13.9.2003

Filosofi roistovaltion raunioilla

Tapani Lausti

Mikko Yrjönsuuri, Roistovaltion raunioilla : Filosofinen arvio Irakin sodasta. Gaudeamus 2003.

Mikko Yrjönsuuren kirja on kriittinen filosofinen tutkielma Yhdysvaltain ja Britannian Irakiin tekemän hyökkäyksen perusteluista. Tekijä dekonstruoi George W. Bushin ja Tony Blairin väitteitä ja osoittaa kansainvälisen oikeuden ja filosofian valossa, että perustelut ovat virheellisiä.

Yrjönsuuri päätyy tuomitsevaan arvioon: "Johtopäätös on se, ettei sotaa voi pitää oikeudenmukaisena ja se oli vastoin kansainvälistä oikeutta. Se perustui epärealistisiin tulevaisuudenkuviin ja filosofisesti ongelmalliseen näkemykseen ihmisen ja inhimillisten kulttuureiden luonteesta. Sota myös osoitti länsimaisen demokratian olevan kriisissä." (s. 129)

On tietenkin tärkeätä, että Bushin ja Blairin väittämiä analysoidaan tarkkaan. On myös ymmärrettävää, että analyysiä laadittaessa otaksutaan näiden poliitikkojen olevan tosissaan. Väitteet on purettava alkutekijöihinsä, jotta voitaisiin osoittaa niiden heikkous.

Vaarana kuitenkin on, että näin luodaan mielikuva rationaalisesta maailmanjärjestyksestä, jossa poliitikot rehellisesti ja rationaalisesti arvioivat toimiaan ja niiden seurauksia. Yrjönsuuri uskookin Bushin ja Blairiin hyviin tarkoitusperiin. Irakin "[s]odan motiivi oli jalo", hän kirjoittaa. Samalla sivulla hän toteaa: "Arvatenkin he uskoivat vilpittömästi sotivansa paremman maailman puolesta." (s. 23) Pari sivua myöhemmin Yrjönsuuri on hieman varauksellisempi: "Tarkoitus oli auttaa — ehkä ei pyyteettömästi, mutta auttaa kuitenkin." (s. 25)

Usko Bushin ja Blairin vilpittömyyteen sotii nähdäkseni käytettävissä olevaa tosiasia-aineistoa vastaan. Olemme kaiken aikaa tienneet, että hyökkäystä Irakiin oli valmisteltu pitkään. Se oli ollut vuosia Washingtonin oikeistofanaatikkojen ohjelmassa. Bushille ja Blairille lankesi propagandistin rooli. Mieleen hiipii kysymys, ansaitseeko propagandistinen teksti filosofista arviointia. Se saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa ihmisiä harhaan. Washingtonin ja Lontoon politiikkaa ei ole johdettu eikä nytkään johdeta ihmisystävällisin tavoittein. Kyseessä on pelottavan kyyninen voimapolitiikka, jonka seuraukset maailmalle voivat olla arvaamattomia.

Yrjönsuuren kirja osoittaa, ettei tekijä ole mitenkään sokea näille seikoille. Kirjan arvon myöntäessänikin en voi olla ajattelematta, että kiireellisempi tehtävä kriittisen ajattelun virittämiseksi olisi selvittää, miksi Suomenkin joukkotiedotusvälineissä ilmeni niin paljon herkkäuskoisuutta Bushin ja Blairin propagandaa arvioitaessa. Vasta joukkotuhoaseiden etsinnän osoittauduttua tuloksettomaksi ja Irakin ajauduttua sekasortoon on alettu herätä ymmärtämään valheiden syvyys.

On yllättävää, että tarkkana analyytikkona Yrjönsuuri hyväksyy omasta mielestäni kestämättömiä käsityksiä joistakin kansainvälisistä kriiseistä. Persianlahden ensimmäisen, vuoden 1991 sodan ongelmallisuuden hän sivuuttaa kevyesti: "Irak tuomittiin yksimielisesti ja sotaan lähdettiin YK:n valtuutuksella." (s. 64) Mainitsematta jäävät Yhdysvaltain kieltäytyminen etsimästä rauhanomaista ratkaisua Kuwaitin miehitykseen ja Washingtonin häikäilemättömät painostusotteet vastaan haranneiden maiden saamiseksi ruotuun.

En ole varma, lukeeko Yrjönsaari itsensä mukaan, kun hän kirjoittaa, että "[m]aailmalla yleisesti hyväksytyn tulkinnan mukaan oli mielekästä sanoa Afganistanin hyökänneen Yhdysvaltoja vastaan. Siksi vastaisku ja maan valloituskin oli hyväksyttävää." (s. 53) Tulkinta on kestämätön niin kansainvälisen oikeuden kuin yleisen moraalikäsityksen valossa. Afganistanin pommitukset seurannaisvaikutuksineen vaativat 20 000 ihmisen hengen. New Yorkin terrori-iskut kohdistuivat viattomiin siviileihin. Afganistanin pommitusten uhrit olivat niinikään enimmäkseen viattomia siviilejä.

Kosovossa Yrjönsuuri uskoo sodan rajoittuneen "tietyn humanitaarisen kriisin torjumiseen". (s. 50) Tarkempi analyysi osoittaa Naton lähteneen laittomiin pommituksiin täysin tietoisena siitä, että ne pahentaisivat ihmisoikeustilannetta. Tarkoituksena oli ennen kaikkea varmistaa puolustusliiton jatkuvan olemassaolon "uskottavuus". On piinallista lukea jatkuvasti kirjoittelua, jossa Nato-maiden johtajien ihmisoikeusvakuuttelut otetaan todesta.

Näistä kommenteista huolimatta pidän Yrjönsuuren kirjaa ilahduttavana osoituksena filosofin valmiudesta heittäytyä pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä.


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]