8.5.2019 **** Front Page

Amerikkalaisen tutkivan journalismin alamäki

Tapani Lausti

Seymour M. Hersh, Reporter: A Memoir, Alfred A. Knopf 2018.

Seymour Hershin muistelmien suosittelijoita on brittiläinen kirjailija John le Carré. Hän kommentoi kirjaa näin: “Tämä kirja on olennaista luettavaa jokaiselle journalistille ja journalistiksi pyrkivälle kaikkialla maailmassa.”

Hershin edustama journalistinen perinne on vaikeuksissa. Kun amerikalainen tutkiva journalismi oli vielä voimissaan, Hershiä juhlittiin Pulitzer-palkinnolla, vaikka hän paljasti armotta maan eliitin korruptiota, valheita ja demokratian loukkauksia. Hän sai osakseen presidenttien, korkea-arvoisten päätöksentekijöiden ja suurliikemiesten vihat. Presidentit olivat alati huolissaan Hershin kirjoittelun vaikutuksista. Hersh on Vietnamin sodasta lähtien kirjoittelullaan paljastanut Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikan mädännäisyyttä.

Amerikkalainen propaganda on kuitenkin onnistunut sokaisemaan mielipiteitä eritoten Lännen eliittien keskuudessa. Suomenkin poliittisessa eliitissä muhii lapsenomainen usko Yhdysvaltain rakentavaan rooliin maailmanpolitiikassa. Olli Rehn puki taannoin tämän hartaan uskonkappaleen sanoiksi näin: ”Euroopalla ja Yhdysvalloilla on enemmän yhtäläisyyksiä kuin millään muilla alueilla maailmassa. Kaiken perustana ovat yhteiset arvot. Eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen on selkäytimessä. Usko ihmisten väliseen tasa-arvoon ja jokaisen henkilön perusoikeuksiin on yhteiskuntiemme kulmakivi. Näissä arvoissa kiteytyvät edelleen eurooppalaisen ja amerikkalaisen elämäntavan periaatteet.”

Amerikkalaisen propagandan lumovoima on häikäisevä. Näkyvistä katoavat Yhdysvaltain syyllisyys ihmisoikeusrikkomuksiin monissa osissa maailmaa, sotilaalliset puuttumiset muiden maiden sisäisiin asioihin, kidutusleirit, salamurhat ja muut hirmuteot. Suomalaiset Naton kannattajat uskovat mahdollisen jäsenyyden edistävän maamme turvallisuutta. He eivät ymmärrä Yhdysvaltain roolia maailman olojen horjuttajana. Suopea asenne Yhdysvaltain politiikkaan tekee vaikeaksi nähdä maailman todellisuutta. Ajettuaan osan Aasiaa ja Afrikkaa ja ennen kaikkea Lähi-idän väkivaltaiseen kaaokseen Yhdysvallat on nyt horjuttamassa oloja Baltian ja Itämeren alueella. Mielipidetiedustelut eri puolilla maailmaa osoittavatkin kansalaisten enemmistön monissa maissa pitävän Yhdysvaltoja maailman sekasorron pääasiallisena aiheuttajana.

Nato-mieliset suomalaiset ovat sokeita tälle todellisudelle. Tämäntapaiset asenteet tuntuvan vaivihkaa hiipineen myös joidenkin nuoremman polven suomalaisten journalistien tapaan nähdä maailmaa. Silmät suljetaan Yhdysvaltain roolilta vaikkapa Ukrainan olojen horjuttamisessa. Washingtonin historiallisessa otteessa olleiden maiden yrityksiä irtautua itsenäisempään suuntaan, vaikkapa Venezuelassa, kohdellaan ylimielisellä halveksunnalla ja huonolla historian tajulla. Washingtonin teeskentely muiden maiden kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimisesta otetaan todesta, vaikka amerikkalaiset päätöksentekijät ovat ennen kaikkea huolissaan maan vauraan eliitin tslouspoliittisista eduista.

Seymour Hershin tutkivan journalismin perinne näyttäisi olevan vierasta monille nuorille toimittajille, I.F. Stonen työstä puhumattakaan. Stone oli nelisivuisella I.F. Stone Weekly –lehdellään varhainen uranuurtaja täysin vallanpitäjistä riippumattoman journalismin kehittämisessä. Hersh ystävystyi Stonen kanssa. He viettivät paljon aikaa yhdessä pohtiessaan, miten raportointia voisi parantaa. Hersh kommentoi Stonen työtä: “Ei ollut arvoitus, miten Stone teki työtä. Hän työskenteli ahkerammin kuin kukaan muu journalisti Washingtonissa.” Hersh kirjoittaa: “Olin jo varhain tullut siihen tulokseen, että journalistille keskeisen tärkeätä oli ensin lukea ennenkuin kirjoittaa mitään…”

Vaikka näihin tutkiviin journalisteihin on yritetty lyödä vasemmistolaisuuden leimaa, he olivat ennen kaikkea pragmaattisia journalisteja, joiden silmissä amerikkalaisen eliitin valheet vahingoittavat Yhdysvaltain omaakin turvallisuutta ja yhteiskunnallista elämää muusta maailmasta puhumattakaan.

Asiallinen kirjoittaminen maailmanpolitiikasta edellyttää kunnollista perehtymistä historiallisiiin taustoihin. Liian usein kirjoittaminen henkii nykyään sukeltamista johtopäätöksiin, jotka paljastavat mieltymystä sovinnaisiin, eliittihenkisiin ajatusmaailmoihin. Tämän maailman ulkopuolella on ajatuksia, jotka saattaisivat asettaa kyseenalaisiksi vallanpitäjien vaatimat “itsestäänselvyydet”.

Yhdysvaltain journalistinen ilmapiiri alkoikin pikkuhiljaa muuttua. Päätoimittajat alkoivat sopeutua eliittimaailman tarpeisiin. Kansalaisten oikeutta tietää totuutta ei enää koettu tärkeäksi. Hershin kaltaiset armottomat totuuden etsijät alkoivat ajautua vaikeuksiin.

Esipuheessaan Media Lensin David Edwardsin ja David Cromwellin kirjaan Propaganda Blitz tunnettu australialainen journalisti John Pilger kuvaa joidenkin amerikkalaisten huipputoimittajien kohtaloa. Seymour Hershin artikkeleita julkaistaan enää vain Yhdysvaltain ulkopuolella. Hiljattain kuollut Robert Parry perusti jo vuonna 1995 riippumattoman nettijulkaisun nimeltä Consortium News. Pilger ylistää Media Lensin työtä. Aivan kuten Edward Herman ja Noam Chomsky aikoinaan teoksessa Manufactoring Consent analysoivat valtamedian manipuloivaa roolia, Edwards ja Cromwell osoittavat, mitä todellinen objektiivisuus voisi olla. Tähän voi lisätä, että Pilger on suljettu valtamedian ulkopuolelle.

 

Read also:

Archive: Media, United States, International Politics

 

 

 

[home] [archive] [focus]