10.9.2008 **** Etusivulle

Osmo Soininvaaran lintukoto

Tapani Lausti

Osmo Soininvaara, Vauraus ja aika. Teos 2007.

Yksi arvoituksellisimpia viime aikoina lukemiani artikkeleita oli Osmo Soininvaaran arvio Naomi Kleinin kirjasta Tuhokapitalismin nousu ("Koko historia muuttui oikeiston juoneksi", Helsingin Sanomat, 30.3.2008). Ajattelin, että ehkä miehen oman kirjan lukeminen auttaisi ymmärtämään hänen ylenkatsettaan Kleinin neljän vuoden tutkimustyötä kohtaan. Niinpä luin kirjan huolellisesti, myös rivinvälit. Ei sieltäkään mitään varmaa vastausta löytynyt.

Soininvaaran kirja on mielenkiintoinen ja huolellisesti argumentoitu puolustuspuhe työajan lyhentämisen puolesta. Ihmiset olisivat onnellisempia, jos heillä olisi enemmän vapaa-aikaa, eikä heidän tarvitsisi juosta rahan perässä. Perustulo saa lyhyen mutta selkeän puolustuspuheenvuoron. Kirjan henki on ihmisystävällinen ja sympaattinen, joskin tyypillisen pragmaattinen siinä mielessä, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä ei käsitellä mistään helposti tunnistettavista periaatteista lähtien. Yhteiskunnan valtarakenteita Soininvaara ei sen kummemmin analysoi. Kapitalismi on nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Kleinin kirjan arviossa Soininvaara kirjoitti: "Tarvittaisiin kunnon ohjelma, jonka voisi esittää nykykehityksen vaihtoehdoksi." Hän odottaa kirjaa, jota ei ole vielä kirjoitettu. Merkillinen ajatus. Eiköhän tulevaisuuden ohjelma hahmotu pikemminkin demokraattisista liikkeistä, jotka kollektiivisesti etsivät parempaa elämänmuotoa. Ja kirjoittaahan Soininvaarakin: "Ruohonjuuritason aloitteellisuus on keskeisessä asemassa pyrittäessä nopeuttamaan muutosta kohti rennompaa elämää." Ja edelleen: "Olisi toivottavaa, että syntyisi pienimuotoista joukkoliikehdintää kohti rennompaa elämää ja sisällyksellisempää vapaa-aikaa." (s. 189)

Hyviä ajatuksia. Silti Soininvaaran ajattelussa on vähän lintukodon tuntua. Hänen taivaanrannassaan ei näy synkkiä pilviä. Kapitalistiset yhteiskunnat näyttäytyvät enemmän tai vähemmän rationaalisina rakenteina, joissa voidaan kaikessa rauhassa ja sovussa pohtia erilaisten taloudellisten ja sosiaalisten toimenpiteiden vaikutuksia. Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa tämä on tietenkin ainakin toistaiseksi johonkin pisteeseen asti mahdollista. Globaali kapitalistinen järjestelmä on kuitenkin jotakin aivan muuta ja sen vaikutukset tuntuvat ennemmin tai myöhemmin kaikkialla, myös Suomessa.

Tuon pelottavan todellisuuden viimeaikaista taloushistoriaa Klein selostaa kirjassaan. Maailman oloja horjuttaa valtava globaalinen suuryhtiöjärjestelmä silmittömine voitontarpeineen. Siihen liittyvät rahaeliittien ideologien valtava propagandavyörytys, sosiaalireformien hyllytys, kansainvälisten suhteiden militarisoituminen ja köyhimpien kansojen syvenevä riisto kansainvälisen kaupan vapautumisen varjolla. Toisaalta Klein kuvaa, miten ihmiset ovat alkaneet saada tästä kaikesta tarpeekseen. He kykenevät vastarintaan, kun aiemmin vallinnut pelon, alistumisen ja lannistumisen henki väistyy.

Kuvittelisin, että Soininvaaran sydän on tämän vastarinnan puolella. En vain ymmärrä, miksi Kleinia piti tuolla tavalla tölviä. Soininvaaran kirjassa on esimerkkejä, joissa hänen itsensäkin kannattama kansalaisaktivismi voisi olla avuksi. Hän esimerkiksi kirjoittaa, että ihmisten "tarve tehdä työtä pelkän osallisuuden vuoksi on sekä haaste että mahdollisuus työajan lyhentämiselle." Ja edelleen: "Hyvässä yhteiskunnassa tehtäisiin vain tarpeellisia töitä eikä sidottaisi ihmisiä työhön, joka on tosiasiassa turhaa." Soininvaara ei myöskään usko työvoimapulaan, koska meillä "on suuri työvoimareservi tekemässä työtä pelkän osallisuuden vuoksi." (s. 135-137)

Kaikki tämä edellyttää laajaa kansalaiskeskustelua ja rahaeliitin todennäköisen vastarinnan tarkkailua. Kansalaisten osallistumisesta on onneksi viime aikoina virinnyt keskustelua. Mika Rönkkö ja Hanna Kuusela ovat toimittaneet pamfletin, Puolueiden kriisi, josta olen toistaiseksi lukenut vain lehtijuttuja. Kansan Uutisten Viikkolehden haastattelussa Rönkkö ja Kuusela sanovat: "Poliitikot ovat sisäistäneet ajatuksen vaihtoehdottomuudesta, yhdestä oikeasta talouspoliittisesta ja hallinnollisesta opista, johon kuuluu julkisen sektorin supistaminen, veronalennukset sekä liikkeenjohdollinen näkökulma valtiolaivan luotsaamiseen. Puolueiden ytimiin ovat pesiytyneet politiikan ammattilaiset, jotka eivät tunnu kaipaavan aktiivisia kansalaisia. Samalla puolueiden väliset ideologiset erot ovat hämärtyneet." (Elias Krohn: "Kansalaisten on pelastettava puolueet", Viikkolehti, 9.5.2008)


Lue myös:

Vieraile arkistossa: Yhteiskunnallinen ajattelu, Kirja-arvosteluja

 

[home] [archive] [focus]