21.11.2007

Makea ja karvas elämä kohtaavat Palestiinassa

Kaarlo Yrttiaho

Hanna Abu Hanna, Pilven varjo. Kustantanut Suomen Lähetysseuran kustannusliike, Helsinki 2007. Alkuteos Zill al-Ghaima. Suomentanut arabian kielestä Kaarlo Yrttiaho.

Hanna Abu Hannan Pilven varjo on ensimmäinen osa suomalaisille jo ennestään tunnetun Umayya Abu Hannan isän, kirjailijan, runoilijan ja koulumiehen kolmiosaista kolmiosaista elämäkertaa. Tämän 1928 syntyneen kirjailijan teos antaa suomalaiselle lukijalle mahdollisuuden ensimmäistä kertaa eläytyä palestiinalaisten elämään ja oloihin Britannian mandaattiajan Palestiissa sellaisena kuin ne nähdään kasvavan pojan perspektiivistä.

Pilven varjo on etnologisen tarkkaa kuvausta erityisesti Nasaretin ja sen lähikylien kansankulttuurista, perinteistä, tavoista ja uskomuksista ja kertomuksia väliaikaisesta asumisesta rannikon kaupungeissa Isdûdissa (Ashdodissa) ja Haifassa ja vierailuista arabiankieliseen Jerusalemiin. Kirja kuvaa herkästi lahjakkaan arabipojan mielenmaisemaa ja sen vähittäistä laajenemista kotona, kouluissa ja toveripiireissä. Historiallista syvyyttä omakohtaisille kokemuksilleen kertoja löytää myös varhain harrastamastaan klassisesta arabialaisesta runoudesta ja kirjallisuudesta, joka sijoittuu samoihin maantieteellisiiin kehyksiin. Arkeologisten ja raamatullisten paikkojen kohdalla Abu Hanna avaa myös kuin ohimennen alueen kulttuurihistoriallista muistia. Palestiinan käänteentekevä lähihistoria on havainnollisimmillaan, kun kertoja kuvaa koulupojan silmin nähtyjä 1930- ja 1940-luvun levottomuuksia, kansannousun, massapidätysten ja lopulta asukkaiden kokonaisia arabikyliä tyhjentävää pakoa. Lapsuuden värikäs satumaailma kohtaa jännittävän yhteisöllisen todellisuuden alueen ylle lankeavan maailmanhistorian varjoissa.

Muutama vuosi sitten Lähi-idän lomamatkallani Nasaretin kaupungissa astuin paikalliseen arabialaiseen kirjakauppaa ja sen hyllyjä katsellessani kysäisin kirjakauppiaalta, mitä kaupungissa tuolloin luettiin. Kirjakauppias ojensi minulle tuolloin teoksen, joka oli jo saanut ensimmäisen palkinnon Palestiinan omaelämäkertasarjassa sekä israelilaisen Haifan kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Kyseessä oli Hanna Abu Hanna -nimisen kirjailijan, runoilijan, perinteentuntijan, lastenkirjailijan, opettajan, kasvattajan, yhteiskunnallisesti aktiivisen kristityn arabin, Suomessa tunnetun Umayya Abu Hannan isän kirjoittama omaelämäkerta, joka alkaa tämän lapsuudesta Palestiinassa silloin kun maa oli vielä brittien käsissä ja alkuperäinen arabiväestö vasta heräämässä kansalliseen identiteettiin.

Lukiessani kirjaa tunsin saavani siitä uuden matkatoverin päivittäisten otsikoiden takana aukeavaan arabiankieliseen Palestiinaan. Pian myös päätin suomentaa kirjan. Se sai kiinnostuneen kustantajan Suomen Lähetysseurasta ja marraskuussa kirjan kirjoittajaa haastateltiin Helsingin kirjamessuilla. (Ks. kustantajan esittelyä kirjasta.)

Kirjan suomentajana minusta oli hauskaa kuulla messujen tupaten täydessä esittelytilaisuudessa sen itselleni jo tuttuja tarinoita ja niiden taustoja kirjailijan itse suullisesti kertomina. Nyt tosin vain englannin kielellä ja suomeksi tulkattuna. 

Hanna Abu Hannan kieli Pilven varjo -teoksessa on kaunista modernia kirja-arabiaa. Kielen kirjallista ilmaisua hän kertoo opiskelleensa ystäviensä kanssa ensin hyvin persoonallisten opettajien innostamana ja sitten tilaamalla itsekin jo nuorena koulupoikana korkeatasoisia kirjallisuuslehtiä koulukaupunkinsa kirjakaupan välityksellä. Jahjan — niin kuin kirjailija kutsuu itseään tässä omaelämäkerrassan — sielu on saanut rakennustarpeitaan ja ilmaisukeinojaan niin kyläyhteisöstä, ikävuosien ja perheen asuinpaikkojen mukaan vaihtuvista kouluista, mandaattiajan tapahtumista kuin lopulta varhaisesta syvällisestä perehtymisestä parhaaseen arabialaiseen sivistysperiinteeseen. Tiberianjärvellä kulkiessaan kertoja, tarinoiden Jahja lainailee jo maisemaa kuvailevaa klassista arabialaista runoutta. Kertoessaan perinteisestä arabian kielen opetuksesta kouluissa, kirjailija muistelee itsekin vanhasta sanastosta intoutuneiden opettajiensa ääntä.

