BBC Finnish Section, 31.5.1991

Eric Heffer — vanhan ajan sosialisti

Juonto: Ja nyt Lontoon polttopisteestä. Maanantaina kuollut työväenpuolueen kansanedustaja Eric Heffer oli Labourin vanhan vasemmiston viimeisiä nimekkäitä edustajia. Tapani Lausti tarkastelee Hefferin aatehistoriallista taustaa.

Eric Heffer ei ollut ulkomailla kovin tunnettu poliitikko. Mutta täällä Englannissa hänet tunnettiin hyvin nyt vanhakantaisena pidetyn sosialismin edustajana. Heffer edusti sukupuuttoon kuolemassa olevaa poliitikon lajia. Hänen henkilöhistoriansa ja poliittinen ajattelunsa ovat osa vuosisatamme aatehistoriaa, vaikka hän ei jääkään historiaan nimekkäänä poliittisena johtajana ja ajattelijana.

Poliittisten vastustajien silmissä Heffer edusti jälkijättöistä sosialismia. Monet britit pitivät häntä tragikoomisena hahmona, uskoihan hän leninistisiin periaatteisiin vielä silloinkin, kun Leninin patsaita kaadettiin jalustaltaan Itä-Euroopassa. Mutta Hefferin sosialismin syvimmät vaikuttimet olivat vahvasti eettisiä. Hänen sosialisminsa kumpusi syvästä moraalisesta vakaumuksesta, joka yhtyi saumattomasti hänen kristilliseen maailmankuvaansa. Tämä yhdistelmä teki Hefferin aina epämuodikkaaksi ajattelijaksi ja poliitikoksi. Tämä peräänantamattomuus teki hänestä kuuluisan, kun hän erosi Harold Wilsonin hallituksen apulaisteollisuusministerin virasta vuonna 1974. Silloinen riita koski Britannian EY-jäsenyyttä, jota Heffer vastusti.

Heffer edusti vanhan ajan politiikkaa siinä mielessä, että hänelle vakaumus oli tärkeämpää kuin valtaan pääsy. Hän piti kompromissein saavutettua valtaa hyödyttömänä, koska tällainen politikointi teki hänen mielestään mahdottomaksi sosialistisen kansanliikkeen luomisen. Viime vuosina tämä vakaumus ajoi hänet vakavaan konfliktiin työväenpuolueen nykyisen johtajan Neil Kinnockin kanssa. Kinnockin siirtyminen vasemmalta poliittiseen keskustaan oli Hefferille syvän turhautuneisuuden aihe. Labour näytti luopuvan kaikesta, mitä Heffer piti pyhänä. Kuten Kinnock Hefferkin oli lähtöisin työväenluokasta. Mutta Kinnock sai yliopistokoulutuksen ja siirtyi asenteiltaan lähemmäksi keskiluokkaa.

Heffer oli Kinnockia vanhempi, itseoppinut poliitikko, joka ei koskaan katkaissut siteitään teollisuustyöläisiin. Hän edusti parlamentissa liverpoolilaista työläisvaalipiiriä, mikä asetti hänet monasti vastatusten pääkaupungin vallankeskusten kanssa. Tämä antoi hänen toiminnalleen usein eräänlaisen sosialistisen fundamentalismin leiman, etenkin kun asettui puolustamaan Labouriin soluttautuneita trotskilaisia. Näiden poliittinen uskottavuus ei yleensä ulotu heidän omien kokoushuoneittensa ulkopuolelle, mutta Liverpoolissa he nauttivat laajempaa kannatusta.

Hefferin poliittisen uran kuuluisia välikohtauksia oli hänen ulosmarssinsa Labourin puoluekokouksesta vuonna 1985 Neil Kinnockin hyökättyä rajusti Liverpoolin kaupunginhallituksen trotskilaisia vastaan. Heffer ei yhtynyt näiden ideologiaan mutta piti heitä kenttäväen legitiimeinä edustajina.

Hefferissä oli aimo annos ammattipoliitikkojen esiinmarssia edeltäneen aikakauden henkeä. Hän liittyi puuseppien ammattiliittoon 15-vuotiaana. Pian sen jälkeen hän liittyi työväenpuolueeseen. Vuonna 1939 Heffer kuitenkin siirtyi kommunistiseen puolueeseen, koska Labour ei hänen mielestään taistellut tehokkaasti fasismia vastaan. Vuonna 1948 hänet erotettiin kommunistisesta puolueesta syytettynä vasemmistopoikkeamasta. Heffer liittyi uudelleen työväenpuolueeseen. Hänen suhteensa puolueeseen oli kuitenkin aina ongelmallinen, koska hän otti sen nimellisen sosialismin vakavasti.

Koska Hefferin sosialismi lähti kristillisestä vakaumuksesta, hän ei ehkä aina ymmärtänytnyt sosialismia kohtaan Lännessä levinnyttä vastenmielisyyttä. Hän saattoi ajatella, ettei hänen ajattelullaan ollut mitään tekemistä stalinististen yhteiskuntien kanssa, uskoihan hän vakaasti kansalaisvapauksien turvaamiseen. Heffer ymmärsi toki, miten pahasti sosialismin samaistuminen diktatuuriin oli vahingoittanut vasemmistoa. Hänen oma suosionsa äänestäjien keskuudessa vahvisti kuitenkin hänen vakaumustaan, että perinteellisellä sosialistisella ajattelulla oli kaikupohjaa nyky-yhteiskunnassa.

Heffer perusteli mielellään tuotantovälineiden kollektiivisen omistuksen oikeutusta kristinuskon historialla. Hänen silmissään Jeesus oli vallankumouksellinen. Hän muistutti, että alkuperäinen kristinusko lähti osattomista kansankerroksista ja alkoi kiinnostaa vauraampia luokkia vasta myöhemmin.

Hefferin väitettiin ihailleen Margaret Thatcherin vakaumuksellisuutta. Näiden kahden poliitikon maailmankuva oli kuitenkin luonnollisesti jyrkästi erilainen. Thatcher näki vanhan työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen maailman esteenä modernin yrityskulttuurin läpimurrolle. Hefferin mielestä Thatcher taas uhkasi mitätöidä kaikki työväenliikkeen siihenastiset saavutukset. Hefferille tuotti suurta tuskaa seurata, miten Neil Kinnockin johtama työväenpuolue antoi vähitellen periksi thatcheriläisille paineille ja luopui monista Labourin perinteisistä poliittisista tavoitteista.

Eric Hefferin viimeinen julkinen esiintyminen alahuoneessa oli traaginen. Hän piti tulisen puheen Persianlahden sotaa vastaan. Sodan puhkeaminen oli hänelle syvä järkytys. Syöpää sairastanut Heffer oli kalpea ja vanhentuneen näköinen. Puheensa jälkeen hän istui uupuneena tuolilleen ja painoi kasvot käsiinsä.

[home] [focus] [archive]