Kotimaa, maaliskuu 1995

Haaveita menneisyyden hämärästä

Tapani Lausti 

Fiona MacCarthy, William Morris: A Life for Our Time. Faber and Faber 1994.                   

Historiaa käytetään usein poliittisesti tarkoitushakuisella tavalla. Teollisen vallankumouksen kehdossa, Englannissa, onkin puhjennut kiivas väittely kansallisen perinnetutkimuksen suhteesta demokratiaan. Väittely on sitäkin mielenkiintoisempaa, kun yleisesti arvellaan, että Englannista muualle maailmaan levinnyt teollinen kulttuuri on sammumassa. Se voi ilmentää itseään vain ihmisten todellisia tarpeita hyljeksimällä.

Historiaa mielletään yleensä voittajien käsittein. Mutta voidaan myös kysyä englantilaisen historioitsijan E.P. Thompsonin tapaan, voisimmeko teollisessa vallankumouksessa häviölle jääneiden ajatusten avulla ymmärtää paremmin sosiaalisia epäkohtia, joita emme ole tänä päivänäkään onnistuneet poistamaan. Thompson halusi pelastaa tehdaskurin tylsistyttävää vaikutusta arvostelleet vastaanhangoittelijat jälkipolvien halveksunnalta.

Keskustelulle antoi oman lisänsä William Morrisin uusi elämäkerta. Morris oli viktoriaanisen aikakauden suuria taiteilijoita, jonka tekstiili- ja tapettimallien, runojen ja romaanien vaikutus ulottuu omaan aikaamme asti. Elämäkerran kirjoittaja Fiona MacCarthy sanoo Morrisin yhteiskunnallisen ajattelunkin olevan relevanttia omalle ajallemme.

Vuonna 1834 syntynyt Morris seurasi taiteilijan herkkyydellä, miten kaupallistuva konekulttuuri tuhosi menneiltä vuosisadoilta periytynyttä kauneutta. Ihmisten omasta arkielämästä kummunneen kauneudentajun tuotteet olivat hyökkäyksen kohteena, olipa kyse rakennuksista, taideteoksista, maisemista tai luonnosta. Morris oli historian varhaisia ympäristönsuojelijoita sanan mahdollisimman laajassa merkityksessä. Hän seurasi levottomana, miten kaupallistuva rahakulttuuri tuhosi ihmisessä piileviä mahdollisuuksia rikkaaseen, yhteisölliseen elämään ja tyydytystä tuovaan työntekoon. Morrisia kauhistutti väestön enemmistön alistaminen sisällyksettömän työn raatajiksi.

MacCarthy sanoo, että oman vuosisatamme lopulla Morrisin kuvaamat ongelmat ovat entistäkin polttavampia. Teknologian kehitys on tuhonnut ihmisten arkisia taitoja ja kyvyn tuntea ylpeyttä omista aikaansaannoksista. On kuin elämä olisi luisunut ihmisten otteesta.

Jo runsaat sata vuotta sitten William Morris näki modernin, rahan valtaan perustuvan yhteiskunnan ajelehtivan suuntaa vailla. Hän pelkäsi ihmisten menettävän kosketuksen luoviin vaistoihinsa, arvostelukykyynsä, sosiaalisiin velvoitteisiinsa, oman historian tajuunsa. Morrisin usko ihmiseen perustui hyvin käytännönläheiseen kykyyn ymmärtää ihmisen luovan työn tarvetta. Ihmisellä on myötäsyntyinen taito yhdistää arkielämä ja taide, hän osaa löytää kauneutta yksinkertaisissa asioissa ja kokemuksissa. Ihmisenergian nautintoa tuottava käyttö on kaiken taiteen ja onnellisuuden lähde; tässä piili Morrisin mielestä elämän tavoite.

Vapauden ja kauneuden tajumme voivat heikentyä, mutta kenties niitä ei sittenkään voi meissä täysin tuhota. Morrisin tuotanto niin sanoina kuin kuvina muistuttaa meitä vuosisataisista haaveista, joilla on vieläkin voimaa asettaa nykyisyys kyseenalaiseksi.

[home] [archive] [focus]