Nasaretin ja naapurikylien puheenparressa ja lauluissa Hanna Abu Hanna on säilyttänyt aitoa ja elävää
galileanarabialaista murretta. Keskellä alkukielistä kertomusta arabian kieltä tunteva lukija voi tunnistaa myös sanan, jonka täytyy olla alueelta nyt jo muuten kadonneen aramean kielen perua. Kielen vaihteluun perehtynyt lukija voisi myös tunnistaa alkutekstistä sen päähenkilön puhetoverit kielimuodon perusteella milloin kristityiksi, milloin muslimeiksi ja kerran myös juutalaisiksi. Tällaista alkukielen sosiolingvistisen tarkkaa hallintaa ei tietenkään voi helposti kopioida, kun kieli vaihdetaan arabiasta toiseen, mutta muuten kertomukset päästävät kurkistamaan perinteisen ja mandaattiajan arabialais-palestiinalaisen kulttuurin monimuotoisuuden sisälle.

Kuvannee niin ympäristöä kuin siihen sopeutunutta kirjailijaa itseään se, että Hanna Abu Hanna on valinnut elämäkerrassaan päähenkilön nimeksi Jahjan, joka on kristityillä yleisen miehennimen Hanna vastine muslimien ja druusien arabiassa. Nimen valinnalla on selityksenä myös arabiankielisessä perinteessä: nimi viittaa Johannes Kastajaan, jonka arabit tuntevat niin Koraanista Jahjana kuin Uudesta testamentista muodossa Juhanna >Hanna.

Kulttuurisia vaikutteita Hanna/Jahja on myös saanut imeä itseensä pienestä pitäen: Isdûdissa hänet pistettiin muslimipoikien mukana koraanikouluun ja kotikylässään hän ehti käymään niin katolisen ja ortodoksisen kirkon kuin valtionkin koulua.

Lukija saa pohtia myös missä määrin tämä mandaattiajan lapsuuden ja kouluvuosien kertomus on yleisemmin palestiinalaisen mielen ja ilmaisun arkeologiaa ja miten se ehkä auttaisi ymmärtämään syvemmin koko kansakunnan tuntoja.

Kiinnostavia aiheita kirjassa useita lukijan oman valinnan mukaan: Kertomus Jahjan syntymästä alkaa kuvauksella kyläkätilön työstä ja synnytyksestä suvun ja naapurin naisten avustamana. Kylän naisväkeä kuvaavat kertomukset on täynnä tietoa kansantavoista, joita on toisaalla päin Palestiinaa aiemmin kuvannut myös suomalainen antropologi Hilma Granqvist 1930-luvun kenttätutkimuksissaan. Lapsen mielikuvitus muuttaa öljylampun hänen omaksi taikalampukseen ja unessa kylän savinen pyhimys hukkuu tulvaveteen mutta herneet, joita Nasaretin koulupojat heittävät brittihallinnon ratsupoliisin hevosten jalkoihin keskellä joukkopidätyksiä ovat totta. Niin on totta myös versio arabialaisen kansanlaulun sanoista, joilla autokolonnassa kuljetut pidätetyt naseretilaiset ilmoittavat paikkansa suureen äänen varoitukseksi kolonnaa tienmutkassa väijyville tovereilleen. Purevasti Abu Hanna kuvaa myös ihmisiä, jotka pyrkivät hankkimaan itselleen etuja muiden kustannuksella oli sitten kysymys taikauskosta tai alueen politiittisesta tilanteesta.

Pitkän ja monivaiheisen elämänsä parhaaksi osaksi kirjailija sanoo itse Pilven varjossa kuvaamaansa lapsuuden ja kouluvuosien aikaa. Monessa lapsuuden tarinassa on mukana myös karvas maku, mutta “makea maistuu makeammalta, kun on on ensin maistanut karvasta”, toteaa Hanna Abu Hanna omaelämäkertansa toisen kirjan lopussa. (Ks. myös Pirkko Saidin tekemää kirjailijan haastattelua Lähetyssanomat 11/2007). 
 


Kaarlo Yrttiaho, FM, TM, on virallinen kääntäjä (arabia - suomi)

kaarlo.yrttiaho (at)  pp.inet.fi
http://personal.inet.fi/koti/yrttiaho/


Lue myös:

[home] [archive] [focus]