28.11.2013 **** Etusivulle

Occupy: Ihmisen mielikuvitus ei voi kuolla

Tapani Lausti

David Graeber, The Democracy Project: A History, a Crisis, a Movement. Allen Lane 2013.

On kuin ihmiset monissa maissa olisivat parin viime vuoden aikana nähneet oven avautuvan toisenlaiseen tulevaisuuteen. Paikoin ovi on vielä raollaan, paikoin se on ainakin toistaiseksi sulkeutunut. Mutta suuret ihmisjoukot ovat nähneet toisenlaisen tulevaisuuden mahdollisuuden. Ihmiset ymmärtävät hallitsevien eliittien loitontuneen väestöjen enemmistön elämästä. Näiden eliittien itsekkyys ja ahneus luovat vastakohdan uusien kansalaisliikkeiden keskinäiselle solidaarisuudelle ja avoimuudelle. Ihmiset ovat nähneet nykyisen yhteiskuntajärjestelmän tuolle puolen. Ihmisten mielikuvitus on vapautumassa vaihtoehdottomuuden henkisestä taakasta. Ihmiset aavistavat oman voimansa. Suoran demokratian kokeileminen on ollut monille huumaava kokemus.

David Graeber, amerikkalainen antropologi, anarkisti ja occupy-liikkeen aktiivi jäsen korostaa, miten liikkeen menestys oli yllätys jopa siinä mukana olleille: "Tällaisten tapahtumien kokeminen merkitsee osanottajille uusien horisonttien avautumista. Pohdimme yhtäkkiä, mitä muuta sellaista voi tapahtua, jonka mahdollisuuteen emme ole uskoneet." (s. 5)

Johtajaton liike sai Yhdysvaltain liberaalin älymystön ja valtamedian ymmälleen. Jotkut vasemmiston veteraanitkin pudistelivat päitään. He eivät ymmärtäneet, että ilmassa oli uudenlaisen yhteiskunnan mahdollisuus. Sillä ei olisi hierarkioita. Se rohkaisisi vapaata vuoropuhelua. Poliittisten uskonkappaleiden sijaan ihmiset hahmottaisivat aktiivisella osallistumisellaan tietä eteenpäin. Poliittinen ajattelu olisi elävämpää, eikä perustuisi ideologioiden ahtaaseen tulkintaan. Poliittisiin teorioihin perehtymättömät ihmiset viihtyivät joukkokouksissa. He politisoituivat oman konkreettisen kokemuksen avulla.

Monet mielenosoittajat olivat opiskelijoita, jotka keskiluokkaisuudestaan huolimatta tulivat vaatimattomista oloista. Lahjakkaina nuorina he olivat innolla lähteneet korkeakouluopintoihin odottaen pääsevänsä nauttimaan jännittävästä ja tyydytystä tuottavasta elämästä. Miten kävikään? Työtä ei löytynyt, velat alkoivat olla pelottavan suuria ja elämä tuntui valuvan käsistä. Heillä oli vastassaan suuren rahan maailma, joka oli ollut vähällä tuhota koko maailmantalouden.

Graeber on kartoittanut velan historiaa kirjassaan Debt: The First 5,000 Years. The Democracy Project -kirjassa hän korostaa velalla ja velkaantumisella olevan tiukka ote ihmisten tunteista. Häpeän tunteet saattavat olla murskaavia. Nykyisen yhteiskuntajärjestelmän tehokkaimmat ideologiset aseet ovat velkaan ja työhön liittyvät moraaliset olettamukset. Niistä järjestelmän ideologit pitävät kynsin hampain kiinni, vaikka he itse asiassa horjuttavat käyttäytymisellään talouden rakenteita.

Kriiseihin etsitään ratkaisua vaatimalla ihmisiä työskentelemään nykyistä enemmän. Tässä piilevät Graeberin mielestä aikamme syvät harha-ajatukset. Emme tarvitse enemmän työtä vaan vähemmän. Kasvavalla velkaantumisella — olipa se julkista tai yksityistä — on yhteys ilmastonmuutokseen. Eihän velka ole lopulta muuta kuin tulevan tuottavuuden kasvun lupausta.

Näin Graber: "Sanoessamme, että globaalisen velan tasot alinomaa kasvavat, itse asiassa sanomme, että kollektiivisesti ihmiset lupaavat toisilleen tuottaa tulevaisuudessa entistäkin enemmän tuotteita ja palveluksia kuin nykyään. Mutta nykyisetkin tasot ovat selvästi kestämättömiä. Juuri ne ovat tuhoamassa planeettaa kasvavalla vauhdilla."

Graeber huomauttaa, että vallankäytön yläpäässäkin on alettu myöntää jonkinlaisen velkojen anteeksiannon käyvän ennen pitkää väistämättömäksi. Todellinen poliittinen mittelö tullaan käymään siitä, minkä muodon anteeksianto saa. Graeber kysyy, eikö olisi mielekästä tarttua molempiin ongelmiin, velkaan ja työhön, samanaikaisesti.

Näin: "Miksi emme panisi toimeen maapallon laajuista velkojen mitätöimistä niin laajassa mitassa kuin mahdollista ja yhdistäisi sitä työtuntien massiiviseen vähentämiseen: ehkä nelituntinen päivä ja taattu viiden kuukauden loma? Tämä ei kenties ainoastaan pelastaisi planeettaa vaan (koska eiväthän kaikki istuisi joutilaina uusien vapaa-ajan tuntien aikana) saisi meidät muuttamaan peruskäsityksiämme siitä, mitä uutta arvoa tuottava työ voisi itse asiassa olla." (ss. 288-289)

Tällaiseen tulevaisuuteen on varmaankin vielä pitkä ja vaivalloinen matka. Mutta occupy-liike sai ahdistustensa vallassa eläneet ihmiset unelmoimaan luovemmasta ja mielekkäämmästä elämästä. Graeber korostaa, että parempaan elämään tähtäävien menetelmien on jo kuvastettava haluamaamme yhteiskuntaa. Hän päättää kirjansa näin: "Ihmisen mielikuvitus kieltäytyy itsepintaisesti kuolemasta. Ja hetkellä, jolloin huomattava määrä ihmisiä katkaisee kollektiivista mielikuvitusta estäneet kahleensa, syvällekin juurtuneet olettamukset siitä mikä on poliittisesti mahdollista ja mikä ei, voivat murentua hetkessä. Näin on käynyt ennenkin." (s. 302)

 

David Graeberin krjan englanninkielinen arvio

Vieraile arkistossa: Occupy, Yhteiskunnalinen ajattelu, Noam Chomsky, Michael Albert, Robin Hahnel, István Mészáros, Jeremy Seabrook

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter