21.2.2016 **** Etusivulle

Journalismia I.F. Stonen hengessä

Tapani Lausti  

Robert Parry, America's Stolen Narrative: From Washington and Madison, to Nixon, Reagan and the Bushes, to Barack Obama. The Medium Consortium 2012. 

Robert Parrylle myönnettiin hiljattain I.F. Stone –mitali kiitokseksi riippumattomasta journalismista. Stone oli riippumaton journalisti, joka julkaisi I.F. Stone Weekly –lehteä McCarthy-vuosina ja Vietnamin sodan aikana. Parry on seurannut työssään Stonen journalistista esimerkkiä.

Stone alkoi julkaista lehteään vuonna 1953 taatakseen itselleen täyden journalistisen vapauden. I.F. Stone Weekly oli nelisivuinen lehti, jonka toimittamisessa Stone näytti, miten informaation runsaudesta löydetään olennaiset tosiasiat. Hänellä ei juuri ollut ystäviä Washingtonin vaikutusvaltaisissa piireissä, sillä hän paljasti lehdessään poliittisen eliitin väärinkäytöksiä ja valheita. Stone asetti kyseenalaisen politiikan historialliseen taustaansa ja paljasti päätöksentekijöiden todelliset vaikuttimet, joita nämä pyrkivät salaamaan tarkoitushakuisella propagandalla.

Parryn työ seuraa monin tavoin Stonen esimerkkiä. 1990-luvun puolivälissä Parry ymmärsi, että´vakavan tutkivan journalismin tie alkoi olla Yhdysvalloissa tukossa. Samaan aikaan internet avasi uusia mahdollisuuksia kriittisen tiedon välittämiseen. Vuonna 1995 Parry aloitti yhdessä poikansa Samin kanssa internetin ensimmäiset tutkivan journalismin sivut nimellä Consortiumnews.com.

Tässä uusimmassa kirjassaan Parry käy taidolla ja kärsivällisyydellä läpi aineistoa, joka osoittaa, miten Yhdysvaltoja hallitsee monin tavoin häikäilemätön eliitti. Nämä päätöksentekijät eivät epäröi salata poliittisen ja taloudellisen elämän todellista luonnetta. Turvautuminen suoranaisiin valheisiin on niinikään yleinen tapa edistää omaa uraa. Aivan liian moni journalisti on lähtenyt samalle tielle.

Joukkotiedotusvälineet antavatkin tavallisille amerikkalaisille varsin hämärän kuvan Yhdysvaltain roolista maailmalla. Media tarjoaa uuskonservatiivisen ideologian hengessä kuvaa “poikkeuksellisesta” maasta, jota muu maailma pitää demokratian esikuvana. Tätä propagandaa uskovat amerikkalaiset eivät tiedä, että kansainvälisten mielipidetutkimusten mukaan maailman väestön enemmistö pitää Yhdysvaltoja suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

Tässä kirjassa Parry keskittyy tapahtumiin, joita hän on henkilökohtaisesti tutkinut perin pohjin. Niitä ovat vuosien 1968 ja 1980 presidentinvaalit sekä Iran-Contra-skandaalit. Joukkotiedotusvälineiden sankareina juhlimat miehet kuten Colin Powell ja Robert Gates osoittautuvat Parryn tutkimusten valossa moraalittomiksi valehtelijoiksi. Heistä luotu kuva kätkee taakseen kammottavaa käyttäytymistä, mikä johti usein viattomien ihmisten kuolemaan. Monet muutkin päätöksentekijät osoittautuvat Parryn analyyseissä perin kyseenalaisiksi ihmisiksi.

Vuoden 1968 presidentinvaalikampanjan aikana Richard Nixon sabotoi Lyndon Johnsonin kaavailemaa Vietnamin rauhansuunnitelmaa. Nixon pelkäsi, että se auttaisi Johnsonia voittamaan vaalit. Suunitelman romahtamisen seurauksena sota vaati ainakin miljoona kuolonuhria lisää ennen lopullista rauhaa. Vuonna 1980 Ronald Reagan onnistui vaalikampanjataktiikallaan keskeyttämään Jimmy Carterin käymät neuvottelut 52:n amerikkalaisen panttivangin vapauttamiseksi Iranissa. Sittemmin Reagan ja varapresidentti George H.W. Bush panivat alulle laittoman operaation, jossa panttivangit vapautettiin asetoimituksia vastaan. Näitä epärehellisiä operaatioita on vain harvoin yritetty selvittää joukkotiedotusvälineissä.

Amerikkalainen media ei ylipäätänsä ole ollut halukas tai kykenevä analysoiman Yhdysvaltain ulkopolitiikan lähtökohtia. Parry viittaa rahaintressien, median ja politiikan kolmoiskytkentään. Hän kuvaa, miten tämä kolmiyhteys työnsi Yhdysvaltoja suuntaan, joka oli edullista Washingtonin ja New Yorkin eliiteille. Tätä prosessia tavallisten amerikkalaisten oli mahdotonta nähdä. Se vaati usein myös tuhansia ihmishenkiä. Ihmisuhrit olivat tavallisesti sellaisten onnettomien maiden kansalaisia, jotka eivät alistuneet Washingtonin tahtoon, tai amerikkalaisia sotilaita, joiden henki oli pantu vaaraan Yhdysvaltojen etujen ajamiseksi.

