BBC Finnish Section 12.10.1990

Saharovin muistelmat

Andrei Sakharov, Memoirs. Hutchinson 1990.

Juonto: Viime vuonna kuolleen neuvostoliittolaisen akateemikon ja toisinajattelijan Andrei Saharovin muistelmien englanninkielinen
käännös on herättänyt täällä Englannissa melkoista huomiota. Kirja tarjoaa Saharovin oman version Neuvostoliiton ihmisoikeusliikkeen historiasta. Tapani Lausti arvioi kirjan.

Helmikuussa 1986 Mihail Gorbatshov sanoi ranskalaisen kommunistilehden julkaisemassa haastattelussa, että Neuvostoliitossa ei ole poliittisia vankeja. Gorbatshov sai pian sen jälkeen kirpeän kirjeen Gorkista. Kirjeessä analysoitiin Neuvostoliiton rikoslainsäädäntöä ja todettiin että tiettyjen pykälien nojalla langetetut tuomiot koskivat syytettyjen mielipiteitä, ei tekoja. Kirjeen lähettäjä oli akateemikko, Nobelin rauhanpalkinnon saaja Andrei Saharov, joka oli karkotettu Moskovasta Gorkiin kuusi vuotta aikaisemmin.

Vajaa vuosi kirjeen lähettämisen jälkeen Saharovin asuntoon asennettiin puhelin. Seuraavana päivänä puhelin soi. Soittaja oli Gorbatshov. Saharovin karkotus oli päättynyt. Hän saattoi palata Moskovaan. Mutta ennen kuin tämä historiallinen puhelinkeskustelu päättyi, Saharov ehti vaatia Gorbatshovilta kaikkien mielipidevankien vapauttamista. Tämä keskustelu symbolisoi hyvin Saharovin kamppailun peräänantamattomuutta.

Saharov käy muistelmissaan yksityiskohtaisesti läpi lukemattomia ihmisoikeusloukkauksia, joiden uhrien auttamiseen akateemikko vuosien mittaan osallistui. Ei ole Saharovin vika, että kirjan näiden jaksojen mielenkiintoisuutta vähentää Neuvostoliiton olojen melkoinen muuttuminen. Maan ihmisoikeusaktivistien historian kannalta kirjan julkaisu on kuitenkin merkittävä tapahtuma.

Kuvaus Gorkissa vietetyistä vuosista on samalla ahdistava raportti Neuvostoliiton ilmapiiristä juuri ennen perestroikaa ja glasnostia. Saharov ja hänen vaimonsa Elena Bonner joutuivat KGB:n alinomaisen ahdistelun kohteeksi. Mutta he joutuivat myös seuraamaan heidän vastaisen kampanjan tehoa tavallisten neuvostokansalaisten keskuudessa. Heitä kohtaan lietsottu viha tarttui moniin paikallisiin asukkaisiin. Elena Bonnerin juutalaisuus, tai puolijuutalaisuus, kirvoitti antisemitistisiä reaktioita.

Saharov oli ujo ja juro ihminen. Tämä antaa muistelmille erikoisen jännitteen. Saharov arvioi rehellisesti omia vaikuttimiaan, virheitään ja parhaita hetkiään. Mutta osa hänen yksityiselämästään jää hämäräksi. Vasta hänen rakkautensa toista vaimoaan Elena Bonneria kohtaan innoittaa häntä kertomaan enemmän tunteistaan.

Jotenkin yllättävää on, että vaikka Saharov reagoi lopulta äärimmäisen kielteisesti häntä ympäröineeseen yhteiskuntajärjestykseen, hänen analyysinsä Neuvostoliiton luonteesta ovat latteita. Hän oli ennen kaikkea luonnontieteilijä, joka ei edennyt kovin pitkälle yhteiskunta-analyysin tiellä.

Toinen seuraus tästä on, että hänen näkemyksensä Lännen markkinatalouksista oli melko tarkentumaton. Vaikka hän piti itseään liberaalina, hän näytti eräin kohdin yhtyvän amerikkalaisten konservatiivien näkemyksiin. Häntä harmitti läntisten toimittajien into arvostella omaa yhteiskuntaansa.

Omaelämäkertanakin kirja on mielenkiintoisuudestaan huolimatta kerronnaltaan kuivaa tekstiä. Saharov myönsi, ettei hän ole armoitettu kynäniekka. Englantilainen kirjailija D.M. Thomas totesi muistelmia arvioidessaan, että kirjaa ei voi luonnehtia klassilliseksi venäläiseksi omaelämäkerraksi. Siinä ei ole Tolstoin intiimiä pohdintaa eikä Nadezhda Mandelstamin tai Jevgenia Ginsburgin kirjoille ominaista tuskaisaa pohdiskelua.

Muistelmien mielenkiintoisimpia jaksoja on kuvaus vetypommin kehittelijän tiestä ydinpommikokeiden ja ydinsodan vastustajaksi. Hän ymmärsi vähin erin, että jokaisen maanpäällisen ydinkokeen synnyttämä ydinlaskeuma aiheutti tuhansia syöpäkuolemia. Tietoisuus tästä kävi lopulta niin piinalliseksi, että Saharov ymmärsi istumisen kahdella tuolilla olevan mahdotonta. Hän aloitti kulkemisen tiellä, joka johti viimein välirikkoon neuvostoeliitin kanssa.

Saharovin reaktio Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen oli mielenkiintoinen. Hän pitää ydinvoimasta luopumista mahdottomana, mutta sanoo, että ydinvoimalat olisi täst'edes rakennettava maan alle.

Saharovin vuonna 1975 julkaisema poliittinen ohjelma on hengeltään hyvin samantapainen kuin Gorbatshovin kymmenen vuotta myöhemmin hahmottelemat uudistukset, minkä akateemikko panee muistelmissaan mieluusti merkille. Saharovin kuolema katkaisi kuitenkin hänen uuden uransa tämän avoimuuden ajan eturivin poliitikkona.

[home] [archive] [focus]