Kansan Uutiset/Viikkolehti 15.8.2014 **** Etusivulle

Trotskin murhaaja rakasti koiria

Hannu Reime

Leonardo Padura, The Man Who Loved Dogs. (Espanjankielinen alkuteos El hombre que amaba a los perros. 2009.) Englanniksi kääntänyt Anna Kushner. Farrar, Straus and Giroux 2014.

Casa León Trotsky, Trotski-museo, Meksikon pääkaupungin Coyoacánin kaupunginosassa tammikuisena lauantai-iltapäivänä on hiljainen. Viisihenkisen seurueemme lisäksi vain yksi pariskunta on saapunut katsomaan taloa, jossa Venäjän vallankumouksen merkkimies, puna-armeijan perustaja Lev Davidovitš Trotski (Bronstein) vietti viimeiset maanpakolaisvuotensa, ja jonka puutarhaan, kaktusten ja trooppisten kasvien viereen, hänen tuhkansa on haudattu. Nuori mies ja nuori nainen valokuvaavat toisiaan hautapaaden edessä. Paaden juurelle kiinnitetyssä laatassa ovat Trotskin ja hänen vaimonsa Natalia Sedovan nimet. Itse paateen on kaiverrettu sirppi ja vasara ja siitä kohoavaan tankoon ripustettu punalippu.

Tässä korkeiden muurien ympäröimässä talossa, uhrinsa työhuoneessa, katalonialainen stalinisti Ramón Mercader surmasi Trotskin jäähakulla elokuussa 1940. Hänen toimeksiantajanaan oli Neuvostoliiton salaisen poliisin erikoisosasto, joka näin toteutti Josif Stalinin henkilökohtaisen käskyn.

Salamurhaan päättyi epätasainen kamppailu, joka henkilöityi kahteen nimeen: Trotskiin ja Staliniin. Stalinilla oli käytettävissään Neuvostoliiton koko voima ja Kommunistisen internationaalin jäsenpuolueiden orjallinen kuuliaisuus, Trotskilla hajanaisia kannattajia eri puolilla maailmaa ja heidän perustamansa Neljäs internationaali.

Joukkokannatusta trotskilaisilla tai — niin kuin he itse itseään kutsuivat — vasemmisto-oppositiolla oli muun muassa Ranskan Indokiinaan kuuluneessa Vietnamissa. Monissa maissa toimi myös ryhmiä tai poliittisia puolueita, jotka arvostelivat Neuvostoliittoa vasemmalta, mutta eivät välttämättä hyväksyneet kaikkia Trotskin teesejä. Näistä maista tärkein oli Espanja varsinkin sisällissodan ensimmäisen vuoden aikana ennen stalinistista repressiota.

Panoraama vuosisadan suurista aatteista

Stalinin ja Trotskin välisestä, historiallisen tragedian mitat täyttävästä taistelusta on kuubalainen kirjailija Leonardo Padura kirjoittanut romaanin, jossa todelliset ja kuvitteelliset tapahtumat kehittyvät kiehtovaksi jännityskertomukseksi ja samalla upeaksi panoraamaksi eräistä viime vuosisadan tärkeimmistä poliittis-moraalisista kysymyksistä: sosialismista ja kommunismista ja siitä, kuinka Leninin ja Trotskin johdolla toteutettu vallankumous Venäjällä rappeutui yhdeksi vuosisadan julmimmista ja verisimmistä diktatuureista.

Oman, erityisen mielenkiintoisen sävynsä romaanille antaa se, että kirjailija on Kuubassa asuva kuubalainen. Vuonna 1955 syntynyt Padura on elänyt lähes koko tähänastisen ikänsä poliittisessa järjestelmässä, jota ei tietenkään voi verrata Stalinin ajan Neuvostoliittoon, mutta joka yhtä kaikki on ottanut ”mallikseen” yhden puolueen diktatuurin. Stalinismin raskas paino vaikutti kaikissa niissä maissa ja puolueissa, jotka DDR:n suosiman iskulauseen mukaan olivat ”ottaneet oppia Neuvostoliitosta”.

Paduran romaanissa on kolme tasoa, joissa kertomusta kehitellään moniäänisen sävellyksen melodioiden tavoin tarinan edetessä luvusta toiseen. Kullekin kerrontansa tasolle Padura nostaa yhden keskeisen hahmon. Näistä ainoastaan kuubalainen kirjailija ja journalisti Iván Cárdenas Maturell, on kuvitteellinen henkilö, jonka esikuvana mitä ilmeisimmin on Padura itse. Iván on myös ainoa, joka esiintyy minämuodossa. Kahdesta muusta keskushenkilöstä, Trotskista ja hänen murhaajastaan Mercaderista, kerrotaan kolmannessa persoonassa.

Uskollisimpia todelliselle historialle ovat Trotskin karkotuksesta ja maanpaosta kertovat luvut. Romaani seuraa Trotskin vaiheita jäätävän kylmästä Neuvostoliiton Keski-Aasiasta Turkkiin, Norjaan, Ranskaan ja lopulta Meksikoon, jonka edistyksellinen ja avarakatseinen presidentti Lázaro Cárdenas myöntää vanhalle vallankumoukselliselle turvapaikan kaikkien muiden valtioiden kieltäytyessä siitä. Meksikon työläisten parista löytyy yllättävän paljon kannatusta Trotskille, vaikka stalinisteilla tietenkin on yliote myös siellä.

Salamurhaajan koulutus

Kerronnan toista tasoa vie eteenpäin Ramón Mercader. Tarina vastaa käänteiltään todellista historiaa, mutta siinä on myös runsaasti kuviteltua ainesta pelkästään jo siitä syystä, että Trotskin murhaajasta tiedetään paljon vähemmän kuin tämän kuuluisasta uhrista.

Mercader esitellään lukijalle ensimmäisen kerran kirjan kolmannessa luvussa, joka ajoittuu Espanjan sisällissotaan ja vuoteen 1937. Mercader on upseeri tasavallan armeijassa, kommunistisen puolueen jäsen ja taistelee Francon joukkoja vastaan Sierra de Guadarraman rintamalla Madridista pohjoiseen.

Eräänä päivänä Mercaderin äiti Caridad saapuu rintamalle ja kysyy pojaltaan, onko tämä valmis ottamaan vastaan erikoistehtävän, jossa rintama kulkee muualla kuin juoksuhaudoissa Iberian niemimaan vuorilla. Pienen epäilyn ja Caridadin taivuttelun (Puolue tietää, mitä tekee!) jälkeen Ramón suostuu.

Tuleva salamurhaaja saa opettajakseen NKVD:n korkean upseerin Kotovin, oikealta nimeltään Leonid Eitingon. Mercader siirtyy Barcelonan kautta Moskovaan, jossa hänellä alkaa raju ja puistattavan brutaali koulutus tavoitteena Trotskin murhaaminen. Mercader saa myös seurata Moskovan näytösoikeudenkäyntiä, jossa syyttäjä Vyšinski nöyryyttää syytettyjä: vanhoja bolševikkeja ja Leninin työtovereita.

Käytyään koulutuksensa Mercader siirtyy Pariisiin, jossa hän esiintyy politiikasta kiinnostumattomana belgialaisena maailmanmiehenä ja hurmaa nuoren amerikkalaisen trotskistin Sylvia Ageloffin. Tätä kautta Mercader siirtyy Atlantin taakse Meksikoon. Ageloffin avulla Mercaderin onnistuu hivuttautua Trotskin lähipiiriin ja toteuttaa salamurha jäähakulla.

