24.3.2013 **** Etusivulle

Björn Wahlroosin kapitalistisia päiväunia

Tapani Lausti

Björn Wahlroos, Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle. Otava 2012

Hankin Björn Wahlroosin kirjan lähinnä uteliaisuudesta. Kauppalehti oli kirjoittanut, että ”Wahroosissa yhdistyvät äly, tyylitaju ja röyhkeys.” Talouslehti oli luonnehtinut häntä ”ylivertaiseksi”. Suomen Kuvalehdessä Wahroosia oli siteerattu näin: “Wahlroosin maailmassa kyse ei ole valinnasta: demokratia tai markkinat. Kyse on tasapainoista: demokratiaa on liikaa ja markkinaohjausta liian vähän.”

Kirjassa tuota väittämää perustellaan poukkoilevilla historiallisilla katsauksilla sekä valtio-opillisilla ja ”taloustieteellisillä” saivarteluilla. Nimiä sataa Platonista Leniniin, Alexis de Tocquevillestä Milton Friedmaniin. On vaikea ymmärtää, kenelle kirja on tarkoitettu. Tuhti editointi olisi vähentänyt kirjan sekavuutta. Kustantaja taitaa olla Wahroosin persoonan lumoissa.

Wahlroos ei vaikuta vakuuttavalta taloushistorioitsijalta. On kuin lukijan silmille heitettäisiin tuhansia sanoja vakuuttamaan, että oltiinpa demokratiasta mitä mieltä hyvänsä, kaiken taustalla seisoo tukevasti markkinoiden kyky itseohjautuvuuteen. Näin: ”... demokraattisen vallankäytön alan on yksinkertaisesti pakko supistua. Luovutettu kenttä joutuu sitten sekä markkinoiden että hierarkioiden käyttöön.” (s. 32)

Kirjan loppuluvussa päästäänkin sitten asiaan. Wahlroos on innoissaan siitä, miten yksityinen yritteliäisyys on tunkemassa lähes kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan puolustuksen ja yleisen järjestyksenpidon ulkopuolella: ”Tällaisessa järjestelmässä useimpia tavaroita ja palveluja — niin tavallisia kulutustavaroita kuin opetuksen, terveydenhoidon ja hyvinvoinnin palveluja — tuottavat yksityiset tuottajat, ja niitä ostavat markkinoiden välityksellä kuluttajat tai julkiset palvelunhankkijat.” (s. 330)

Kansainväliset selvitykset osoittavat kuitenkin, ettei markkinoiden tunkeminen esimerkiksi terveydenhoitoon johda taloudellisesti edullisempaan ja korkeatasoisempaan palveluun, pikemminkin päin vastoin. Sama johtopäätös on monissa maissa vedetty väittelyssä koululaitoksen, hoitoalan ja liikenteen yksityistämisessä. Yksityinen sektori tietysti etsii epätoivoisesti voittoa tuottavia investointikohteita. Toimintojen laatu on täysin toisarvoinen asia, kuten esimerkiksi Britannian terveydenhoitoalan yksityistäminen on osoittanut. Espanjassakin terveydenhoitoalan ammattilaiset sanovat, ettei ole mitään näyttöä siitä, että jatkuva yksityistäminen saisi aikaan todellisia säästöjä tai parantaisi hoidon tasoa.

Wahlroosilla on ruusuinen käsitys Britannian Private Finance Initiative –ohjelmasta. Nämä projektit ovat todellisuudessa levittämässä taloudellista kaoosta. Sairaaloita ostavat yksityiset yritykset kamppailevat velkojensa kanssa. Yksityistettyjen terveydenhoitoinstituutioiden valvonta on liki mahdotonta. Kaupalliset sopimukset sensuroidaan niin, ettei kukaan ulkopuolinen saa mitään tolkkua rahoitusjärjestelyistä. Valtion edustajat vetoavat liikesalaisuuksiin. Yritysten sallitaan myös viedä voittojaan Britannian ulkopuolisiin veroparatiiseihin. Yksityisten palvelukseen joutuneen hoitohenkilökunnan palkat ja sosiaaliedut laskevat, potilaiden hoidon tasosta puhumattakaan. Ainakin yhdessä terveyskeskuksessa yhtiö on saatu kiinni tilastojen vääristelemisestä, jotta hoitohenkilökunnan määrä saataisiin näyttämään edes kohtuulliselta.

Muitakin esimerkkejä yksityistämisen mielettömyydestä löytyy. Britannian rautateiden yksityistäminen johti kaoottiseen matkalippujen hinnoitteluun ja vaikeutti pitkien matkojen suunnittelua. Maan junaliikenne on nyt Euroopan kallein.

Wahlroos on tosiuskovainen, joka ei säästä sanoja saadakseen luonnottoman näyttämään luonnolliselta: ”Markkinat ovat erittäin tehokkaita avaintiedon välittäjiä, sillä ne eivät käytännöllisesti katsoen haaskaa hetkeäkään epäolennaisen tai turhan tiedon välittämiseen.” (s. 132) Ja edelleen: ”Markkinoiden yleinen tehottomuusväittämä on nyttemmin saattanut joutua huonoon huutoon, mutta ammattiekonomistin raskaana taakkana on edelleen pyrkiä todistamaan markkinatalouden ylivoimainen tehokkuus.” (s. 205)

Tämä kuulostaa jo hartaudelta: ”Ajatuksilla on merkitystä historiassa ja joillakin, kuten Chicagon koulukunnan vaikuttavilla ajatuksilla, on ollut jopa suuri merkitys. Ajatuksen voimaa ei määrää vain sen luontainen kauneus, vaan aiempien ajatusten kyvyttömyys selittää sitä, mitä tapahtuu. Tämä on loppujen lopuksi syy siihen, miksi Milton Friedmanilla ja hänen kollegoillaan on ollut niin valtava vaikutus historiaan.” (s. 151)

Nykyinen kriisi on Wahlroosin katsannossa ohimenevä notkahdus. Hän oli "tuohtunut siitä poliittisesti värittyneestä, emotionaalisesta ja ammattitaidottomasta tavasta, jolla viime aikojen finanssikriisejä usein on käsitelty mediassa.” (s. 9) Taitaisi pikemminkin olla oikotie lopulliseen taloudelliseen sekasortoon, jos Wahlroosin kaltaiset ideologit pääsisivät hoitamaan maailman talouksia, vaikka jotakin sen tapaista on kyllä monin paikoin juuri nyt tapahtumassa.

Kirja päättyy käsittämättömään lainaukseen Ayn Randin teoksesta. Randin kirjoilla on uskollinen lukijakunta, vaikka hänen ajatteluaan ei voi ottaa vakavasti. Amazon on hiljattain mainostanut Randin kirjoja. Amerikkalainen kommentaattori Les Leopold kirjoittaa: "Miten hyvin ajoitettua onkaan Randin kirjojen mainostaminen juuri kun osakemarkkinat ja yhtiöiden voitot ovat nousseet ennätyslukemiin. Nyt on todella sopiva ajankohta ajatella surullisenkuuluisaa John Galtia (Randin kirjan Atlas Shrugged sankari - TL), joka saa yhteiskunnalta suurta lohtua samalla, kun me muut kärsimme suuresta työttömyydestä, kasvavista terveydenhoitokustannuksista, päälaelleen kellahtaneista asuntolainoista, putoavista reaalituloista. Mutta Randin filosofian mukaan näin asioiden tuleekin olla — siis vauraat ihmiset saavat kaikki palkinnot samalla kun me muut emme saa yhtään mitään."

Wahlroos on innostunut Galtin organisoimasta tuhoisasta lakosta Yhdysvalloissa, koska lakon jälkeisen ”uuden 'Atlantiksen' kansalaisina heitä ei enää säännellä eikä veroteta kohtuuttomasti ja uusi yhteiskunta alkaa heti kukoistaa.” (s. 264)

Wahlroos on näin vaihtanut vanhan taistolais-uskontonsa uuteen hartaaseen päiväuneen.

 

Vieraile arkistossa: Maailmantalous, Yhteiskunnallinen ajattelu, Britannia, Yhdysvallat. Euroopan unioni, Kreikka, Espanja , Occupy-Los indignados

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter