18.3.2014 **** Etusivulle

Unkarilaisia vapaudenhaaveita

Tapani Lausti

Tamas Matekovits, Budapest Metro – kaupunki ja vallankumous pinnan alta pääoman tuolle puolen. Like 2012.

Espanjan indignados-liike, Yhdysvaltain occupy-liike ja useat muut osallistuvaan demokratiaan tähdänneet kansannousut ovat herättäneet henkiin liki unohdettuja haaveita vapaudenhenkisestä, ihmisten autonomiseen järjestäytymiseen perustuvasta yhteiselämästä.

Unkarin historia on erinomainen esimerkki ihmisten kamppailusta itselleen vieraita voimia vastaan. Autonomisen elämän haave on ollut alati läsnä unkarilaisten radikaalien ajattelussa. Häikäisevässä valokuva-essee-teoksessaan Budapest Metro Tamas Matekovits kuvaa näiden ajattelijoiden ja aktivistien maailmaa. Hän “kohtaa” maanalaisella matkalla Budapestissa historiallisia hahmoja ja juttelee tapaamiensa nykypäivän radikaalien ajattelijoiden kanssa. Hän tarjoaa lukijalle varsin valaisevia historiallisia tuokioita.

Unkarin lyhyeksi jäänyt vuoden 1919 bolshevistinen vallankumous hämmensi ihmisiä: “Vallankumous! Kuvittelimme, että vallankumouksen räjähtäessä se näkyy ja kuuluu. Odotime, että tapahtuu jotain ihmeen kaltaista. Ja mitä tapahtui? Ei mitään kummallista.” Valta oli vain tipahtanut työläisten johtajien käsiin. Unkarilaiset bolshevikit olivat saapuneet Moskovasta Budapestiin valmiiden suunnitelmien kanssa. Tavallisia ihmisiä ei tarvittu politiikan tekoon. Nahkatakkiset ja hattupäiset Lenin-pojat pitivät huolta siitä, että mitään todellista demokratiaa ei edes yritetty kokeilla.

Toisen maailmansodan jälkeen kokoon rutistettu valtiososialistinen (tai –kapitalistinen) järjestelmä taas merkitsi huimia tuotantosuunnitelmia, jotka runnottiin läpi väkivaltaisesti. Karrieristikameleontit pitivät yllä pakkoajattelua. Päätökset tehtiin todellisen ihmiselämän ulottumattomissa. Tuloksena oli hierarkkinen, harmaa ja tylsä olemassaolo.

Vuonna 1956 unkarilaiset yrittivät riuhtaista itsensä irti vapautta kuristavasta menosta. Matekovitsin metrossa tapaama vanhempi muusikko muistelee: “Se oli spontaani, omavoimaisesti järjestäytyvä, armoton taloudellisen vallan kritiikki. Se on eräs parhaista yrityksistämme. Vaadimme kyllä työläisten itsehallintoa, mutta emme silloinkaan koskeneet pääoman tuotantovoiman ytimeen. Jatkoimme liikettä yksiulotteisen elämän kiskoilla ja pysyimme samoina, joita olimme aina olleetkin: vieraantuneina ja automatisoituina robotteina, pääoman, parhaassa tapauksessa oman pääomamme, kasvun välineinä. Tuotannon demokraattisen ja kokonaisvaltaisen ohjauksen ja uudenlaisen elämänmuodon kaltaiset kysymykset eivät ehtineet mukaan kumoukseemme.” (s. 238)

Mutta vapaamman elämän haaveet eivät kuolleet. Pikkuhiljaa vastarinta sai värikkäitä muotoja. Unkarin parhaan kitaristin maineessa ollut, Jimi Hendrixin ihailija Béla Radics riehui 1960 ja -70 luvuilla musiikkilavoilla tavalla, jota politrukit ymmärrettävästi pitivät vaarallisena. Matekovits kirjoittaa: “Keikoilla möykkäävät ja riehuvat ihmiset tuntuivat yrittävän kaksin käsin repiä itsestään irti sitä, mitä maailma yritti heihin istuttaa.” (s. 66) Muusikot viestivät omalla tavallaan, että toisinkin voi elää.

