31.3.2021 **** Etusivulle

William Morris ja Pariisin kommuuni

Tapani Lausti

Keväällä 1871 – 150 vuotta sittten – Pariisissa puhkesi muutaman kuukauden kestänyt vallankumous, joka toi historian kirjoihin välähdyksen toisenlaisen maailman mahdollisuudesta. Traagisesti päättyneen vallankumouksen lumovoima jäi kuitenkin elämään poliittisten ajattelijoiden ja kirjailijoiden mielissä ja töissä. Todellinen demokratia todettiin mahdolliseksi. Tämä havainto sai demokratian vastustajat raivoihin. Suuri määrä kommunardeja tapettiin, lähetettiin vankilasaarille tai maanpakoon.

Suurenmoisessa kirjassaan Communal Luxury: The Political Imaginary of the Paris Commune amerikkalainen kirjallisuuden tutkija Kristin Ross toteaa, että yksi ”haaveilijoista”, jotka saivat vakavia vaikutteita Pariisin kommuunista oli englantinen taiteilija ja kirjailija William Morris.

Ross toteaa, että Morrisia pidettiin joskus vähän hörhöilevänä ja epäsystemaattisena ajattelijana, koska hän halusi ajattelun luovan sisältöä, missä ideat voisivat olla sekä tuloksekkaita että välittömästi kyseisenä hetkenä tehokkaita. Kommuunin ajatuksilla oli voimakas vaikutus Morrisin maailmankuvaan hänen loppuelämässään.

Ross on teoksissaan kuvannut kevään 1871 tapahtumia. Hän on selostanut, miten käsityöläiset ja kommunistit, työläiset ja anarkistit ottivat Pariisin haltuunsa ja alkoivat organisoida elämäänsä demokraattisiksi yhteisöiksi. Ross sanoo halunneensa tarkastella kapinallisten tavoitteita niin, että oman aikamme ongelmat voisivat saada historiallista taustaa. Kommunardit pohtivat esimerkiksi kansakuntien ja kansainvälisyyden välistä suhdetta sekä taiteen ja taiteilijoiden asemaa, työn ja opetuksen tulevaisuutta, kommuunia instituutiona ja sen suhdetta ekologiseen teoriaan ja käytäntöön. Näitä kysymyksiä Ross on halunnut tutkia.

William Morrisin historiallinen rooli

Ross kuvaa, miten Morris esseillään ja loistavalla romaanillaan News from Nowhere (suomennettu nimellä Huomispäivän uutisia) loi maailman, joka voi tuntua päiväunelta, mutta itse asiassa hän kuvasi elämää ja maailmaa, joka pohjautuisi realistisiin ajatuksiin ihmiselämästä vapaana vuosisatojen epätasa-arvoisista sosiaalisista suhteista. Nämä olivat luoneet kuvitellun ”todellisuuden”. Se mitä Morris kutsui ”niin-sanotuksi yhteiskunnaksi”, ei ollut hänen mielestään minkäänlainen yhteiskunta vaan sotatila: kaupankäynnin luoma sota. Kapitalismi kykeni luomaan merkityksetöntä vaurautta, joka saattoi olla olemassa vain jonkin muotoisella orjuudella. Järkevässä yhteiskunnassa elettäisiin yhteisöllisessä, tasa-arvoisessa runsaudessa. Ross toteaakin, että Morris oli monien mielestä ”sosialistisen ekologian” perustaja. Tämä varhainen ympäristöajattelu piti keskeinenä syynä luonnon pilaantumiseen keskitettyä valtiomuotoa ja kapitalistista järjestelmää. Ymmärrettiin, että systemaattinen ongelma vaatisi keskitettyä ratkaisua. Pariisin kommuunista sen väkivaltaista tuhoamista paenneet Elisée Reclus ja Paul Lafargue sekä kommuunin hengessä mukana olleet Pjotr Kropotkin ja William Morris olivat alkaneet ymmärtää, minkälainen yhteiskunta olisi ekologisesti kestävä. Morrisin kanssa Lontoossa ystävystynyt venäläinen anarkisti Kropotkin ylisti Morrisin edellä mainittua romaania News from Nowhere. Kropotkinin mielestä se oli perusteellisin ja syvällisin anarkistinen kuvitelma tulevaisuuden yhteiskunnasta kuin mitä oli koskaan kirjoitettu. Romaanissa on kohtia, jotka viittaavat Pariisin kommuunin kokemuksiin.

