Ydin, 1994

Työ ihmisen vapautumisen mittana


Charles Handy, The Empty Raincoat : Making Sense of the Future. Hutchinson 1994.

Antti Kasvio, Uusi työn yhteiskunta : Suomalaisen työelämän muutokset ja kehittämismahdollisuudet. Gaudeamus 1994.

Palkkatyöyhteiskuntien horjuessa joukkotyöttömyyden paineessa työstä on tullut vuosisadan lopun kuuma puheenaihe. Työn historiaa ja sosiologiaa pohtinut englantilainen professori R.E. Pahl (On Work : Historical, Comparative and Theoretical Approaches, kust. Basil Blacwell 1988) kirjoittaa laajalle levinneestä epävarmuudesta ja epäselvyydestä, joka leimaa käsityksiämme työn merkityksestä ja luonteesta sekä sen tarkoituksesta elämässämme. Pahl suhtautuu kuitenkin epäilevästi työn tulevaisuutta käsittelevään populaarikirjallisuuteen. Hän piti Charles Handyn varhaisemman kirjan (The Future of Work, kust. Basil Blackwell 1984) liukasta viisastelua vaarallisena. Pahl valitti Handyn perustelevan väitteitään pelkillä anekdooteilla. Hän pelkäsi tällaisen vakuuttelun vain haittaavan keskustelua tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Handy tähtäsikin kirjansa "valistuneiden" yritysjohtajien luettavaksi, eikä siksi pohtinut, miksi kaikki työntekijät eivät pidä työmarkkinoiden pirstoutumisesta väliaikaisiin ja puolipäivätyöpaikkoihin. Handyn uutta kirjaa The Empty Raincoat vaivaa samanlainen ilmassa roikkuminen. On kuin yhteiskuntaa tarkasteltaisiin keskustelukerhona, jossa viisaimmat argumentit lopulta voittavat. Kun työtä ei riitä kaikille, se on jaettava uudelleen. Kun suurten organisaatioiden aika on ohi, kansalaiset muuttuvat lisääntyvässä määrin omien alojensa freelancereiksi. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta keskustelu saa oudon sävyn, jos yhteiskunnan todelliset valtarakenteet jätetään taka-alalle kuten Handy tekee. Hän haluaa yritysten muuttuvan itsehallinnollisiksi yhteisöiksi, joissa työntekijät ovat työyhteisön täysivaltaisia jäseniä. Tämä on kuin kohteliaasti pyytäisi yhteiskunnan hierarkioiden katoamista.

Handyn kirja on tästä huolimatta mielenkiintoinen aikamme dokumentti, joka on Englannissa noussut best seller -listoille. Handy lähestyy varovasti kysymystä ihmisen perusolemuksen suhteesta toivottavaan ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Hän sanoo luopuneensa aiemmasta uskostaan siihen, että tiede antaisi meille kyvyn ymmärtää, ennustaa ja näin hallita yhteiskunnallista kehitystä. Kantiin vedoten hän uskoo ihmisen sisältä kumpuavaan moraaliseen voimaan. Hän kirjoittaa, että elämme kaaoksen aikaa, jonka myrskyt voivat ennakoida luovaa ajattelua uudenlaisesta yhteiskuntajärjestyksestä.

Paikoin Handyn kirjoituksista pilkahtaa ajatus ihmisestä vapautta kaipaavana olentona, jonka sisintä olemusta hierarkian kahleet vahingoittavat. On toivottavasti jonkinlainen merkki edistyksestä, jos Handyn kaltaiset kirjoittajat alkavat etääntyä aikamme intellektuellien pahasta taipumuksesta hämärtää valistusajalla syntynyttä ajatusta, jonka mukaan ihmisen olennainen ominaisuus on hänen tietoisuutensa oman vapauden mahdollisuudesta. Hän ei pidä järkevänä kohdella ihmiskollektiiveja omaisuutena, jota voidaan ostaa ja myydä markkinahinnalla.

Handyn yhteiskunnalliset ajatukset ovat kuitenkin varsin poukkoilevia. Hän varoittaa, että nykyisen menon jatkuessa läntiset markkinataloudet ajautuvat venäläistyyppiseen rosvokapitalismiin. Toisaalla hän väittää, että työntekijät ovat nyt marxilaisessa mielessä lähellä tuotantovälineiden omistusta, koska kehittyneessä tietoyhteiskunnassa yritykset ovat työntekijöidensä asiantuntemuksen armoilla.

Kylmän sodan päättyminen näyttää joka tapauksessa lisänneen liberaalien kirjoittajien rohkeutta. Handy sanoo, että kommunismin olemassaolo ennen Neuvostoliiton romahtamista vaikeutti kapitalismin itsekritiikkiä. Keskitetyn vallan poliittinen inhoaminen sai ihmiset ummistamaan silmänsä siltä tosiasialta, että suuria kapitalistisia organisaatioita johdettiin samanlaisella totalitaarisella tavalla kuin kommunistit hallitsivat valtioitaan.

Handylla on paljon mielenkiintoisia ajatuksia, mutta työn tulevaisuutta käsittelevän populaarikirjallisuuden rinnalle on hyvä saada professori Antti Kasvion kirjan kaltainen tukeva katsaus työtä koskevan kansainvälisen ja suomalaisen keskustelun kulkuun halki vuosikymmenten. Siitä hahmottuu mielenkiintoisella tavalla, miten teollisuusyhteiskunnan muutokset ovat heijastuneet työelämän analyyseihin. Tutkijat ovat panneet merkille ihmisten kasvavan tarpeen luovuuteen ja vapauteen työyhteisöissään. Elämäntavat ovat muuttuneet vapaa-aika- ja kulutuskeskeisiksi. Pidättyvyyden ja uhrautumisen etiikan heikentyessä tilalle työntyy vaihtoehtoisia elämäntapoja ja kulutusmalleja. Jopa suomalaiset ovat etääntymässä tutkimusten vielä 80-luvulla paljastamasta kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen työkeskeisestä elämäntavasta.

Nyt ollaan lähestymässä ratkaisevia aikoja. Kasvion mielestä on epärealistista kuvitella, että talouden kasvu voisi enää kohota niin korkeaksi, että työttömien joukot voitaisiin työllistää työmarkkinoille. Hän pyrkii osoittamaan, "että juuri 1990-luku saattaa hyvinkin muodostua myös käytännössä siksi työelämän suurten muutosten vuosikymmeneksi, jota eri teoreettisissa pohdinnoissa on jo pitkään ennusteltu, vaikka muutosten suunnat saattavat poiketa oleellisestikin aiemmin ennustetuista". Kasvion mielestä on tärkeätä ajoissa oivaltaa edessä olevien murrosten syvyys. Hän pitää oleellisena kysymyksenä meneillään olevassa tuotannollisessa murroksessa sitä, "miten uusien toimintamallien omaksuminen hallitaan sosiaalisena prosessina". On aloitettava laaaja keskustelu oikeiden vaihtoehtojen löytämiseksi ja pantava alulle sosiaalisia innovaatioita ja kokeiluja.

Kasvio esittelee uusia ajatuksia "aktiivisesta yhteiskunnasta" vaihtoehtona turvavaltiolle: "Uuskeynesiläisestä täystyöllisyysajattelun varaan rakentuvasta ja hyvin palkkatyökeskeisestä yhteiskunnasta poiketen aktiivinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa pyritään kansalaisten itsenäisen toimintakyvyn lisäämiseen kaikilla työn ja toiminnan alueilla sekä kaikissa elämänkaaren vaiheissa."

Kiistellä täytyy Kasvion toteamuksesta, että "viime aikojen yhteiskunnallinen kehitys on luonnollisesti vienyt pohjan siltä emansipaatioteoreettiselta perspektiiviltä, joka vielä toistakymmentä vuotta sitten motivoi voimakkaasti marxilaista työelämän suhteiden tutkimusta". Monet marxilaisina itseään pitäneet ajattelijat kieltämättä antoivat ihmisen vapautta koskevalle ajattelulle huonon maineen, mutta jos luovumme uskosta ihmisten kykyyn luoda tuottajien vapaita yhteisöjä, voimme heittää kaiken toivon. Silloin edessä on vain alistumista uusiin hierarkioihin ja asiantuntijoiden meille valitsemiin tulevaisuuden malleihin.

Käydyllä keskustelulla on kuitenkin selvä yhteys ihmisen vapautumiseen menneisyyden kahleista. Kasvio yhtyy ajatuksiin palkkatyön ja toimeentulon välisen sidonnaisuuden väljentämisestä "tavalla tai toisella toteutetun perustoimeentuloturvajärjestelmän avulla". Keskustelu kansalaispalkasta on mielenkiintoinen ja se on leviämässä. Belgialainen professori Philippe Van Parijs sanoo toimittamassaan kirjassa Arguing for Basic Income (Verso 1992), että reformina kansalaispalkka olisi verrattavissa orjuuden lakkauttamiseen ja yleiseen äänioikeuteen.

TAPANI LAUSTI

.

[home] [archive] [focus]