Mies, joka rakasti koiria

Romaanin kuvitteelliseen henkilöön, kuubalaiseen kirjailijaan Iván Cárdenasiin tarina linkittyy sattuman kautta. Vuonna 1977 Iván tapaa hiekkarannalla lähellä Havannaa vanhan miehen, ulkomaalaisen joka esittelee itsensä espanjalaiseksi Jaime Lópeziksi. Tällä on mukanaan kaksi kaunista venäläistä vinttikoiraa, ja miestä seuraa taustalla pysyvä afrokuubalainen autonkuljettaja. Kiinnostus koiriin yhdistää Ivánin ja salaperäisen muukalaisen, ja näin heidän keskustelunsa pääsee käyntiin.

Iván ja Lopeziksi esittäytynyt mies alkavat tapailla silloin tällöin samalla Santa María del Marin rannalla aina vähän ennen auringonlaskua. Ennen pitkää keskustelu siirtyy koirista muihin asioihin, ja yhtenä kauniina päivänä López kysyy Ivánilta, tietääkö tämä kuka oli Ramón Mercader.

López alkaa kertoa kuubalaiselle keskustelukumppanilleen Mercaderista. Hän paljastaa myös olevansa itse vakavasti sairas. Keskustelut jatkuvat siihen saakka kunnes López seuraavana vuonna kuolee. Kuubalaiskirjailija oli jo alkanut epäillä, että Jaime López ei itse asiassa ole kukaan muu kuin lukuisia salanimiä elämänsä aikana käyttänyt Ramón Mercader, mies, joka murhasi Trotskin. Asia vahvistuu lopullisesti, kun Iván vastaanottaa keskustelukumppaninsa postilähetyksen miehen kuoleman jälkeen.

Yhteys Kuubaan

Mercaderin yhteys Kuubaan ei ole Leonardo Paduran keksintöä. Kärsittyään 20 vuoden tuomionsa meksikolaisessa vankilassa Trotskin murhaaja palasi Moskovaan ja sai siellä Neuvostoliitoon korkeimman kunniamerkin. Elämänsä viimeiset vuodet Mercader vietti Kuubassa, jossa hän kuoli vuonna 1978.

Romaanin loppupuolella Mercader ja Eitingon tapaavat Moskovassa. Heidän keskustelunsa ovat mielenkiintoisia, mutta minkäänlaisia historiallisia todisteita niiden sisällöstä ei ole olemassa. Leonardo Padura esittää molemmat miehet illuusionsa menettäneinä kyynikkoina.

Eletään vuoden 1968 elokuuta, ja Neuvostoliitto on juuri lähettänyt panssarit Prahaan katkaisemaan kommunistisen puolueen aloittaman demokratisoinnin Tšekkoslovakiassa. Molemmat entiset (?) stalinistit näyttävät jopa suhtautuvan myötätunnolla niihin kuuteen neuvostokansalaiseen, jotka onnistuivat pitämään viiden minuutin mielenosoituksen Moskovan Punaisella torilla Tšekkoslovakian miehitystä vastaan, ennen kuin heidät pidätettiin ja tuomittiin vuosiksi vankilaan.

Leonardo Paduran romaanin espanjankielinen alkuteos ilmestyi Meksikossa ja Espanjassa. Kuubassa siitä otettiin rajoitettu painos, ja se on kuubalaisten lukijoiden saatavilla. Historioitsija Samuel Farber kertoo, että useimmat kirjan lukeneet kuubalaiset ovat saaneet oman kappaleensa ulkomailta. Farberin mukaan kirja sai myönteiset arviot Kuuban lehdissä, mutta niissä vältettiin sellaisia romaanin käsittelemiä hankalia aiheita kuin esimerkiksi Stalinin politiikka Espanjassa.

Leonardo Padura on kirjoittanut erittäin hienon romaanin keskeisen tärkeästä historiallisesta aiheesta. Vielä kymmenen vuotta sitten tällaista kirjaa ei todennäköisesti olisi voitu julkaista Kuubassa.

 

Arkisto: Hannu Reime, Venäjä, Espanja, Latinalainen Amerikka, Kansainvälinen politiikka

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter