BBC Finnish Section, 25.1.1988

Vaihtoehtoista yhteiskuntaa etsimässä

Ns. vihreät liikkeet ovat viime vuosina kehittyneet ympäristöliikkeistä vaihtoehtoisen poliittisen ajattelun airueiksi. Kokonaisvaltainen katsaus tähän ajatteluun on Walter ja Dorothy Schwarzin kirja Breaking through — murtautumassa läpi. Kirjaa tarkastelee Tapani Lausti.

Englannissa ei ole yhtä näkyvää vihreätä puoluetta kuin Länsi-Saksassa tai vaikkapa Suomessa. Vaalijärjestelmän vuoksi pienten puolueiden taival on täällä toivotonta ylämäkeä. Siksi vihreä ajattelu suodattuu julkisuuteen erilaisten pienryhmien toiminnan ja tiedottamisen tuloksena.

Walter ja Dorothy Schwarzin kirjassa Breaking Through tätä kollektiivisen ajattelun ja toiminnan tuloksena syntynyttä maailmankuvaa nimitetään kokonaisvaltaiseksi elämiseksi. Schwarzit sanovat, että teollisen vallankumouksen myötä syntynyt tieteellinen maailmankuva kiistattomista edistysaskeleistaan huolimatta pirstoutui reduktionistisiksi tieteenhaaroiksi, joilta hävisi kuva ihmisestä elimellisenä osana ihmisyhteisöjen ja luonnon muodostamaa ympäristöä.

Tämän maailmankuvan pirstoutumisen hinta on alkanut käydä yhä ilmeisemmäksi. Jos ydinsota ei hävitä maapalloa, se mitä kutsumme huolettomasti taloudelliseksi kehitykseksi, voi sen ylilyönneillään tehdä. Ekokatastrofin mahdollisuudesta tosin puhutaan nykyään paljon. Mutta Scwarzit epäilevät, että ympäristötuhojen taloudellisen mielettömyyden ja taloudellisen kasvun sosiaalisten kustannusten ymmärtäminenkään ei vielä auta meitä oivaltamaan ihmisen ja julkisen elämän välille revennyttä vaarallista kuilua.

Poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon loitontuminen tavallisen ihmisen ulottumattomiin on myös haavoittanut ihmisen sielua. Olemme aineellisen yltäkylläisyyden tavoittelun tiimellyksessä kadottaneet sen tosiasian, että ihminen saa enemmän tyydytystä mielekkäästä toiminnasta kuin rahasta.

Schwarzit sanovat, että kukaan ei ole vielä todistanut teollisen aikakauden hallitsevaa tieteellis-materialistista maailmankuvaa vääräksi. Mutta on merkkejä siitä, että se on menettänyt uskottavuuttaan. Lukemattomat tieteellisesti ja uskonnollisesti pätevät kommentaattorit ovat todenneet, että tämä maailmankuva ei ole täyttänyt lupauksiaan. Hyväksymällä kyselemätttä tämän maailmankuvan arvot olemme saattaneet maailman ennennäkemättömiin kriiseihin. Schwarzit olettavat ihmisten alkaneen asettaa kyseenalaiseksi hallitsevan maailmankuvan. Mutta kun näköpiirissä ei ole selvää vaihtoehtoa, ihmiset potevat jonkinlaista henkistä puutostilaa.

Schwarzit lainaavat erästä vuosisadan alun ajattelijaa, joka totesi, että intuitiiviset käsitykset ovat ihmisille todellisempia kuin virallisesti hyväksytyt ns. totuudet. Monet kirjoittajat ovat sittemmin pohtineet tämän tilanteen aiheuttamaa sielunhätää. Onko tämä syy nykyään niin yleiseen epätoivoon, Schwarzit kysyvät.

Näiden teoreettisten pohdintojen ohella Schwarzit kertovat toiminnallisesta kapinasta ihmisen elämästä loitontuneita poliittisia ja taloudellisia rakenteita vastaan. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat alkaneet suunnitella ja organisoida paikallista tuotantoelämää niin, että se tuottaa ympäristöä vahingoittamatta sosiaalisesti hyödyllisiä tuotteita ja yhdistää ihmiset toiminnallisiksi yhteisöiksi. Se on hiljaista vapautumista monikansallisen yritys- ja markkinointimaailman manipuloiman yksityisen kahmimisen kulttuurista.

Schwarzit tarjoavat kirjassa esimerkkejä uusia uria etsivistä pienyhteisöistä niin Englannissa kuin muualla maailmassa. Ne yrittävät vapautua teollisen yhteiskunnan mallista, joka on tehnyt markkinatavaraa ei ainoastaan työstä vaan myös terveydestä, kodista, ravinnosta, koulutuksesta, vapaa-ajasta ja jopa taiteesta.

Monet brittiläiset vaihtoehtoliikkeen ajattelijat uskovat aikamme syvenevien kriisien pian synnyttävän uusia rintamalinjoja poliittisessa elämässä. Totutut tavat luoda vaurautta, tarjota sosiaalipalveluja ja huolehtia ympäristöstä tulevat käymään hallituksille yhä vaikeammiksi. Tämä voi ajaa joitakin hallituksia tiukasti kansalaistoimintaa rajoittaviin toimiin. Mutta se voi myös lisätä niiden ihmisten määrää, jotka alkavat kokea vaihtoehtoiset oivallukset jännittäviksi ja innoittaviksi. Schwarzit uskovat, että meissä kaikissa on tähän suuntaan viittaavaan tietoisuuden saarekkeita. Tämä tietoisuus jostakin paremmasta on heidän mielestään myös tietoisuutta jostakin todellisemmasta.

Mutta käytännön politiikassa ihmiset epäröivät äänestää vaihtoehtopuolueita. Jonkinlainen epäusko ihmisten kykyyn pysäyttää asevarustelukilpa, ydinvoimaloiden lisääntyminen ja monikansallisten suuryritysten voittokulku lukitsee Schwarzien mukaan maailmamme radalle, joka johtaa tuhoon. Mutta elämää kokonaisvaltaisesti tarkasteleva, autonominen ihminen uskaltaa irrottautua perimämme, virheelliseksi osoittautuneen maailmankuvan otteesta, Schwarzit sanovat.

[home] [archive] [focus]