Tukahduttavan järjestelmän varjossa sinnitteli kuitenkin radikaalin ajattelun perinne, joka paljolti nojasi György Lukácsin (1885-1971) elämäntyöhön. Kirjan keskeisiä hahmoja on vuonna 1956 maanpakoon joutunut vapaudenhenkinen marxilainen filosofi István Mészáros. Hän oli Lukácsin oppilas, mutta tuli siihen tulokseen, että Lukács ei kuitenkaan ollut kyennyt irtautumaan monista bolshevistihenkisistä, hierarkkisista ajatusrakenteista.

Mészáros on kansainvälisesti merkittävin unkarilainen filosofi, vaikka häntä tuskin tunnetaan tämän päivän Unkarissa. Hänen kirjojaan ovat mm. vuonna 1970 ilmestynyt Marx's Theory of Alienation (Marxin vieraantumisteoria), vuonna 1989 ilmestynyt The Power of Ideology (Ideologian voima) ja vuonna 1995 ilmestynyt Beyond Capital: Towards a Theory of Transition (Pääoman tuolle puolen: Kohti siirtymävaiheen teoriaa).

Matekovits kuvaa Mészárosin ajattelua näin: “Marxin tavoin Mészáros ymmärtää pääoman sosiaalisen metabolismin kontrollina, jokapäiväistä toimeentuloa ja sen edellyttämää ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta sekä suhdetta luontoon ohjaavana järjestelmänä. Tämän tuotantomuodon rakenteessa on ylittämätön hierarkia, jota edes valtiososialismi- tai hyvinvointivaltiokokeilut eivät missään vaiheessa kyseenalaistaneet: työ on aina alistettu pääoman ohjaukselle.” (s. 120)

Tämä järjestelmä pitää ihmisiä otteessaan tarvitsematta edes pakkokeinoja. Ihmisten on yksinkertaisesti alistuttava palkkaorjuuteen tullakseen toimeen tässä pääoman maailmassa. Pääoman kasvun pakko merkitsee myös keinotekoisten tarpeiden loputonta luomista. Ihmiselämä sinänsä ja luonnonvarojen hillitön tuhoaminen eivät tälle kasvottomalle prosessille merkitse mitään.

Unkarissa 1980-luvun lopulla virinneet pyrkimykset työläisten itsehallintoon kukistettiin. Radikaalit ajattelijat marginalisoitiin ja monet ryhtyivät postmodernismin tyhjänpäiväisiksi lavertelijoiksi. Ihmiset alistuivat lännestä tuotuun yhteiskuntamalliin. Lontooseen asettunut Mészáros oli kuitenkin analyyseissään tullut siihen tulokseen, että pääoma on ajautunut historialliseen kriisiin. Matekovits kuvaa filosofin ajattelua näin: “Vuoden 2008 pankkikriisi ei ollut Mészároksen näkökulmasta edes rakenteellisen kriisin huipentuma. Hänelle käynnissä olevassa kriisissä ei ole kyse vain pankkisektorista vaan pääomajärjestelmän ja sen hallitseman ihmiselämän joka ulottuvuden ajautumisesta umpikujaan. Toisin kuin aiemmat kapitalismin vakavat kriisit, nyt oli käynnissä koko maapallon fyysistä ja ihmiskunnan kulttuurista olemassaoloa uhkaava katastrofi.” (s. 195)

Pelastuakseen ihmisten on pian pakko ryhtyä itsesuojeluun, joka voi avata mahdollisuuksia ihmiselämän uudelle ajattelulle. Pääoman hillitön kehitys ja sen synnyttämä kriisi antaa Mészárosin mielestä ihmisille mahdollisuuden irrottaa itsensä sen tuhoavasta voimasta. Tässä Mészárosin ajattelu ja tämän päivän radikaali liikehdintä kohtaavat. Hierarkkinen, ihmiselämää näivettävä järjestelmä on korvattava ihmisten autonomisella järjestäytymisellä. Ihmisten vapaiden yhteenliittymien tulee päättää yhteisistä tuotannollisista tavoitteista ja niiden yhteisestä toteuttamisesta. Siitä, miten tähän päästään, keskustellaan jo monilla tahoilla eri puolilla maailmaa.

 

Arkisto: István Mészáros, Occupy — Los indignados — Social forums — New economy, Yhteiskunnallinen ajattelu, Noam Chomsky

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter