BBC Finnish Section, 16.8.1995

Kultainen aika on meissä itsessämme

Alexander Cockburn, The Golden Age Is In Us : Journeys & Encounters 1987-1994 (Verso  1995)                                

Juonto: Kylmän sodan päätyttyä poliittinen väittely on usein ollut aatteellisesti vaisua. Yksi poliittisia intohimoja herätellyt kirjoittaja on kansainvälisesti tunnettu vasemmistolainen journalisti Alexander Cockburn. Kirjaksi kootuissa päiväkirjamerkinnöissään ja artikkeleissaan Cockburn pohtii aikamme ongelmia usein epätavallisesta perspektiivistä. Tapani Lausti esittelee Cockburnin kirjan "The Golden Age Is In Us" — kultainen aika on meissä itsessämme.

Alexander Cockburn syntyi Irlannissa, siirtyi sieltä Englantiin ja sitten 70-luvun alussa Yhdysvaltoihin. Siellä hän on ollut ns. uusvasemmiston nimekkäimpiä kirjoittajia. Cockburn on Yhdysvalloissa myös valtakunnallisesti tunnettu toimittaja kirjoitettuaan toisinajattelijan kolumnia rahamaailman arvovaltaiseen lehteen nimeltä Wall Street Journal.

Kirjan nimi "Kultainen aika on meissä itsessämme" on lainaus 1700-luvulta eläneeltä ranskalaiselta filosofilta Jean-Jacques Rousseaulta. Rousseau varoitti aliarvioimasta menneiden sukupolvien aikaansaannoksia. Hän sanoi, että ihmisten tavoitellessa kelvollista yhteiskuntaa esi-isiämme innoittaneet voimat ovat läsnä myös meissä itsessämme. Mitään ei ole ratkaistu lopullisesti; kaikki on vielä muutettavissa. Mikä on tehty ja osoittautunut kelvottomaksi, voidaan tehdä uudelleen. Kultaista aikaa ei pidä etsiä menneisyydestä tai tulevaisuudesta: se on meissä itsessämme.

En ole varma, rikkooko Cockburn tätä neuvoa paljastaessaan nostalgiansa Leniniä kohtaan, vai onko kyse hänen mielestään menneiden sukupolvien aikaansaannoksista. Vaikka hän suhtautui enimmäkseen kriittisesti Kremlin politiikkaan, hän katsoo Neuvostoliiton kuitenkin olemassaolonsa aikana jotenkin auttaneen edistystä maailmassa.

Onkin sitten mielenkiintoista lukea kirjaan sisältyvää haastattelua, jossa Cockburn keskustelee ystävänsä, kielitieteilijä Noam Chomskyn kanssa. Chomskya pidetään maailman johtavana vapaudenhenkisenä ajattelijana. Hänen näkemyksensä Leninistä on täysin kielteinen. Chomsky kavahtaa poliitikkoja, jotka uskovat omaavansa oikeuden ja kyvyn muokata kokonaisten kansojen ajattelua ja elämää. Hän vertaa Leniniä Yhdysvaltain Vietnamin sodan aikaiseen puolustusministeriin Robert MacNamaraan. Chomsky sanoo, että Leninin ja MacNamaran puheet muistuttavat hämmästyttävällä tavalla toisiaan. Chomsky näkee selviä yhtäläisyyksiä bolshevistisen ja liberaalin elitismin välillä. Siksi monien intellektuellien on ollut helppo siirtyä kommunismista kapitalismin palvontaan.

Cockburn suhtautuu erittäin kriittisesti Yhdysvaltain liberaaliin älymystöön, joka on hänen mielestään antautunut maan taantumukselliselle ilmapiirille. Keppihevosena on viime vuosina käytetty ns. poliittista korrektiutta eli poliittisesti oikeaoppista ajattelua. Cockburn muistuttaa, että käsite sai alkunsa vasemmiston sisältä, jolloin sitä käytettiin kuvaamaan omaan hyveellisyyteensä ihastuneita kiihkoilijoita. Sittemmin oikeisto otti käsitteen omaan käyttöönsä todistellakseen, että vasemmisto on sananvapauden vihollinen, kun se arvostelee rasistista ja seksististä kielenkäyttöä. Yliopistoissa poliittisen korrektiuden peikkoa on käytetty Cockburnin mukaan vaimentamaan kriittistä ajattelua. Tässä ilmapiirissä köyhyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta puhuminen on vaikeata. Oikeaoppisuudella pelotteleminen on osoittautunut oivalliseksi uudeksi punaisen vaaran muodoksi, etenkin kun uudella oikeistosukupolvella ei ole itsellään laajempia kansalaispiirejä kiinnostavia ajatuksia.

Cockburn sekaantui myös Yhdysvalloissa viime vuosina käytyyn John F. Kennedyä koskevaan väittelyyn. Hän arvosteli Oliver Stonen Kennedy-elokuvaa salamurhan uhriksi joutuneen presidentin ihannoimisesta. Cockburn ei usko Stonen väitettä, jonka mukaan Kennedy olisi suunnitellut vetäytymistä Vietnamista ja Yhdysvaltain talouden painopisteen siirtämistä sodasta rauhanomaisempaan kehitykseen. Kennedyn murhan selittäminen salajuoniteorialla kuvastaa Cockburnin mielestä lapsellista haavetta isähahmosta, jonka pahat voimat tuhosivat.

Bill Clintonin tultua valittua presidentiksi Cockburn joutui ankaraan kiistaan englantilaisten vasemmistointellektuellien kanssa. Cockburn valitti, etteivät Clintonista innostuneet työväenpuolueen ajattelijat lainkaan ymmärtäneet, että uusi presidentti oli sitoutunut suurelle rahalle antamillaan lupauksilla vähäosaisten sosiaaliturvan murentamiseen.

Cockburn on näin heittäytynyt moniin kuumiin kiistoihin. Hän sisällyttääkin kirjaansa saamiaan vihamielisiä kirjeitä. Hänet on mm. leimattu maailman jäykimmäksi marxilaiseksi journalistiksi. Cockburn irvailee, että ehkä hänen alaselkänsä jäykkyys johtuu vuosista, jotka hän on viettänyt työpöytänsä ääreen kumartuneena opettelemassa ulkoa Marxin Pääomaa.

.

[home] [archive] [focus]