Ydin, 1991

New Left Review ja kommunismin romahdus


Robin Blackburn (toim.): After the Fall. The Failure of Communism and the Future of Socialism. Verso 1991.

Kun brittiläisen uusvasemmiston uudet briljantit teoreetikot valtasivat 60-luvun alkupuolella kansainvälisesti vaikutusvaltaisen teoreettisen New Left Review -julkaisun, he sysäsivät syrjään joukon tunnettuja vasemmiston veteraaneja. Yksi heistä oli historioitsija Edward Thompson. Thompson ilmaisi tuolloin pelkonsa siitä, että uusi sukupolvi ei ollut täysin ymmärtänyt stalinismin olemusta ja oli näin ollen altis piilostalinistisille vaikutuksille. Nämä hiipivätkin NLR:n analyyseihin mm. ranskalaisen Louis Althusserin marxismin muodossa. Julkaisun päätoimittaja Perry Anderson ja hänen läheisin avustajansa Robin Blackburn puolustivat usein Moskovalle uskollisten kommunististen puolueiden näkemyksiä.

"Hullu vuosi" 1968 muutti joksikin aikaa kaiken. Neuvostoliitto ja kommunistiset puolueet paljastivat syvän vastenmielisyytensä opiskelijaliikkeiden radikalismia kohtaan. Nuoret vasemmistolaiset näkivät selvät yhtymäkohdat bolshevikkien tukahduttavaan politiikkaan. He käänsivät selkänsä Moskovalle tutustuttuaan Mihail Bakuninin, Rosa Luxemburgin, Bertrand Russellin ja Noam Chomskyn vapaudenhenkisiin ajatuksiin.

Mutta nämä vapauden tuulet laantuivat 70-luvulla. NLR alkoi osoittaa varovaista myötämielisyyttä Leonid Brezhnevin politiikkaa kohtaan. Etenkin Neuvostoliiton ulkopolitiikka tuki NLR:n kirjoittajien mielestä kansainvälistä edistystä.

"After the Fall" sisältää näitä samoja ristiriitaisuuksia. Vaikka kirjoittajien erilaiset lähtökohdat avaavat erilaisia perspektiivejä kommunismin romahtamiseen, useat artikkelit kuvastavat perinteellistä NLR-ajattelua. (Yli puolet kirjan artikkeleista julkaistiin alun perin NLR:n sivuilla.)

Yksi kirjan toisinajattelevista on jälleen Edward Thompson. Hän arvostelee NLR:ää kaiken analyysin redusoimisesta "kahden leirin" ajatteluun. Kapitalismin ja kommunismin väliin ei NLR:n ajattelussa jäänyt muunlaisen kehityksen mahdollisuutta. Tässä abtsraktissa maailmankuvassa piilee jonkinlainen toivottomuus. Pessimismi näkyy NLR:n tapana jättää todelliset kansanliikkeet teoretisointinsa ulkopuolelle.

Thompsonin puheenvuoro on ennen kaikkea Fred Hallidayn kritiikkiä. Analysoidessaan kylmän sodan päättymistä Halliday ei sanallakaan viittaa rauhanliikkeeseen uuden Euroopan yhtenä katalysaattorina, Thompson valittaa.

Tämä abstrakti teoretisointi rasittaa NLR:n nykyisen päätoimittajan Robin Blackburnin muuten mielenkiintoista artikkelia "Fin de Siecle: After the Crash". Blackburn keskittyy Neuvostoliiton analyysissään niihin taloudellisiin mekanismeihin, jotka johtivat kommunismin epäonnistumiseen. Hän kiiruhtaa kuitenkin lisäämään olevansa tietoinen siitä, miten demokratian, yksilön oikeuksien ja kokoontumisvapauden tukahduttaminen kytkeytyvät monin tavoin talouden toimintaan. Mutta tästä huolimatta artikkeli jättää vaikutelman, että Neuvostoliiton historiaa tarkastellaan tässä enemmän poliittisten komissaarien kuin sorrettujen neuvostokansalaisten näkökulmasta.

Blackburn ei siis kiistä Neuvostoliiton olleen kaukana sosialistisesta demokratiasta, mutta hänen artikkelinsä lävitse kuultaa nostalginen asenne kommunismia kohtaan. Blackburn kirjoittaa, että bolshevikkien voitto vuosina 1917-1920 ja Neuvostoliiton osuus vuoden 1945 voitossa eivät tehneet sosialismia ajankohtaiseksi, mutta vaikuttivat uuden maailmanjärjestelmän syntyyn, joka hillitsi kapitalistisia ja imperialistisia valtoja.

Neuvostoliiton myönteisen vaikutuksen kuvitteleminen oli psykologisesti ymmärrettävää, sillä vaihtoehto oli epämiellyttävä totuus. Kriittisellä solidaarisudella Neuvostoliittoa kohtaan peitettiin antikapitalististen liikkeiden miltei täydellinen voimattomuus. Näin saatettiin unohtaa, miten Stalinin sanelema kommunistien politiikka auttoi fasisteja valtaan Saksassa ja miten kommunistit auttoivat Espanjan vallankumouksen kukistamisessa.

Espanjassa selvemmin kuin ehkä missään muualla oli nähtävissä aikamme liberalismin, sosialidemokratian, kommunismin ja fasismin jakama vihamielisyys spontaaneja kansannousuja kohtaan. Kaikki aatesuunnat tuntevat parhaimmillaan syvää epäuskoa ja pahimmillaan aggressiivista vastenmielisyyttä ihmisten arkielämän kokemuksista kumpuavia kollektiivisia itseorganisoitumisen muotoja kohtaan.

Blackburn sanoo Neuvostoliiton saaneen Lännen hallitsevat luokat antamaan periksi antikolonialistisille vapautusliikkeille ja suostumaan myönnytyksiin kotimaisille työväenliikkeille. Monet muut painottaisivat stalinismin halvaannuttavaa vaikutusta demokratiaan niin kolmannessa maailmassa kuin vauraiden maiden työväenliikkeissä.

Arvioidessaan Neuvostoliiton sisäistä kehitystä Blackburn varoittaa väheksymästä komentotalouden saavutuksia. Tulivathan neuvostokansalaiset kuitenkin ravituiksi ja teollisuuden tuotanto kasvoi kovaa vauhtia. On totta, että monet entisen Neuvostoliiton asukkaat tuntevat jo nostalgiaa Brezhnevin kauden leveämmän leivän päiviä. Mutta mitä opetuksia tämä tarjoaa sosialisteille?

Saihan Hitlerkin talouden toimimaan ja junat kulkivat aikataulussaan Mussolinin Italiassa. Ihmiset tulevat ruokituksi vankilassakin.

Sosialismin tulevaisuudesta kirjoittaessaan Blackburn nojaa turhan paljon 20-luvulla alkaneiden Neuvostoliiton kokemuksista lähteneisiin talousväittelyihin. Hän pohtii erilaisia sosialistisen kehityksen malleja ikäänkuin ihmiskunnan tulevaisuus olisi viisaiden teoreetikkojen käsissä.

Silti Blackburnin artikkeli on hyvä yhteenveto vuosisatamme marxilaisesta Neuvostoliitto-väittelystä. Artikkelissa on myönteistä myös se, että Itä-Euroopan mullistukset ovat kallistaneet Blackburnia vasemmistolaiseen pluralismiin. NRL ei ole milloinkaan suhtautunut suopeasti libertäärisosialistisiin ja anarkistisiin virtauksiin. Lehti kieltäytyi esimerkiksi julkaisemasta Paul Mattickin artikkeleita, koska tämä suhtautui kriittisesti Leniniin. (Mattick oli Rosa Luxemburgin johtamien spartakistien veteraaneja.) Blackburn muistuttaa nyt antibolshevististen vasemmistovirtausten olemassaolosta ja pitää esimerkiksi Bakuninin Marx-kritiikkiä uudelleen ajankohtaisena. Hiljattain NLR jopa julkaisi myönteisen arvion Noam Chomskyn ajattelusta.

Kirjan toisinajattelevista artikkeleista mielenkiintoinen on Andre Gorzin "The New Agenda". Otteen erilaisuutta kuvatkoon vaikkapa tämä lainaus: "Missä 'sosialismi' ymmärretään toistaiseksi olemassaolemattomien taloudellisten rakenteiden suunnitelluksi kehittämiseksi, se kääntyy väistämättä vastakohdakseen: se jälleenrakentaa yhteiskunnan vihkiytymällä pääoman kasaantumisen ohjaamalle taloudelliselle kehitykselle. Sellainen yhteiskunta ei voi kehittää riippumattomuutta taloudellisesta rationaalisuudesta. Se 'taloudellistuu' läpikotaisin."

Gorz varoittaa "asiantuntijoiden kulttuurista", joka riistää väestöltä mahdollisuuden muokata omaa elämäänsä.

After the Fall on mielenkiintoinen dokumentti Lännen vasemmiston ristiriitaisesta suhtautumisesta Neuvostoliittoon. Monet kirjan artikkelit osoittavat, miten paljosta menneisyyden painolastista vasemmiston on vielä päästävä irti. Kirjan kirjoittajista historioitsija Eric Hobsbawm puhui kommunismin romahtamisen jälkeen "erään haaveen päättymisestä". Siihen tokaisi joku, että "minä kun luulin erään painajaisen päättyneen".

Tapani Lausti

Ks. myös:

[home] [archive] [focus]