Tämä on luku kirjastani Toisinajattelun tiekartta (Like 2004). Voit tilata sitä Liken kirjakaupasta. Ks. myös arvioita kirjasta.


"Vapaaehtoista tietämättömyyttä" ja "hyödyllisiä tulkintoja"

Tapani Lausti

Noam Chomsky, The New Military Humanism: Lessons from Kosovo. Pluto Press 1999.

Jugoslavian hajoaminen sekä sitä seuranneet Balkanin konfliktit muuttivat käänteentekevästi monien intellektuellien asenteita väkivallan käyttöön. Lukemattomat amerikkalaisten otteisiin aiemmin kriittisesti suhtautuneet ajattelijat innostuivat sotilaallisen voiman käytöstä niskoittelevia hylkypoliitikkoja vastaan. Kosovon traagiset tapahtumat ja Naton hillitön reaktio asettivat jälleen kerran sotaa käyvien maiden intellektuellit tilanteeseen, jossa olisi ollut selvitettävä tarkkaan päätöksenteon todellinen kulku ja todelliset vaikuttimet. Niin kuin monissa aiemmissa kriiseissä, totuuksien ja valheiden rajan annettiin hämärtyä.

Kuusikymmenluvulla kirjoittamassaan lukeneiston vastuuta käsittelevässä esseessä, "The Responsibility of Intellectuals", Noam Chomsky sanoi "intellektuellien kykenevän asemansa vuoksi paljastamaan hallitusten valheita sekä analysoimaan niiden toimia todellisten syiden ja vaikuttimien ja usein salassa pidettyjen tarkoitusperien valossa". Sittemmin Chomsky on kirjallisessa tuotannossaan analysoinut niitä taustatekijöitä, jotka saavat intellektuellit lyömään laimin velvollisuutensa totuuden puhumiseen.

On tilanteita, joissa maaperä rehellisyydelle on ollut otollisempaa. Vaikka kylmä sota ajoi lukemattomat intellektuellit kannattamaan joko Yhdysvaltoja tai Neuvostoliittoa, etenkin puolueettomissa maissa jäi tilaa kriittisyydelle, joka ymmärsi molempien suurvaltojen vaarallisuuden. Nyt kun myös monet suomalaiset intellektuellit näyttävät mielellään keskittyvän entisen Neuvostoliiton ruumiin potkimiseen, olisi hyödyllistä pohtia ajatuksia, joita Chomsky esittää suomeksikin ilmestyneessä kirjassa Uusi sotilaallinen humanismi (Like 2004).

Suomalaistenkin päätöksentekijöiden näyttää olevan vaikeaa nähdä, että Yhdysvaltain vaikutuksen alla olevan "kansainvälisen yhteisön" johtajat tekevät ratkaisuillaan maailmaa vielä vaarallisemmaksi kuin se jo on. Suomea ollaan vetämässä rikkaiden maiden omaneduntavoitteluun, jota tarvittaessa kutsutaan "ihmisoikeuksien puolustamiseksi" tai "kriisinhallinnaksi", vaikka todelliset motiivit ovat aivan muuta.

Viralliset viholliset

Chomsky osoittaa vaikeuksitta, että lännen johtajien voihkinta Kosovon albaanien kärsimysten vuoksi oli epärehellistä. Kärsimykset kyllä olivat todellisia, mutta niiden aiheuttajat oli helppo tuomita, koska he olivat muuttumassa virallisiksi vihollisiksi. Tietenkin Slobodan Milosević on rikollinen. Samanlaisesta käyttäytymisestä ei kuitenkaan ole voitu tuomita Turkkia ja sen johtajia — saati Ankaraa pommittaa — koska kyseessä on liittolaismaa.

"Yhtäällä on terroria, jolla on valistuneiden valtioiden hyväksyntä ja innokas tuki takanaan. Toisaalla on terroria, joka on rikollista ja jota on ankarasti rangaistava, koska se on ristiriidassa valistuneiden valtioiden vaatimusten kanssa", Chomsky kirjoittaa. (Uusi sotilaallinen humanismi ) "Valistuneisuus" on tässä tietenkin hänelle tyypillistä purevaa ironiaa.

Chomsky nimittää intellektuellien kyvyttömyyttä nähdä tällaista kaksinaamaisuutta "vapaaehtoiseksi tietämättömyydeksi". Ei ole mitään todellista estettä nähdä hallitusten politiikan valheellisuutta, tosiasioilta vain suljetaan silmät. Tiedostamatonkin itsepetos mahtuu nimikkeen alle. Älykköjen on jossain aivojensa takaosissa otettava huomioon omat henkilökohtaiset etunsa. Kansainvälisiä etuoikeuksiaan puolustavissa maissa yliopistotkin usein valvovat hienovaraisesti vapaan ajattelun rajoja. Toimittajan on vaikea edetä urallaan, ellei hän hyväksy kulloinkin vallitsevan konsensuksen perusolettamuksia.

Kosovon kohdalla konsensus oli, että "jotakin oli tehtävä" ja että "mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut" kuin pommien pudottaminen. Chomsky purkaa nämä väittämät perusosiinsa ja osoittaa, että muitakin vaihtoehtoja oli ja että pommi-iskut pahensivat tilannetta Kosovossa mittaamattomalla tavalla. Viimeksi mainittu tosiasia kyllä myönnettiin silloin tällöin uutissivuilla, mutta kiistettiin pääkirjoituksissa — tavallinen käytäntö Lännen lehdissä.

"Valistuneet valtiot"

Aikamme pikkudiktaattorien hirmutekojen hillitön kostaminen — seurauksista välittämättä — on hyödyllistä senkin vuoksi, että näiden roistojen pitäminen uutisotsikoissa auttaa pesemään "valistuneiden valtioiden" omia kasvoja. Tässä sovelletaan Chomskyn usein analysoimaa käytäntöä, jossa lännen menneet hirmuteot leimataan "virheiksi", joihin "hyvää tarkoitettaessa" "valitettavasti" syyllistyttiin. Niin pyyhitään yhdellä vedolla historiasta Yhdysvaltain rikokset Indokiinassa, Latinalaisessa Amerikassa ja muualla. Meille vakuutetaan, että näitä on enää "turha" pohtia, koska nyt on alkanut uusi, humanitaarinen kausi.

Chomsky kysyy, ovatko julistukset lännen "jaloudesta" Kosovossa "osa hovihännystelijöiden vuosituhantista perinnettä." Vastaus kuuluu: "Riittää kun tutkii, onko ylhäisten ja maailmanlaajuisten käsityksiemme toteuttamista koskaan vaadittu sellaisissa tapauksissa, joissa se vahingoittaisi vallanpitäjien intressejä. Tutkimus ei osoittaudu kovinkaan vaikeaksi."

Mitä taas Kosovon rauhansopimukseen tulee, Chomsky kiinnittää huomiota ilmiöön, joka sekin on tuttu historiasta. Yhdysvallat ja Nato esittivät sopimuksesta sen tekstin kanssa ristiriidassa olevia tulkintoja, jotka kätkevät sen tosiasian, että samaan tulokseen — ja parempaankin — olisi päästy vilpittömillä neuvotteluilla. Chomskyn mukaan ilmiö on tavanomainen: "Pascal antoi sille vuosisatoja sitten klassisen kirjallisen ilmaisun satiirissaan viisastelusta, jossa hän kiinnitti huomiota 'hyödyllisiin tulkintoihin' tehokkaimpana mekanismina, jolla vallanpitäjät voivat hurskaasti kannattaa hienoja periaatteita, jotka he samalla kieltävät käytännössä."  

[home] [archive] [focus]