Ydin, 1990

Avoimen yhteiskunnan rajat


Ralf Dahrendorf: Reflections on the Revolution in Europe.
Chatto & Windus 1990.

Ennen nyt päättyneen uusoikeistolaisen ristiretkensä alkua Margaret Thatcherilla oli tapana intoilla parlamenttitalon kahvilassa Karl Popperin ajatuksista. Hänen käsityksensä Popperin ajatuksista eivät olleet ehkä kovin täsmällisiä, mutta innostus sitäkin syvempää.

Oxfordissa nykyään vaikuttava saksalainen yhteiskunta-ajattelija Ralf Dahrendorfkin julistautuu Popperin opetuslapseksi. Hän sanoo kuitenkin viihtyneensä huonosti oikeiston uusien "intellektuellien" (lainausmerkit Dahrendorfin) kanssa. Hän sanoo heidän joukossaan olleen monia, jotka nyt puolustivat yhtä silmittömästi thatcherismia kuin aiemmin sosialismia tai kommunismia.

Avainkäsite niin Thatcherille kuin Dahrendorfille on "avoin yhteiskunta". Thatcherille se oli kuitenkin vain ideologinen sumuverho hänen taistelussaan kommunistien suljettua yhteiskuntaa vastaan. Käytännön politiikassa hän oli kaukana avoimuudesta.

Dahrendorfille avoin yhteiskunta on vakavasti otettava ajatus. Hän luonnehtii itseään radikaaliksi liberaaliksi.

Vuoden 1989 vallankumoukset Euroopassa ovat Dahrendorfin mielestä "saattaneet päätökseen tarinan, joka alkoi vuoden 1945 jälkeisessä toivon ja epätoivon myllerryksessä. Silloin toiset ymmärsivät avoimen yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet kun taas toiset vajosivat orjuuteen."

Dahrendorf sanoo vastustavansa "yhteiskuntajärjestelmiä". Itä-Euroopan yhteiskunnat eivät ole hänen mielestään vapauttaneet itseään kommunismin ikeestä vain heittäytyäkseen kapitalistisen järjestelmän armoille. Ne ovat pikemminkin päässeet irti suljetusta järjestelmästä ja pyrkivät nyt luomaan avointa yhteiskuntaa. Vapaus merkitsee lukemattomien mahdollisten tulevaisuuksien avoimuutta.

Mutta ennen kuin käymme käsiksi "normaaliin politiikkaan", yksi asia on Dahrendorfin mielestä tehtävä selväksi: "...sosialismi on kuollut, eikä mitään sen muunnelmaa voi elvyttää maailmassa, joka on heräämässä stalinismin ja brezhnevismin kaksoispainajaisesta".

Dahrendorfin terminologiassa sosialidemokratia on lievempi muoto "absoluuttista sosialismia". Sosialidemokratia on ajautunut vaikeuksiin, koska ihmiset samaistavat sen valtiobyrokratiaan, joka helposti johtaa "demokraattiseen nomenklatuuraan".

Mutta Dahrendorf varoittaa uskomasta sosialismin ja kapitalismin sekamuotoon. Jos haluamme vapautta, mitään "keskitietä" ei pidä ajatella järjestelmänä.

Dahrendorf asettaa vastakkain "patenttiratkaisuja" tyrkyttävät potentiaaliset totalitaristit ja elävän elämän todellisuuden. "Kunhan vapaus on taattu, todelliset ihmiset kilvoittelevat todellisessa maailmassa, johon pelkistetyt käsitteet eivät sovellu."

Keynesiläinen kysynnän sääntely ja beveridgelainen sosiaaliturva eivät ole ristiriidassa avoimen yhteiskunnan kanssa. "Ruotsi ei ole ahtaassa mielessä kapitalistinen maa", hän sanoo.

Dahrendorf suosittelee luopumista pakkomielteenomaisesta tuijottamisesta taloudelliseen kasvuun. Sen sijaan olisi keskityttävä kansalaisten oikeuksiin ja tarpeisiin. Hän sanoo, että ihmiset haluvat vapauden valita ammattinsa, he haluavat liikkumisen vapautta jne.

Dahrendorfin usko ihmisen vapaudenkaipuuseen on sympaattista. Mutta hänen yhteiskuntakritiikkinsä jää jotenkin puolitiehen. Hän ei osoita minkäänlaista tietä, joka voisi vapauttaa meidät kapitalismin hillittömästä etenemisestä kohti mitä vaarallisinta epävakautta.

Kommunismin ikeestä vapautuneet ihmiset ovat huomaamassa, että vaikka kukaan ei ole julistanut uutta järjestelmää, toiset ovat alkaneet rikastua nopeasti — usein samat ihmiset, jotka nauttivat nomenklaturan tarjoamista etuoikeuksista — kun taas toiset eivät voi vaikuttaa oman elämänsä sisältöön juuri sen enempää kuin kommunistien ollessa vallassa.

Yhteiskunta on toki "avoimempi". Keskustelu on vapaata. Mutta on aivan sama, kutsuuko ruotsalaista, saksalaista, brittiläistä tai japanilaista yhteiskuntaa "järjestelmäksi" vai ei. Niiden arkielämä määräytyy joka tapauksessa markkinatalouden vaatimusten mukaan. Ja kaikissa maissa todellisia uudistuksia jarruttaa eliitti, joka nauttii huomattavista aineellisista ja henkisistä etuoikeuksista.

Dahrendorf inhoaa utopioita. On tietenkin totta, että käsite on vuoden 1917 jälkeen saanut yhtä kamalan kaiun kuin "sosialismi". Mutta   usein utopioiden inhon takana on luokkarajat murtavan demokratian pelko. Dahrendorf lainaa hyväksyen Harvardin yliopiston valtiotieteen professorin Samuel Huntingtonin analyysiä demokratisoinnin "suurista aalloista ja niiden vastareaktioista". Huntington on kuitenkin tullut tunnetuksi paitsi Yhdysvaltain ulkopolitiikan propagandistina myös varoituksistaan "demokratian kriisistä". Hänen silmissään tavallisten ihmisten herääminen järjestäytyneeseen poliittiseen toimintaan vaaransi 60-luvulla normaalin eliittivallan, joka takaa olojen vakauden.

Ympäristöliike ja muu tämän päivän kriittinen liikehdintä uhkaavat epäilemättä poliittisen eliitin rauhaa, sillä nämä liikkeet innoittavat näköalattoman poliittisen kulttuurin ulkopuolelta tulevia tavallisia ihmisiä. He ovat nyt kipeästi tietoisia siitä, miten tuhoisasti talous kohtelee ympäristöä. Silloin myös kysymys siitä, miten talous kohtelee ihmisiä, saa konkreettisemman sisällön. Jos ihmisten on suhtauduttava tasa-arvoisemmin luontoon, on yhä luonnollisempaa vaatia ihmisiltä tasa-arvoisempaa suhtautumista toisiinsa. Niin markkinatalous kuin "reaalisosialismi" ovat kohdelleet ympäristöä hillittömällä ahneudella ja ihmistä talouden vaatimusten käskyläisenä.

Vapaudenhenkinen perinne on aina pannut painoa ihmisen tuotannollisen elämän demokratisoimiselle. Vain tätä tietä voidaan kehittää ylipäätänsä mitään todellista demokratiaa.

Vuosisataamme on kuitenkin leimannut Lokakuun vallankumouksen varjo. Bolshevikit tuhosivat kaikki alulla olleet aidon sosialismin idut ja kutsuivat sitten kaikista ihanteista riisuttua pakkovaltaa sosialismiksi. Tämä on lamaannuttanut kohtalokkaalla tavalla aikamme kriittistä yhteiskunta-ajattelua.       

                                                    Tapani Lausti                            

                                                    Lontoo

               

[home] [archive] [focus]