6.6.2019 **** TL:n etusivulle

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Yliopisto-lehden numerossa 4/2019 ja pidempänä versiona Ydin-lehden numerossa 2/2019 (kirjoitettu 2018). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä.

Roskatyö ja uusi feodalismi

Olli Tammilehto

David Graeber: Bullshit Jobs – A Theory. Allen Lane, Lontoo 2018, 333 s.

Lontoon talousyliopiston (LSE) antropologian professori David Graeber tuli ympäri maailmaa tunnetuksi teoksellaan Debt: The First 5000 Years (2011). Se on syvälle luotaava ja uusia uria aukova katsaus velan ja rahan historiaan. Samalla perusteellisuudella ja rohkeudella Graeber käy nyt käsiksi moderniin työelämään.

Kirjan lähtökohta on Graeberin keräämä aineisto, joka vahvasti viittaa siihen, että huomattava osa ihmisistä tekee bullshit- eli roskatyötä. Tässä ei ole kysymys fyysisesti rasittavista ja huonosti palkatuista töistä, joita usein kutsutaan paskaduuneiksi. Roskatyö on turhaa työtä, josta kuitenkin useimmiten maksetaan hyvin. Graeberin mukaan se on työtä, joka ”on niin järjetöntä, tarpeetonta tai vahingollista, ettei edes työntekijä voi oikeuttaa sen olemassaoloa, vaikka hän tuntee, että työssä pysymisen ehtona on teeskennellä ikään kuin näin ei olisi asianlaita”.

Yksi yleinen roskatyön muoto on toimia ”lakeijana” (flunky) eli saada joku hierarkian ylätasoilla oleva ihminen näyttämään tärkeältä tai tuntemaan itsensä sellaiseksi. "Teippaajat" (duct tapers) ovat myös tavallisia organisaatioiden roskatyöläisiä: he korjaavat johtajien ja muiden mukavampaa työtä tekevien aiheuttamat sotkut. Monet roskatyöläiset ovat ”ruuturastittajat” (box tickers): he ovat olemassa vain siksi, että organisaatio voisi väittää tekevänsä jotakin vaikkei se todellisuudessa tee mitään. ”Piiskurit” (taskmasters) ovat taas pantu johtamaan sellaisten ihmisten työtä, jotka eivät todellisuudessa tarvitse yhtään mitään ulkopuolista ohjausta. Viides Graeberin roskatyöläisten kategoria on ”rauhanhäiritsijät” (goons), joiden työhön sisältyy aggressiivinen ja manipuloiva elementti. Näitä ovat muun muassa sotilaat, lobbaajat, mainosmiehet, puhelinmyyjät ja yhtiöjuristit.

Kirja sisältää runsaasti lainauksia roskatyöläisten Graeberille kirjoittamista viesteistä. Hyväpalkkaiset ja hyvin koulutetut ihmiset purkavat turhautumistaan tuntiessaan elämänsä valuvan hukkaan: he joutuvat istumaan päivät pääksytysten toimistoissa tekemässä ilmeisen turhaa työtä. Monet kertovat, kuinka heidän ei sallita tehdä juuri mitään.

Kirjan esittämä empiirinen aineisto tuntuu olevan vahvasti ristiriidassa sen kanssa, että työn tehostaminen vaikuttaa olevan globaalin yhteiskuntamme keskeinen trendi. Työpaikoillahan yritetään yleisesti saada entistä harvemmista ihmisistä irti entistä enemmän. Jotkut kirjaa edeltäneen artikkelin taloustieteilijäkriitikot ovatkin väittäneet, että roskatyötä ei kerta kaikkiaan voi olla kapitalistisessa markkinataloudessa: jos kerran joku maksaa palkkaa, työn täytyy olla tarpeellista.

Graeberilla on kuitenkin selitys tähän ristiriitaan. Finansialisaatio on merkinnyt sitä, että meillä on suuri joukko isoja talousorganisaatioita, jotka eivät ainakaan ensisijaisesti hanki tulojaan palkkaamalla ihmisiä tuotannolliseen työhön. Sen sijaan ne ottavat suoraan haltuunsa suuren osan kaikesta tuotannosta oikeudellisilla ja poliittisilla perusteilla vuokrien, korkojen, sakkojen ja muiden maksujen muodossa. Ennen kapitalismia tällainen poliittis-taloudellinen järjestelmä oli yleinen: sitä kutsutaan feodalismiksi. Graeberin mukaan olemmekin siirtyneet osittain uuteen feodalismiin, joka tosin on siinä suhteessa pahempi kuin aikaisempi, että tuottajien autonomiaa ei nyt hyväksytä edes tiedontuotannon piirissä.

Feodaaliruhtinaitten hoveissa oli suuri joukko lakeijoita, aseenkantajia, suosikkeja, seuralaisia, käskyläisiä, vasalleja, kamaripalvelijoita ynnä muuta väkeä, joka ei juuri työtä tehnyt mutta joka osoitti herransa suuruutta. Kun ruhtinas jakoi osan viljelijöiltä ja käsityöläisiltä ottamistaan tuotteista ja rahoista näille tyhjäntoimittajille, heidän uskollisuutensa saattoi useimmissa tärkeissä asioissa luottaa.

Hoviväkeä vastaavat nykyfeodalismissa roskatyöläiset. Vaikka heidän työnsä on turhaa ja usein jopa vahingollista tuotannon ja ihmisten hyvän elämän kannalta, heillä voikin olla tärkeä poliittinen funktio: he helpottavat erittäin epätasaisen resurssien jaon ylläpitämistä.

Graeber osaa kirjoittaa vakavasta asiasta mukaansatempaavasti, paikoitellen jopa hauskasti. Kirja on yllättäviä käänteitä sisältävä intellektuaalinen löytöretki, joka panee ajattelemaan arkisia asioita uudella tavalla.

22.05.19

Lue myös:

Arkisto : Olli Tammilehto, David Graeber, Occupy Los indignados Social forums New economy , International Organization for a Participatory Society , Yhteiskunnallinen ajattelu , Michael Albert , Noam Chomsky , Henry A. Giroux ,Robin Hahnel , Chis Hedges , Naomi Klein , István Mészáros , Jerome Roos , Jeremy Seabrook , Richard Seymour , Hillel Ticktin

 

[home] [archive] [focus]