Vuonna 1890 ilmestynyt News from Nowhere on aikamatkailun kuvaus. Kertoja saapuu selittämättömällä tavalla tulevaisuuden Englantiin, missä on jo pitkään eletty vuoden 1952 vallankumouksen jälkeistä uudenlaista elämää. Raatamisen sijasta kaikki työ on enimmäkseen miellyttävää, työn ja vapaa-ajan ero on kutakuinkin kadonnut, valmistettavat tuotteet ovat kauniita ja niiden tekeminen tyydytystä antavaa. Maailman ja kotimaan markkinoiden sijasta tuotteita valmistetaan todellisiin tarpeisiin. Tuotantoa koskevat päätökset tehdään demokraattisesti. Rahaa ei enää käytetä, koska kaikille riittää heidän tarvitsemiaan tuotteita. Väkivallanteot ja muut rikokset ovat käyneet niin harvinaisiksi, ettei vankiloita tarvita. Sukupuolten välillä vallitsee tasa-arvo. Kaupunkien ja maaseudun vastakohtaisuus on kadonnut. Rakennukset ovat kauniita.

William Morrisin nimi on viime vuosinakin noiussut usein esiin, kun väitellään kansallisen perinnetutkimuksen suhteesta demokratiaan. Väittely on sitäkin mielenkiintoisempaa, kun yleisesti arvellaan, että Englannista muualle maailmaan levinnyt teollinen kulttuuri on sammumassa. Se voi ilmentää itseään vain ihmisten todellisia tarpeita hyljeksimällä.

Morrisin panos omalle ajallemme

Keskustelulle antoi oman lisänsä Fiona MacCarthyn vuonna 1994 julkaisema William Morrisin elämäkerta William Morris: A Life for Our Time. Morris oli viktoriaanisen aikakauden suuria taiteilijoita, jonka tekstiili- ja tapettimallien, runojen ja romaanien vaikutus ulottuu omaan aikaamme asti. MacCarthy sanoo Morrisin yhteiskunnallisen ajattelunkin olevan relevanttia omalle ajallemme.Vuonna 1834 syntynyt Morris seurasi taiteilijan herkkyydellä, miten kaupallistuva konekulttuuri tuhosi menneiltä vuosisadoilta periytynyttä kauneutta. Ihmisten omasta arkielämästä kummunneen kauneudentajun tuotteet olivat hyökkäyksen kohteena, olipa kyse rakennuksista, taideteoksista, maisemista tai luonnosta. Morris oli historian varhaisia ympäristönsuojelijoita sanan mahdollisimman laajassa merkityksessä. Hän seurasi levottomana, miten kaupallistuva rahakulttuuri tuhosi ihmisessä piileviä mahdollisuuksia rikkaaseen, yhteisölliseen elämään ja tyydytystä tuovaan työntekoon. Morrisia kauhistutti väestön enemmistön alistaminen sisällyksettömän työn raatajiksi.

MacCarthy sanoo, että omana aikanamme Morrisin kuvaamat ongelmat ovat entistäkin polttavampia. Teknologian kehitys on tuhonnut ihmisten arkisia taitoja ja kyvyn tuntea ylpeyttä omista aikaansaannoksista. On kuin elämä olisi luisunut ihmisten otteesta.

Jo omana aikanaan Morris näki modernin, rahan valtaan perustuvan yhteiskunnan ajelehtivan suuntaa vailla. Hän pelkäsi ihmisten menettävän kosketuksen luoviin vaistoihinsa, arvostelukykyynsä, sosiaalisiin velvoitteisiinsa, oman historian tajuunsa. Morrisin usko ihmiseen perustui hyvin käytännön läheiseen kykyyn ymmärtää ihmisen luovan työn tarvetta. Ihmisellä on myötäsyntyinen taito yhdistää arkielämä ja taide, hän osaa löytää kauneutta yksinkertaisissa asioissa ja kokemuksissa. Ihmisenergian nautintoa tuottava käyttö on kaiken taiteen ja onnellisuuden lähde; tässä piili Morrisin mielestä elämän tavoite.

Vapauden ja kauneuden tajumme voivat heikentyä, mutta kenties niitä ei sittenkään voi meissä täysin tuhota. Morrisin tuotanto niin sanoina kuin kuvina muistuttaa meitä vuosisataisista haaveista, joilla on vieläkin voimaa asettaa nykyisyys kyseenalaiseksi. Morris sanoi, että vastuuntunto alkaa haaveilusta.

 

Lähteitä:

Stephen Coleman & Paddy O'Sullivan (eds.) William Morris & News from Nowhere: A Vision for Our Time. Green Books 1990.

Tapani Lausti, Human longing for freedom, 1.8.2018.

Tapani Lausti, Tienviittoja tulevaisuuteen. Like 2008.

Fiona MacCarthy, William Morris: A Life for Our Time. Faber & Faber 1994.

William Morris, News from Nowhere and Other Writings, Edited by Clive Wilmer. Penguin Books 1993.

William Morris, Huomispäivän uutisia. Suomentanut Ville-juhani Sutinen. Savukeidas 2008.

Kristin Ross, Communal Luxury: The Political Imaginary of the Paris Commune. Verso 2015.

Kristin Ross & Jerome Roos, The survival of the Paris Commune, ROAR Magazine, 18.3.2021

[home] [archive] [focus]