Suomen Kuvalehti, 2000

Blairia ravistellaan:

Labourin kriisi menee syvälle brittiläisen vallankäytön luonteeseen

Teksti: Tapani Lausti, Lontoo

Tony Blairin “kolmannen tien” lupaamaa uuden ajan poliittista ajattelua on ravisteltu Britanniassa viime viikkoina tavalla, joka on hämmentänyt niin hallitusta kuin tavallisia kansalaisia. Labourin jäsenet saapuivat viimeviikkoiseen puoluekokoukseen traumaattisessa mielentilassa. Polttoaineverokiistan aiheuttaman kapinan merkitystä oli vaikea ymmärtää. Vastausta onkin etsittävä brittiläisen vallankäytön kriisistä.

“Kolmannen tien” itsevarmuus oli kadonnut muutamassa päivässä, eikä puoluekokouskaan sitä kyennyt palauttamaan. Puolueen omaa väkeä Blair kykeni rauhoittamaan, mutta muu kansa seurasi kokousta epäluuloisena. Ilmapiiri oli kaukana edellisestä puoluekokouksesta, missä Blair lupasi ylpein sanankääntein briteille “21. vuosisadan mallikansakuntaa”. Muulle maailmalle pääministeri on luvannut esimerkkiä, miten modernissa maailmassa eletään, miten uusiin globaalisiin olosuhteisiin sopeudutaan..

Nyt työväenpuolueen etumatka mielipidetiedusteluissa on romahtanut. Labourin valmistautuessa mahdollisesti jo keväällä pidettäviin vaaleihin puoluetta varjostavat sisäiset erimielisyydet. Vaikka “Uuden Labourin” linjan piti olla kristallinkirkas, yksimielisyys maan uudenaikaistamisen sisällöstä onkin kaikonnut.

Osa Britannian älymystöä, jonka ajatusten siivittämää “kolmannen tien” politiikka on ollut, on kääntänyt selkänsä Blairille. Jopa kolmannen tien gurun, Anthony Giddensin, väitetään yksityisesti tuoneen julki pettymyksensä vakavasti otettavien intellektuellien puuttumisesta Blairin lähipiirissä.

Olivatpa älyköt mitä mieltä hyvänsä, tavallinen kansa ei ole kai koskaan piitannut kolmannen tien ideologisista vivahteista. Nyt pääministeri avustajineen on luopumassa koko käsitteestä. Britannian joukkotiedotusvälineet eivät ole viime aikoina ottaneet sitä kovin vakavasti.

Vanhan järjestelmän pääministeri

Blairin politiikkaa koskevan väittelyn näkyviä osanottajia on Anthony Barnett, Britannian demokratisoimiskeskustelun virittäjä, perustuslaillista uudistusta ajavan Charter 88 -järjestön perustajia. Barnett sanoo SK:n haastattelussa, että Blairia ei tulla muistamaan “uuden hallitusjärjestelmän ensimmäisenä pääministerinä” vaan “vanhan hallintojärjestelmän viimeisenä pääministerinä”.

Barnett korostaa, että Blairilla oli vuoden 1997 vaalivoiton jälkeen tilaisuus luoda uusi perustuslaillinen järjestelmä, joka olisi yhdistetty Uuden Labourin ohjelman sisältämiin taloudellisiin uudistuksiin. Nyt syitä kansalaisten pettymyksen tunteisiin on etsittävä silloin herätetyistä uuden ajan odotuksista.

Barnett ja Charter 88 ovat vuosia kampanjoineet kirjoitetun, demokraattisen perustuslain puolesta. Britannian poliittinen järjestelmä tulisi uudenaikaistaa niin, että kansalaiset eivät enää olisi liki mielivaltaisesti hallitsevan eliitin alamaisia vaan normaalit ihmisoikeudet omaavia kansalaisia. Nykyistä järjestelmää Barnett luonnehtii vaaleihin nojaavaksi diktatuuriksi. Ei ihme, että kansalaiset eivät usko hallituksen kuuntelevan heitä.

Barnett myöntää, että hallitus on pannut toimeen merkittäviä ja potentiaalisesti järisyttäviä osauudistuksia. Näkyvin niistä on yhtenäisen parlamentaarisen valtion hajottaminen Skotlannin ja Walesin edustuselinten perustamisella. Blair on myös vienyt Britanniaa lähemmäksi Euroopan unionia, mutta tavalla jota kansa ei vielä tunnu hyväksyvän. Hallitus on myös lakkauttanut perinnöllisten päärien perinteellisen roolin.

Tärkeätä on myös, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen nojaava ihmisoikeuslaki astuu voimaan lokakuussa. Tosin Blair ei ole uskaltanut konservatiivisen lehdistön pelossa viitata siihen puheissaan – mikä on Barnettin mielestä omituista, kun muistetaan miten hän saarnasi maailman arenoilla ihmisoikeuksista Kosovon konfliktin yhteydessä.

Romahdus väistämätön

“Vanhan perustuslaillisen järjestelmän tukipilareita on siis purettu. Mutta Blair kieltäytyi uudistamasta systeemiä sinänsä, mikä olisi merkinnyt uutta hallintojärjestelmää. Hallitus yrittää siis modernisoida vanhaa tapaa hallita Britanniaa. Tämä ei tule onnistumaan. Emme tiedä, miten kaikki romahtaa, mutta tiedämme, että romahdus on väistämätön.”

Blairin hallitus on kyllä Barnettin mielestä monella tavalla pätevä ja aikaansaava. Pääministeri on ollut täysin selvillä uuden ajattelun tarpeesta. Mutta tässäkin on levottomuutta herättäviä piirteitä. Uuden Labourin ajattelulla on taipumus ohittaa demokraattinen prosessi. Labour-puolue ei ole enää politiikanteon ja ideoinnin koneisto. Barnett myöntää, että aiemminkin puoluekeskustelut olivat usein enemmän symbolisia kuin todellisia, mutta nyt puolueen merkitys on kutistunut minimaaliseksi. Politiikkaa tehdään suppeissa piireissä ja tulokset jaetaan joukkotiedotusvälineiden kautta kansalaisten tarkasteltaviksi.

Barnett pohtiikin, minkälaiseen vallankäyttöön hallitus uskoo.

“Vastaus on, että se pitää demokratiaa tehottomana. Se pitää markkinoita haaskaavina. Se pitää valtion virkamieskuntaa epäpätevänä. Näin se on ajautunut ihailemaan modernia monikansallista suuryritystä. Tällainen korporatiivinen rakennelma on vauras, voimakas ja keskitetysti johdettu.”

Barnett sanookin Blairin johtavan maata kuin suuryhtiötä. Äänestäjät ovat asiakkaita. Modernista kielenkäytöstä huolimatta tämä keskitetyn vallankäytön houkutus on vanhaa Britanniaa. Barnett korostaa, että vallan hajakeskittäminen on modernisoimisen ydinkysymys. Blair lähimpine liittolaisineen on kuitenkin joutunut brittivaltion heille antaman ehdottoman vallan pauloihin. Barnettin mielestä heidän tulisi ymmärtää, että tällainen keskitetty vallankäyttö on aikansa elänyttä.


Ks myös:

[home] [archive] [focus]