1.1.2019 **** Etusivulle

Eeva Lennon: Ylen ja Lontoon toimittajaelämää

Tapani Lausti

Eeva Lennon, Eeva Lennon, Lontoo. Karisto 2018.

Koska työskentelin pitkään Eeva Lennonin kanssa Lontoossa, hänen muistelmansa saavat minut ajattelemaan, miten olemme molemmat olleet mukana Suomen median kehittymisessä 1960-luvulta lähtien. Tässä muutamia havaintojani näistä vuosista, havaintoja, jotka koskettavat meitä molempia.

Eeva aloitti journalistin uransa Pariisissa 60-luvun alussa. Aloitin oman urani 1960-luvun puolivälissä amerikkalaisen uutistoimiston United Press Internationalin (UPI) Helsingin toimituksessa. (Olin käynyt journalismi-kurssin vaihto-oppilaana kalifornialaisessa oppikoulussa vuosina 1959-1960.) Noina toimitusharjoitteluaikoina UPI:ssa esimieheni oli Jaakko Heino, josta niin Eevan kuin minunkin Yle-vuosina tuli pitkäaikainen esimiehemme. (Tulin radiouutisiin vuoden 1967 lopulla.)

Heino oli sympaattinen ja älykäs johtaja, jonka alaisuudessa oli miellyttävää työskennellä. Hän ei tärkeillyt roolillaan ja oli sivistynyt ja tietorikas ihminen. Hän oli myös hyvän suomalaisen uutiskielen kehittäjä. Jo UPI:n toimituksessa hän loi perustan suomalaiselle uutistyylille. Uutissähkeitä kirjoitettiin aidolla suomen kielellä, ei käännöksinä, joissa seurattiin amerikkalaista tyyliä. Yleisradiossa Heino kehitti edelleen tätä kotimaista kielenkäyttökulttuuria. Myös puhetapaan kiinnitettiin silloin paljon huomiota puheopettajien opastuksella. Eevan kirjassa on tästä mielenkiintoisia havaintoja.

Vanha radiotalo Fabianinkadun ja Unioninkadun välisessä korttelissa Kasarmitorin tuntumassa tarjosi hyvän työympäristön. Toimittaja- ja äänitarkkailijaporukka oli miellyttävää. Mieleenjääviä ulkomaantoimituksen kollegoja olivat Paula Porkka, Olavi Laine, Juhani Lehtola, Juhani Lompolo, Yrjö Lautela, Antti Halinen, Ossi Kervinen, Marja Nikkilä ja Hannu Reime, josta tuli elinikäinen ystävä kuten näillä nettisivuilla saatatte huomata. Helsingin käynneillään Eeva Lennon nautti radiouutisten ilmapiiristä. Myöhemmin hänen oli totuttava televisiouutisten maailmaan. Asiaa auttoi, että televisioon siirtynyt Jaakko Heino houkutteli tv-uutisiin vanhoja radiolaisia.

Siirtyminen Pasilan suureen radio- ja televisiokeskukseen oli minulle suuri pettymys ja yksi syy siihen, että Lontoon kirjeenvaihtajakauteni (1983-86) jälkeen päätin jäädä Lontooseen. Kuten Eevakin, viihdyin kaupungissa erinomaisesti. Olin jo 70-luvulla pariin otteseen tuurannut Erkki Toivasta. Yhteistyö Eevan kanssa oli jo silloin tiivistä ja tätä jatkui vuosikausia.

Vaihtoehtoinen poliittinen ajattelu oli Britanniassa voimissaan 80- ja 90-luvuilla. Tutustuin moniin aktiivisesti poliittisiin väittelyihin osallistuneisiin ajattelijoihin. Eevan ja Peter Lennonin illallisilla saattoi istua tunnettujen kirjailijoiden ja toimittajien seurassa. Eeva ja Peter olivat tutustuneet Pariisissa toimiessaan siellä ulkomaankirjeenvaihtajina 60-luvulla. Peter oli irlantilainen ja myös oma elämänkumppanini Christine Fitzwater on äitinsä puolelta irlantilainen.

Freelance-elämä ei aina ollut helppoa. Viikossa piti puurtaa useita juttuja leivässä pysymiseksi. Tein juttuja BBC:n suomenkieliselle osastolle, Suomen Kuvalehdelle, Kotimaalle, Tekniikka & Talous –lehdelle, Etelä-Saimaalle jne. Vuonna 1996 sain pestin Suomen Lontoon instituutin julkaisujen toimittajana. Vuonna 2000 muutimme Christinen kanssa andalusialaiseen kylään, missä pienessä vuorenrinnetalossamme kirjoitin kaksi tietokirjaa ja lukemattomia artikkeleita. Eeva ja Peter kävivät kerran luonamme tuossa Torroxin kylässä.

Mutta takaisin kokemuksiimme Lontoossa. Antti Alanen kuvaa Eevan uraa näin: “Eeva Lennonin kirja on myös henkilökohtainen historia journalismin ammatista. Hän on kokenut mitä kuumeisimpia vaiheita mediassa, toiminut lehdistössä, radiossa ja televisiossa ja nyt digitaalisella kaudella. Hänen kommenttinsa median erilaisista luonteista ovat valaisevia. Naisena hän on aina ollut, niinkuin sittemmin olemme alkaneet kutsua feministiksi, tasa-arvon puolesta taistelleeksi tien avaajaksi.”

Eeva kuvaa elävästi uutistoimittajan työn hengästyttävyyttä. Valmiina uutistapahtumiin oli aina oltava, oli yö tai päivä. Itsekin tällaista elämää kokeneena koin usein jonkinasteista turhautumista. Joskus mietiskelin, että kirjeenvaihtajia olisi voinut käyttää niin, että aikaa olisi jäänyt hitaammalle, analyyttisemmälle työlle. Kaikki uutistapahtumat eivät välttämättä mielestäni tarvinneet kirjeenvaihtajan panosta.

Tämä vie ajatukseni myös journalismin rajoittuneisuuteen. Toimittajat ikäänkuin suljetaan huoneeseen, jonka ikkunat ovat kiinni. Kapitalistisen todellisuuden ulkopuolella on toisenlaisten mahdollisuuksien todellisuus, jota ei saa nähdä, jos uralla haluaa edetä. Peter Lennon kertoo, miten kuuluisa elokuvaohjaaja Jean Renoir sanoi hänelle: “Olemme verhojen ympäröimiä. Tämä ei koske vain taidetta. Koulutuksemmekin opettaa meidät näkemään elämää tavalla, joka ei vastaa totuutta. Verhoja on kaikkialla. Taiteilijan tehtävä on vetää nämä verhot alas."

Voisiko tätä tehtävää soveltaa myös journalismiin? Poliitikot varoittavat mielellään “mielipidejournalismista”. Mutta näin jätetään huomiotta, että sovinnainen uutiskielikin tuo ainakin piilevästi julki mielipiteitä. Neutraaleilta näyttävien “tosiasioidenkin” takana on arvioita siitä, mikä on uskottavaa ja mikä ei. Kriittinen journalismi pyrkisi vetämään alas verhoja, joiden takana piilee eliittien hallitsema ajatusmaailma. Näin päästäisiin viimein journalismin kuuluisaan tavoitteiseen vallanpitäjien valvojana.

 

Lue myös:

Arkisto: Media, Noam Chomsky, Patrick Cockburn, Robert Fisk, Chris Hedges, Edward Herman, Robert Parry, John Pilger , Hannu Reime