Kehitys, 1993

Alhaisen intensiteetin demokratiat

Barry Gills, Joel Rocamora and Richard Wilson (ed.), Low Intensity Democracy. Political Power in the New World Order. Pluto Press 1993. (Kirjan muut kirjoittajat ovat Samir Amin, Roger Burbach, Noam Chomsky, Andre Gunder Frank ja Miguel Teubal.)

"Kaikki ylistävät demokratiaa ja ne, jotka käytännössä vastustavat sitä, ylistävät sitä kaikkein äänekkäimmin."

Tämä kirjan toimittajien muotoilema paradoksi on keskeinen havainto pohdittaessa, mitä Kolmannessa maailmassa meneillään oleva "demokratisoituminen" todellisuudessa merkitsee. "Demokratia" näyttää korvanneen "kehityksen" puhuttaessa köyhien maiden yhteiskunnallisista ongelmista. Kielenkäytön muutos kätkee tutkijoiden mielestä taakseen tosiasian, että parempaa tulevaisuutta Kolmannen maailman väestöille luvanneet kehitysmallit ovat epäonnistuneet.

Kirjan sisältämät tutkimukset osoittavat, että monissa maissa omaksuttu muodollinen demokratia ei ole merkittävällä tavalla laajentanut demokraattisen osallistumisen pohjaa. Se ei ole liioin ratkaissut köyhien maiden syviä sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia.

"Täsmällisempää olisi puhua 'eliittidemokratioista', joissa sotilasdiktatuurit ovat vetäytyneet taustalle. Ihmisoikeuksien loukkaukset jatkuvat käytännöllisesti katsoen ennallaan."

Kirjoittajat käyttävätkin kehitystä kuvaamaan amerikkalaisen sotilastermin muunnosta "alhaisen intensiteetin demokratia". He muistuttavat, että Washington on aina hahmottanut demokratian osaksi "alhaisen intensiteetin konfliktia", jolla tarkoitettiin vastarinnan tukahduttamista turvautumatta täysimittaiseen sodankäyntiin.

"Alhaisen intensiteetin demokratian paradoksi on, että siviiliasuun sonnustautunut konservatiivinen hallitus voi entistä vapaammin harjoittaa tuskallista ja jopa repressiivistä sosiaali- ja talouspolitiikkaa. Kansalaisvastarinta on heikompaa kuin avoimesti autoritaarisen hallituksen ollessa vallassa."      

Latinalaisen Amerikan uuden "demokraattisen aallon" yhteiskunnallista sisältöä kuvasi hyvin viiden Keski-Amerikan presidentin Antiguan julistus vuonna 1991. Siinä sitouduttiin vapaan markkinatalouden politiikkaan. Köyhiä väestönosia  auttavan maareformin ja sosiaalipolitiikan sijaan hallitukset turvautuvat "trickle-down" -ajatteluun, joka ei millään tavalla uhkaa taloudellisen vallan rakenteita.

"Alhaisen intensiteetin demokratia" on kuitenkin tehnyt hallitseville eliiteille mahdolliseksi kansainvälisen maineensa parantamisen. Guatemala kykeni Vinicio Cerezon presidenttikaudella (1986-1991) solmimaan suhteet Euroopan kristillis-demokraattisiin puolueisiin, jotka ylistivät Cerezon hallitusta demokratian linnakkeeksi alueella — luonnehdinta, joka oli kaukana totuudesta.

Demokratian ja sotilasvallan yhteydestä toinen hyvä esimerkki on Marcosin jälkeinen Filippiinit. Corazon Aquinon (1986-1990) petettyä maareformilupauksensa ja kieltäydyttyä rankaisemasta ihmisoikeuksien loukkaajia armeija varmisti itselleen riippumattoman poliittisen roolin.

Kirjan maakohtaisista tutkimuksista — muut esimerkkitapaukset ovat Argentiina ja Etelä-Korea — hahmottuu kuva maailmantalouden puristuksessa olevista hallituksista, jotka edes niin halutessaan tuskin kykenevät irrottautumaan kansainvälisen talouden lainalaisuuksista. Kirjoittajien johtopäätös on, että demokratia kansallisella tasolla on mahdollista vain, jos kansainvälisen pääoman instituutiot saadaan demokraattiseen valvontaan.

TAPANI LAUSTI       

                         Lontoo 23.11.1993

[home] [archive] [focus]