Parry selostaa, miten 1970-luvulta lähtien ideologisesti aggressiivinen oikeistointellektuellien ryhmä onnistui vähitellen saamaan yhä tiukemman otteen Washingtonin päätöksentekoprosessista. Parryn mukaan uuskonservatiivit “ymmärsivät, miten tiedonvälitystä voidaan manipuloida poliittisesti tarkoitushakuiseen suuntaan”. Parry kommentoi: “Kokeneina aatteellisen kamppailun veteraaneina uuskonservatiivit pitivät itseään etujoukkona, jolla oli erityisiä älyn lahjoja ja johtajuuden kykyjä. He kokivat olevansa tavallisia amerikkalaisia parempia.” ¨

Valaiseva esimerkki Yhdysvaltain poliittisesta kulttuurista on Robert Gatesin ura. Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa CIA:ssa palvellut Gates oli George H.W. Bushin suojatteja ja pääsi näin lopulta palvelun johtajaksi vuonna 1991 ohittaen monia kokeneempia virkailijoita. Ensitöikseen Gates sabotoi kongressin tutkimusta Bushin maanpetokselliseen toimintaan vuoden 1980 skandaalien yhteydessä. Gates oli valmis mihin tahansa miellyttääkseen uuskonservatiiveja ja edistääkseen omaa valheisiin perustuvaa uraansa. Senaatin nimityskuulustelussa hän joutui puolustautumaan, kun häntä syytettiin Reaganin hallitukselle toimitetun Neuvostoliittoa koskeneen tiedusteluinformaation tahallisesta vääristelystä.

Näin Parry kuvaa Gatesin toimintaa CIA:n vuosinaan: “Ennen kaikkea Gates pyrki miellyttämään niitä hallituksen jäseniä, jotka olivat Kylmän sodan innokkaimpia kannattajia. Uuskonservatiivit kuuntelivat mielellään liioiteltuja raportteja Neuvostoliiton muodostamasta uhasta. Näin luotiin otollista maaperää kasvaville sotilaallisille menoille ja entistä aggressiivisemmille strategioille.”

Gatesin uraa ei haitannut hänen kykenemättömyytensä ennustaa Neuvostoliiton romahdusta. Washingtonin kieroutunutta ilmapiiriä kuvaa se, että Neuvostoliiton politiikan todelliset asiantuntijat menettivät työpaikkansa. Lähes kaikki Neuvostoliiton ulkopolitiikan todelliset tuntijat saivat lähteä.

Gates onnistui myös tekemään tyhjäksi kaikki mahdollisuudet rauhanomaiseen ratkaisuun Afganistanissa neuvostojoukkojen lähdettyä. Hän teki kaikkensa korostaakseen, miten tärkeitä Yhdysvaltain aggressiiviset sotilaalliset väliintulot olivat kaikkialla maailmassa.

Myöhemin Gates toimi George W. Bushin puolustusministerinä. Kun kävi ilmi, että Barack Obama päätti pitää Gatesin tässä virassa, jotkut kommentaattorit huolestuivat. Parry kirjoitti silloin: “Jos Obama todella jatkaa Gatesin virkakautta, uusi presidentti pitää virassa ministeriä, joka edustaa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuspolitiikan huonoimpia piirteitä kolmen viimeksi kuluneiden vuosikymmenen aikana. Gates on myös vastuussa ‘politisoidusta tiedustelusta', josta Obama on itse varoittanut.”

Robert Parryn ura kuvaa hyvin Washingtonin poliittisen ilmapiirin ja median käyttäytymisen todellisuutta. Korkea-arvoisten päätöksentekijöiden valheiden paljastaminen ajoi Parryn valtamedian ulkopuolelle. Voimme edelleen tutustua hänen raportointiinsa Consortiumnews.com -sivuilla. Mutta uransa aiemmissa vaiheissa hän koki kipeitä hetkiä, kun hän havaitsi, miten hänen paljastamansa totuudet herättivät levottomuutta päätoimittajien silmissä. Parry koki henkilökohtaisesti, miten riippumaton journalismi ajautui pelon ilmapiiriin.

I.F. Stonen kuolemasta on kuluunut pian 30 vuotta, mutta yhä löytyy parjaajia, joita ärsyttää hänen totuudenmukainen raportointinsa. Stonen ihailijat taas yrittävät pitää rippumattoman raportoinnin ihannetta elossa. He toivovat, että journalistien uusi sukupolvi kiinnostuisi Stonen työstä. Stone varoitti nuoria journalisteja pyrkimästä liian lähelle vaikutusvaltaisia ihmisiä. On helppoa ajautua tilanteeseen, jossa tällaisia ihmisiä ei haluta ärsyttää.

Stonen elämästä löytyy herkullisia hetkiä. Pentagonin salaisten papereiden julkaisemisen jälkeen hän osallistui mielenkiintoiselle lounaalle. Ketkä olivat muut lounasvieraat? Mukana oli Daniel Ellsberg, joka vuodatti Pentagonin paperit. Muut lounastajat olivat Noam Chomsky ja Howard Zinn.

 

Lue myös:

Suomeksi:

Website of I.F. Stone

Arkisto: Robert Parry, Yhdysvallat, Media , Lähi-itä, Noam Chomsky, Robert Fisk, Glenn Greenwald, Chris Hedges, Edward S. Herman, Diana Johnstone, John Pilger

 

[home] [archive] [focus]