21.3.2011 **** Etusivulle

Peter Lennon, monien suomalaistenkin tuntema irlantilainen veteraanijournalisti, kuoli 18.3.2011. Julkaisen tässä taannoisen arvioni hänen kirjastaan.

BBC Finnish Section, 2.11.1995

Ulkomaankirjeenvaihtajana 60-luvun Pariisissa

Peter Lennon, Foreign Correspondent: Paris in the Sixties. Picador 1994.                                  

Juonto: Ulkomaankirjeenvaihtajien kokemuksista mielenkiintoisimpia on varmaankin ollut työskentely 60-luvun Pariisissa. Tämä olettamus saa vahvistusta irlantilaisen toimittajan Peter Lennonin kuvauksesta kohtaamisistaan Ranskan pääkaupungissa tuolla monien murrosten vuosikymmenellä. Lennonin kirja Foreign Correspondent — ulkomaankirjeenvaihtaja — on myös hauska kuvaus nuoren miehen sukeltamisesta vieraan maan elämään. Tapani Lausti kertoo Lennonin kokemuksista.

Ulkomaankirjeenvaihtajan tehtävä on auttaa oman maansa kansalaisia ymmärtämään asemamaansa elämää. Joskus työ vie tekijänsä keskelle aikakauden murrosta ja tapahtumia, jotka muokkaavat hänen omaa maailmankuvaansakin. Peter Lennonille 60-luvun Pariisi oli käänteentekevä kokemus. Hän saapui sinne nuoren miehen uhkarohkeudella, kielitaidottomana ja pennittömänä. Hän ei tuntenut kaupungissa ketään. Hän oli saanut parilta irlantilaiselta lehdeltä vain epämääräisiä lupauksia juttujen julkaisemisesta.

Alku ei tuntunut lupaavalta, mutta Lennon heittäytyi valitsemalleen uralle nuoruuden peräänantamattomuudella. Pian hänen artikkelinsa Algerian sodan vaikutuksista Ranskan elämään kiinnittivät myös maineikkaan brittilehden Guardianin huomiota. Yhteistyö Guardianin kanssa johti mielenkiintoisiin kohtaamisiin ja kypsytti nuoren journalistin älykkääksi elämän tarkkailijaksi.

Lennon seurasi, miten mennyt aika alkoi menettää otettaan Ranskasta. Ihmisten silmät alkoivat avautua uusille mahdollisuuksille. Lennon löysi monia mielenkiintoisia tulkkeja, jotka auttoivat häntä ymmärtämään ajan henkeä. Yksi heistä oli kuuluisa elokuvaohjaaja Jean Renoir. Lennon sanoo edelleen muistavansa Renoirin sanat heidän ensimmäisen tapaamisensa aikana. Ohjaaja sanoi: "Olemme verhojen ympäröimiä. Tämä ei koske vain taidetta. Koulutuksemmekin opettaa meidät näkemään elämää tavalla, joka ei vastaa totuutta. Verhoja on kaikkialla. Taiteilijan tehtävä on vetää nämä verhot alas."

Renoirin sanat olivat toimittajallekin tärkeä elämänohje vallankäytön tarkkailemisessa. Lennon löysi toisen älyllisen rehellisyyden perikuvan kuuluisasta irlantilaisesta näytelmäkirjailijasta Samuel Beckettistä, jonka kanssa hän ystävystyi Pariisin vuosinaan. Beckett tarkasteli modernin ihmisen ahdistusta ja omia ahdistuksiaan turvautumatta totuutta peittäviin verhoihin.

Beckett oli sosiaalisessa elämässään vetäytyvä, mutta Lennon vietti lukemattomia kahvilailtoja kuulun maanmiehensä kanssa. Hänen oli kuitenkin luvattava, ettei hän käytä Beckettin lausumia juttujensa aineistona. Beckettin lisäksi Lennonin kahvilatuttavuuksien joukossa oli muitakin kuuluisuuksia. Kirjassa on hauskoja kahvilakohtauksia, joissa muutaman neliömetrin alueella saattoi tavata useita Euroopan kulttuurieliitin tunnettuja edustajia. Tullessaan kerran tapaamaan Lennonia tämän kantabaariin romanialaissyntyinen näytelmäkirjailija Eugene Ionesco hämmästyi nähdessään yhdessä nurkassa Samuel Beckettin, toisessa filosofi Jean-Paul Sartren ja kolmannessa elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardin. Kerran Lennon oli joutua kantakahvilassaan käsirysyyn näyttelijä Peter O'Toolen kanssa. Lennonia ärsytti O'Toolen tärkeily kuuluisuudellaan, kun Sartre ja Beckett saattoivat istua kahvilassa kenenkään kiinnittämättä heihin mitään huomiota.

Kuusikymmentäluku oli aikaa, jolloin monet verhot alkoivat raottua ja viimein romahtivat kokonaan. Verhojen takaa löytyi valtion sortokoneisto, joka Algerian sodan aikana paljastui kaikessa alastomassa ja laittomassa väkivaltaisuudessaan. Lennon sai itsekin juosta henkikaupalla pakoon tappajiksi muuttuneita poliiseja. Vuonna 1968 nuori opiskelijasukupolvi oli viimein saanut tarpeekseen hallituksen vapautta rajoittaneesta politiikasta. Kenraali Charles de Gaulle osoittautui mennyttä aikaa edustaneeksi surkuhupaisaksi mieheksi, jolle nuoret mielenosoittajat huusivat riemumielin hyvästejä.

Vuoden 1968 opiskelijalevottomuudetkin johdattelivat Lennonin epätavallisiin seikkailuihin. Hän oli juuri saanut valmiiksi oman elokuvansa Irlannin poliittisen ja hengellisen elämän valheellisuuksista, kun toukokuun opiskelijakapina teki elokuvasta ja sen tekijästä osallisen noiden villien päivien hellittämättömään yhteiskunta- ja kulttuurikritiikkiin. Lennon kutsuttiin esittämään elokuvansa Cannesin elokuvafestivaalien jälkeen myös Pariisin opiskelijavallankumouksellisille ja lakkoileville työläisille.

Kuusikymmentäluvun Pariisi avautuu lukijalle myös arkipäivän kuvauksissa. Lennon kuvaa freelance-kirjeenvaihtajan vaatimatonta asumista rähjäisissä hotelleissa ja uupumatonta halpojen aterioiden etsimistä. Kuvaukset romanttisista kokemuksista saavat suomalaisen ulottuvuuden, kun Peter Lennon kohtaa kaupungissa opiskelleen ja sittemmin kirjeenvaihtajana työskennelleen Eeva Karikosken. Suomen kansa oppikin tuntemaan tämän toimittajan sittemmin nimellä Eeva Lennon.

 

Lue myös :

 

 

[home] [archive] [focus]