Ydin 3/2011 **** Etusivulle

Me ja muut

Edward Saidin klassikko murtaa myyttejä orientista

Hannu Reime

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta järjesti vuoden 2010 alussa sisäisen osastojakonsa uudelleen yhdistämällä aikaisemmat, yhteen tai vain muutamaan toisilleen läheiseen oppiaineeseen perustuneet laitokset neljäksi superlaitokseksi. Niistä yksi on nimeltään nykykielten, toinen maailman kulttuurien laitos. Ensin mainitussa tutkitaan ja opetetaan muun muassa suuria eurooppalaisia maailmankieliä, jälkimmäisessä sellaisia ulkoeurooppalaisia valtakieliä kuin arabiaa, kiinaa ja japania.

Saattaa olla, että tällainen kielten ja niihin perustuvien kulttuureiden jako eurooppalaisiin ja muihin (”maailmankulttuureihin”) ilmentää harmittomalla tavalla sitä, mitä vastaan palestiinalais-amerikkalainen kirjailija, tutkija, aktivisti ja ”julkinen intellektuelli” Edward Said (1935-2003) taittoi eläessään peistä, ja josta hän kirjoitti nyt jo klassisen tutkielmansa Orientalism (1978). Saidin kirja on juuri ilmestynyt suomeksi nimellä Orientalismi (Gaudeamus 2011; suomentanut Kati Pitkänen). Suomenkieliseen laitokseen on lisätty Saidin kirjoittamat jälkisanat vuosilta 1995 ja 2003. Niissä kirjoittaja vastaa arvostelijoilleen ja muille vastaväitteitä esittäneille.

Sana 'orientti' on eurooppalaisessa kielenkäytössä tarkoittanut monia eri asioita. Orientilla ei ole viitattu pelkästään samaan kuin sanalla 'itä', joka on periaatteessa neutraali maantieteellinen termi, ja jonka täsmällinen merkitys riippuu siitä, miltä koordinaateilta puhuja maapalloa tarkastelee. ”Orientti” on paljon muutakin. Se on kulttuurinen luomus, johon sisältyy ajatus Euroopan (”lännen”) ja Aasian (”idän”) syvästä, jopa ylipääsemättömästä kuilusta: itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne koskaan kohtaa. Uuno Kailaan tunnetun runon sanoin:

Raja railona aukeaa,

edessä Aasia, Itä,

takana Länttä ja Eurooppaa.

Varjelen vartija sitä.

Britti-imperiumin suurelle runoilijalle Rudyard Kiplingille itää olivat Intia, Kiina, Filippiinit ja muut ”eksoottiset” maat, joissa eurooppalaiset olivat ottaneet kantaakseen ”valkoisen miehen taakan”. Suomalaisessa perspektiivissä itään ovat kuuluneet Venäjä ja sen hallitsijat Iivana Julmasta bolshevikkeihin ja nyt taas — ehkä (?) — nykyinen uusvanha Venäjä. Eurooppalaisille suurvalloille, myös Venäjälle, läheisimmän orientin, Lähi-idän, ovat muodostaneet arabimaat ja sitä ympäröivä laajempi islamilainen maailma, lähinnä Turkki ja Persia. Kaukaisempaan orienttiin on luettu muun muassa Intia, Kiina ja Japani.

Alkoi Napoleonista

Edward Saidin kirjassa orientti tarkoittaa Lähi-itää ja varsinkin arabiankielistä islamilaista maailmaa. 'Orientalismi' taas on eräänlainen ideologia, joka on värittänyt suurta osaa eurooppalaisesta, etenkin englantilaisesta ja ranskalaisesta ja jossakin määrin myös saksalaisesta orientin tutkimuksesta. Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisista yliopistoista on tullut orientalismin uusia keskuksia hyvässä ja pahassa.

Orientalismin enemmän tai vähemmän julkilausuttuna oletuksena on ajatus, jonka mukaan itä ja länsi eroaisivat perustavalla tavalla toisistaan, niillä olisi erilainen ”olemus”. Länsi edustaisi edistystä, sivistystä ja — myöhemmissä kommenteissa — demokratiaa, itä paikoilleen pysähtynyttä taantumusta, eksoottisuutta ja itämaista hirmuvaltaa. Modernin orientalismin alkuna pidetään vuotta 1798, jolloin Napoleon teki sotaretkensä Egyptiin. Suurta armeijaa seurasivat arkeologien, kielitieteilijöiden ja historioitsijoiden armeijat, jotka kävivät tutkimuksen asein orientin kimppuun.

Melko raskaslukuisessa tekstissään Said siteeraa suurta joukkoa tutkijoita, jotka usein muotoilivat orientalistiset oletuksensa avoimen rasistisiksi. Historiallisen kielitieteen osoittamista kielikunnista tai kieliperheistä (indoeurooppalaiset kielet, seemiläiset kielet) tehtiin täysin nurinkurisia johtopäätöksiä muun muassa eri kielten paremmuudesta ja lopulta eri kielten puhujien ”rotuominaisuuksista”.

Antisemitismin ja arjalaisen ideologian aatteelliset juuret ovat näissä väärissä ja kummallisissa päätelmissä, joiden pohjana oli sinänsä oikeita tieteellisiä tutkimustuloksia, ja joita suuren yleisön keskuuteen levittivät varsinaisten tutkijoiden lisäksi vulgaarit ideologit. Tutkijat itse eivät suinkaan kaikki olleet rasisteja. Yhtä omituisia olivat kehitysopista tehdyt sosiaalidarwinistiset johtopäätökset, jotka lisäsivät rasististen aatteiden kannatusta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla natsismin kukistumiseen saakka. Tältä osin ajanhengen muutti vasta toinen maailmansota.

Olemusajattelu

Orientalismi liittyy läheisesti siirtomaavaltaan. Edward Said muistuttaa, että ensimmäisen maailmansodan päättyessä Eurooppa oli kolonisoinut 85 prosenttia maapallon maa-alueesta. Said arvostelee tietenkin kolonialismia ja tuntee sympatiaa alistettua orienttia kohtaan. Hänen kritiikkinsä pääkohde on kuitenkin olemusajattelu, jonka mukaan kulttuurit olisivat muuttumattomia, elleivät peräti ikiaikaisia kokonaisuuksia.

Olemusajattelun eli essentialismin kritiikki tulee erityisen kirkkaasti esille Orientalismi-kirjan jälkisanoissa. Said vastaa paitsi kriitikoilleen myös niille, jotka ovat ylistäneet hänen kirjaansa, mutta kirjoittajan mukaan ymmärtäneet sen täysin väärin. Niinpä Orientalismia on saatettu arabimaailmassa pitää nationalismin tai jopa islamismin puolustuksena, minkä kirjoittaja ehdottomasti kiistää.

Kritiikki ei ehkä kuitenkaan ole kaikilta osin täysin aiheetonta. Said nimittäin näyttää tekstinsä joissakin kohdin irrottavan orientalismin historiallisesta yhteydestään 1800- ja 1900-luvun geopolitiikkaan ja pitävän sitä nykypäivän kannalta katsottuna ikiaikaisena kulttuuri-ilmiönä. Kirjoittajaa ilmeisesti houkutteli ajatus, että ”orientalismin” juuret olisivat jossakin länsimaisen kulttuurin aamunkoitossa: klassisessa antiikissa ja kreikkalaisten kaupunkivaltioiden käymissä sodissa Persiaa vastaan. Syyrialainen filosofi ja eurooppalaisen valistuksen tuntija Sadiq al-`Azm on moittinut Saidia ”käänteisestä orientalismista” ja ajattelusta, jossa syy (kolonialismi, valtapolitiikka) ja seuraus (orientalistinen ideologia) vaihtavat paikkaa. (Ks. http://www.matzpen.org/index. asp?p=English_khamsim8-azem ).

Poliittinen islam

Orientalismi julkaistiin vuonna 1978, jolloin poliittinen islam ei vielä ollut niin paljon esillä kuin nykyisin. Kirjan ilmestymistä seuraavana vuonna Iranissa tehtiin shaahin monarkian vastainen todellinen vallankumous, jossa vallan kuitenkin lopulta kaappasivat shiia-muslimien uskonmiehet. Afganistanissa Yhdysvallat, Saudi Arabia ja Pakistan rahoittivat ja pönkittivät islamistisia taistelijoita, jotka kävivät sotaa maahan tunkeutuneita neuvostoliittolaisia ja näiden tukemaa Kabulin hallitusta vastaan. Näin luotiin se Frankensteinin hirviö, joka kymmenen vuotta sitten teki syyskuun 11. päivän terrorihyökkäykset Yhdysvalloissa. Israelin raaka miehitys- ja sortopolitiikka on lisännyt islamistisen Hamasin kannatusta palestiinalaisalueilla, ja Etelä-Libanonissa shiialaisesta Hizballah-järjestöstä on tullut vakavin sotilaallinen haastaja Israelille.

Nämä kaikki ovat uutistapahtumia, joita Edward Said ei ehtinyt käsitellä mielenkiintoisessa ja ajatuksia herättävässä klassikossaan Orientalismi. Sitäkin enemmän Said niitä kommentoi myöhemmissä teoksissaan ja lukuisissa artikkeleissaan, joiden kirjoittamista hän jatkoi kuolemaansa saakka. Vuosia aikaisemmin todettu leukemia kaatoi palestiinalaisten oikeuksien rohkean puolustajan syyskuussa 2003.

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Edward Said, Lähi-itä

 

[home] [archive] [focus]