häiriintyneinä yksilöinä tai synnynnäisesti "pahoina". Konservatiivien puheenjohtaja Kenneth Baker osoitti hiljattain kiinnostusta amerikkalaisia teorioita kohtaan, jotka puhuvat rikollisuuden perinnöllisyydestä.   

Poliittinen tyhjiö

Seabrook sanoo nuorten ilmentävän ahdistustaan Labour-puolueen jättämässä poliittisessa tyhjiössä. Työväenpuolue on hänen mielestään luopunut ideologiastaan. Puolue on rajannut ajattelunsa samaan ahtaaseen materiaaliseen onnen käsitykseen kuin thatcherismi. Tämä on jättänyt monet epätoivoisina suuntaa etsivät nuoret ajelehtimaan epätietoisuuden vallassa.

Trafalgarin aukion mellakan jälkeen Työväenpuolueen varapuheenjohtaja Roy Hattersley vaati yhtä kiivaasti kuin hysteeriset konservatiivit mellakan "järjestäjien" kiinni ottamista ja rankaisemista.        

Seabrook itse erosi Työväenpuolueesta pari vuotta sitten ja liittyi Vihreään puolueeseen. Hän on arvostellut jyrkästi Labouria kaiken näkemyksellisyyden kadottamisesta. Puolue ei hänen mielestään kykene enää hahmottamaan unelmaa tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta.

Eräässä muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan Seabrook kirjoitti: "Labour-puolue ei enää kykene kuvittelemaan muunlaisia vaurauden muotoja, muunlaisia rikkauksia, muunlaisia hyvinvoinnin koostumuksia kuin ne, jotka mitataan Thatcherin tavalla ja joille ei tämän mukaan ole vaihtoehtoa."

Trevor Blackwellin kanssa kirjoittamassaan kirjassa The Politics of Hope (Faber & Faber 1988) Jeremy Seabrook kertoo jo vuosia sitten varoittaneensa Labouria sitomasta tulevaisuuttaan kapitalistisen talouden kasvuun.

Kirjassaan Blackwell ja Seabrook toteavat, että kapitalismi kykenee muuntamaan lähes kaikki vapautumisyritykset kaupattaviksi tuotteiksi tai ajatuksiksi, olivatpa nämä pyrkimykset uskonnollisia tai sosialistisia. Näin kristillinen ja sosialistinen myytti ovat menettäneet kykynsä edustaa toivon politiikkaa.

Blackwellin ja Seabrookin mielestä myytit eivät sinänsä ole kavahdettavia. He sanovat, että kaikki suuret poliittiset liikkeet ovat perustuneet myyttiin. Nyt kun kristillinen ja sosialistinen myytti ovat eri syistä menettäneet voimansa, tyhjiötä on täyttämässä vihreä myytti.

Tämä myytti on heidän mielestään erityisen innostava, koska se näyttää kykenevän yhdistämään ihmiskunnan poliittiset ja hengelliset huolenaiheet. Vihreä myytti painottaa voimakkaasti tarvetta rajoittaa yhteiskuntiamme tuhoavia voimia, jotka estävät ihmisiä elämästä täyttä inhimillistä elämää.

Vihreää tarinaa ollaan vasta kertomassa. Sillä ei ole vielä lopullista versiota. Vielä on tilaa kaikenlaiselle improvisoinnille ja etsiskelylle. Ongelma on, että juurtuessaan ihmisten elämään myytit alkavat kahlita ihmistä. Silloin niistä tulee tuhoavia voimia kuten kapitalistisesta ja marxilaisesta myytistä. Tai sitten niistä tulee merkityksettömiä jäänteitä kuten monista historian toisinajattelevista lahkoista. Vaikeinta on Blackwellin ja Seabrookin mielestä tietää, milloin myytti on menettänyt hyödyllisyytensä.

Seabrook sanoo pelkäävänsä, että Vihreä puolue saatetaan Labourin tavoin imaista järjestelmän sisään. Monet vihreät ovat kuitenkin tietoisia tästä vaarasta ja käyttävät Labouria varoittavana esimerkkinä.

Seabrook on huolissaan toisinajattelemisen heikentymisestä Britanniassa.

"On kuin toisinajattelemisesta olisi tullut jotenkin turhaa näissä järjestäytyneissä, vauraissa yhteiskunnissa. Tämä on mielestäni erittäin vaarallista. En näe omien huolenaiheitteni heijastuvan millään tavalla joukkotiedotusvälineissä."

Seabrookilta on ilmestynyt juuri uusi kirja, The Myth of the Market (Green Books 1990). Siinä hän kehittelee edelleen markkinatalouden vihreätä kritiikkiään. Kirjassa on myös luku Lapin kaupallisesta markkinoimisesta. Se perustuu Seabrookin Rovaniemellä ja muualla Lapissa käymiin keskusteluihin.

 

Ks. myös:

[home] [archive] [focus]