5.7.2010 **** Etusivulle

Allenden "sosialistinen" tiekartta

Tapani Lausti

Heikki Hiilamo, Kuoleman listat: Suomalaisten salainen apu Chilen vainotuille. Otava 2010.

Diplomaatteja on joskus luonnehdittu "virallisiksi valehtelijoiksi". Jos oman maan hallitus syyllistyy vääryyksiin, diplomaattien tehtävä on kaunistella asioita. Jos asemamaan hallitus syyllistyy raakuuksiin, diplomaattien on pysyttävä vaiti. Joskus tapahtumat kuitenkin ravistelevat diplomaattejakin. Chilen sotilasvallankaappaus vuonna 1973 järkytti miljoonia ihmisiä kaikkialla maailmassa. Vallankaappauksen järkyttävä todellisuus kolkutti kirjaimellisesti ovelle, kun Suomen Chilessä ollut asiainhoitaja Tapani Brotherus avasi asuntonsa oven varmaa kuolemaa pakeneville kansalaisille. Tyly diplomaattinen käyttäytyminen oli Brotherukselle mahdotonta. Hän edusti myös nuorempaa diplomaattipolvea, jonka asenteet kuvastivat vapaampaan suuntaan 60-luvulla muuttunutta maailmaa.

Tapani Brotheruksen henkeä salpaava tarina vainottujen chileläisten auttamisesta on kertomisen arvoinen ja Heikki Hiilamo suoriutuu tehtävästä kunnialla. Hän on paneutunut huolella tapahtumien kulkuun ja kertoo tarinan sujuvasti. Lukijan mielenkiinto ei herpaannu.

Eniten ajatuksia ja kysymyksiä minussa herättivät Hiilamon kommentit Salvador Allenden politiikasta. Hiilamo kirjoittaa: "Allenden sosialismin tiekartta ei avautunut kuin vasemmistoälymystölle — jos edes sillekään. Eurooppalainen intoilu demokraattisesta tiestä sosialismiin oli enemmänkin romantiikkaa kuin realismia. Allenden kokeilu oli päättynyt umpikujaan jo paljon ennen vallankaappausta." (s. 321)

Hiilamo lainaa ruotsalaista ekonomistia Stefan de Vylderiä, joka kysyy olisiko toisenlainen politiikka voinut onnistua Chilessä vuosina 1970-1973. De Vylder toteaa, että "ainoastaan se voidaan todeta varmuudella, että Unidad Popularin politiikka oli tuomittu epäonnistumaan". (s. 322) Hiilamon oma kommentti kuuluu: "Allenden kohtalona oli jäädä kiirastuleen. Unidad Popular sai käsiinsä vain toimeenpanovallan. Muut valtakeskukset — kongressi, tuomioistuimet, armeija — jäivät sen vastustajien hallintaan." (s. 321)

Hiilamo käy läpi talouden vaikeudet ja Alllenden talouspolitiikan ristiriitaisuudet. Hän käy läpi myös Yhdysvaltain salaista poliittista ja taloudellista vehkeilyä Allenden kukistamiseksi. Näin Allendesta tuli voimakas symboli Yhdysvaltain ulkopolitiikan arvostelijoille. Allenden politiikka innosti monia poliittisia aktivisteja, joiden pettymykseksi vuoden 1968 tapahtumat eivät johtaneetkaan uudenlaisen maailman syntyyn. Nyt monista tuntui, että oli avautumassa uusi mahdollisuus maailman muuttamiseen.

Tapahtumien parhaimmat analyytikot eivät olleet haihattelijoita. Yhden parhaimmista — ja realistisimmista — analyyseistä laati Belgiasta Britanniaan muuttanut yhteiskuntatieteilijä Ralph Miliband (1924-1994). Hänen artikkelinsa The Coup in Chile ilmestyi heti vallankaappauksen jälkeen Socialist Register -vuosikirjassa. Nyt, 37 vuotta myöhemmin, Milibandin analyysi on edelleen lukemisen arvoinen.

Hiilamon tavoin Miliband piti liioitteluna Allenden ohjelman luonnehtimista rauhanomaiseksi siirtymiseksi sosialismiin. Miliband ei kuitenkaan pitänyt Allenden talouspoliittisia virheitä kovin merkityksellisinä. Miliband piti pikemminkin ongelmana presidentin uppiniskaista maltillisuutta, joka esti reagoimisen alati muuttuviin olosuhteisiin. Mikä tärkeintä, Allenden kohtalo osoitti, mitä voi tapahtua, kun hallitus pyrkii yhteiskuntajärjestelmän vakavaan muuttamiseen, olivatpa keinot miten perustuslaillisia ja asteittaisia hyvänsä. Miliband nojaa Allenden neuvonantajan Juan Garcesin arvioon, jonka mukaan konservatiiviset tahot alkoivat vakavasti harkita vallankaappausta sen jälkeen, kun hallituskoalitio kasvatti vuoden 1973 maaliskuun vaaleissa kannatuksensa 44 prosenttiin. Allende piti kiinni parlamentaarisesta demokratiasta, kun taas konservatiiveille se ei ollut itseisarvo.

Allende uskoi viimeiseen asti sovittelupolitiikkaan. Sen onnistuminen olisi kuitenkin Milibandin mielestä edellyttänyt oppositiolta jonkinasteista yhteistyötä. Tähän oppositio ei kuitenkaan suostunut. Näin ollen mitä sovittelevampi Allende oli, sitä aggressiivisemmaksi oppositio tuli. Allenden hallitus ei valmistautunut millään tavalla alati uhanneeseen väkivaltaiseen vastareaktioon. Vallankumouksellinen vasemmistoliike MIR tiesi, mitä oli tulossa, mutta senkin ajatukset aseellisesta vastarinnasta kuvastivat enemmänkin epätoivoa kuin realistista politiikkaa. Milibandin mielestä Allenden hallituksen olisi pitänyt heti valtaantulonsa jälkeen ryhtyä luomaan rauhanomaisen vastarinnan pesäkkeitä sotilasvallankaappauksen varalle.

Salvador Allenden epäonnistumisella saattaa olla merkitystä omalle ajallemmekin. Nykyiset talousjärjestelmät ovat hitaasti (tai kenties pian nopeutuen) ajautumassa lopulliseen umpikujaan. Katumielenosoituksista on ajan mittaan edettävä hahmottamaan liikettä, joka ajaa irrottautumista syvään kriisiin ajautuneen pääoman otteesta. Nykyisen menon ikuisuuteen uskoneet poliittiset puolueet joutuvat miettimään yhteiskunnan muuttamista tavalla, jota ne eivät ole odottaneet.

Jos kehittyneissä teollisuusmaissa leviää radikaalia uudistusliikettä, vastarintakin alkaa järjestäytyä. Sotilasvallankaappauksen vaara Euroopassa ja Yhdysvalloissa lienee vähäinen, joskin mellakkapoliisien käyttäytyminen monissa maissa on ollut levottomuutta herättävän väkivaltaista. Yhdysvalloissa korkea-arvoisten upseerien kasvava poliittinen vaikutusvalta on myös pantu merkille. Yhdysvaltain silmitön militaristinen ulkopolitiikka voi saada rinnalleen kotimaista repressiota. Oli miten oli, poliittiset intohimot alkavat todennäköisesti lähitulevaisuudessa ravistella ihmisiä monissa maissa tavalla, jota ei ole koettu pitkään aikaan.

Vasemmisto on hukannut paljon aikaa luovuttuaan vaihtoehtoisen yhteiskunnan vakavasta pohtimisesta, yhteiskunnan, jossa ihmiset kollektiivisesti ja yksilöllisesti voisivat hakea mielekkään elämän muotoja ja jossa ihmisten todelliset tarpeet antaisivat muodon tasa-arvoon perustuvalle tuotannolliselle toiminnalle. Osoittaisiko Hiilamon kirjan innostunut vastaanotto paitsi kiinnostusta Tapani Brotheruksen kokemuksia kohtaan myös nostalgiaa jonkinlaista aatteellisuutta kohtaan? Kirjaa voinee lukea tulevaisuuttakin ajatellen, olkoonkin, että olosuhteet ovat perin erilaiset kuin Chilessä 70-luvun alussa.


Ks. myös:

Pinochet - kylmän sodan kenraali? Hannu Reime

YLE/Ajantasa, 14.12.2006

Allenden lesken haastattelu Hannu Reime, Tapani Lausti

YLEn Elävä arkisto 1974

Sotilasvallankaappaus Chilessä Tapani Lausti, Hannu Reime, Kerstin Hanf, Ossi Kervinen

YLEn Elävä arkisto 1973


Vieraile arkistossa: Latinalainen Amerikka, Yhteiskunnallinen ajattelu, Hannu Reime

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter