BBC Finnish Section, 12.3.1996

Joukkotiedotusvälineiden vapaus

Richard Barbrook, Media Freedom : The Contradictions of Communications in the Age of Modernity. Pluto Press 1995.                              

Juonto: Sananvapaus on olennainen osa demokratiaa. Siksi ei ole samantekevää, miten joukkotiedotusvälineitä valvotaan ja miten kansalaiset voivat vaikuttaa niiden toimintaan. Brittiläinen tutkija Richard Barbrook käyttää Ranskan joukkotiedotusvälineiden historiaa esimerkkinä siitä, miten vaikeata demokraattisen median luominen on. Barbrookin kirjaa "Media Freedom" — joukkotiedotusvälineiden vapaus — tarkastelee Tapani Lausti.

Kansainvälinen tietoliikenneverkko Internet on palauttanut mieliin vanhan haaveen ihmisten keskinäisestä tiedonvälityksestä, johon kaikki voivat osallistua. Kukaan ei voisi puuttua taloudellisen tai poliittisen vallan avulla tiedonkulkuun. Mitään mielipiteitä ei kyettäisi sensuroimaan.

Richard Barbrookin mukaan tämä haave syntyi Ranskan vallankumouksen aikana. Kahden vuosisadan ajan toisiaan seuranneet sukupolvet ovat sittemmin tulkinneet monin erin tavoin tuolloin omaksuttua yleistä periaatetta joukkotiedotusvälineiden vapaudesta.         

Absoluuttisen monarkian kukistuttua yksilöt saattoivat painaa omia sanomalehtiään ja kirjoja ilman valtion sensuuria. Tähän kykenivät kuitenkin vain harvat Pariisissa asuvat journalistit ja kirjanpainajat. Kehitys johtikin väistämättä siihen, että sanomalehtien julkaisemisesta tuli yksi teollisen tuotannon muoto. Kansalaiset kykenivät vaikuttamaan lehtien sisältöön vain vaaleilla valittujen edustajiensa välityksellä tai päättämällä, mitä lehtiä ostaa.

Omana aikanamme, muutamana viimeksi kuluneena vuosikymmenenä, niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaiset ajattelijat ovat yrittäneet kehittää kansalaisten aktiivisempaa osallistumista joukkotiedotusvälineiden toimintaan. Koska nämä yritykset ovat epäonnistuneet, on jälleen enimmäkseen alistuttu siihen, että yleisö voi vain passiivisena seurata, mitä heille tarjotaan. Joukkotiedotuksen viihteellisyyden kasvu on myös heikentänyt aiemmin tärkeänä pidettyjä kansanvalistuksen periaatteita.

Kansalaisaktiivisuuteen perustuvan viestinnän vaikeus on rinnastettavissa edustuksellisen demokratian rajoituksiin. Moderneissa yhteiskunnissa on ollut vaikea kehittää pitemmälle meneviä kansalaisdemokratian muotoja kuin tuntemamme edustuksellinen eli parlamentaarinen demokratia. Tiedonvälityksen kahlitseminen on sekin johtunut osittain vallanpitäjien haluttomuudesta luopua tuntemiemme poliittis-taloudellisten järjestelmien harvainvaltaisesta luonteesta. Osittain esteenä ovat olleet tiedotusvälineiden yksityisomistus ja yleisön osallistumista edesauttavan teknologian puuttuminen.

60-luvun kiihkeään aikaan haave koko kansan osallistumisesta lehtien palstoilla ja sähköisissä viestimissä käytävään keskusteluun sävytti jälleen kerran nuorten ranskalaisten vallankumouksellisten ajattelua. Tapahtumien kulku osoitti kuitenkin, että innostus näin aktiiviseen kansalaisosallistumiseen kestää vain niin kauan kuin suuret ihmisjoukot uskovat vaikutusvaltaansa. Pitkään 70-luvulle ja aina 80-luvun alkuun asti Ranskassa toimineet, osallistujien itsehallintoon perustuneet lehdet ja pienet radioasemat kuolivat lopulta väsymiseen ja toiminnan ajautumiseen pienten radikaaliryhmien käsiin.

Uusoikeiston nousu 80-luvulla sai myös ns. uusliberaaleihin oppeihin uskoneet ajattelijat kiinnostumaan kansalaisten vapaasta, sähköisestä foorumista. Tässä kaupallisessa osallistumisen mallissa kansalaiset kertoisivat sähköisillä markkinoilla omista tuotteistaan. Tämä malli tukehtui kuitenkin suurten mediayritysten otteeseen. Kansainvälinen kilpailu loi kansainvälisiä mediajättejä, joille kansalaiset ovat pelkkiä kuluttajia.

Näiden epäonnistuneiden osallistumisen mallien rinnalla on koko ajan elänyt erilaisina muunnelmina ns. julkisen palvelun malli, jota on toteutettu ennen kaikkea yleisradiotoiminnassa, vaikka tätä mallia ei Ranskassa ole toteutettu yhtä selkeästi kuin esimerkiksi Britanniassa. Julkisen palvelun malli lähtee siitä, että valtion viranomaisten, poliitikkojen tai muiden julkisen elämän henkilöiden valvonnassa toteutetaan ohjelmapolitiikkaa, joka takaa erilaisten näkemysten esiintulon. Kansalaiset voivat sitten kaikkia mielipiteitä kuunneltuaan tehdä poliittiset valintansa.

Barbrook uskoo, että tämä säännellyn joukkotiedottamisen mallikin jää kuitenkin joskus historiaan. Yhteiskunnat muuttuvat alati politiikaltaan, taloudeltaan ja teknologialtaan. Tulevaisuudessa pyritään todennäköisesti jälleen ratkaisemaan uusin keinoin ristiriitaa kansalaisten ilmaisunvapauden ja muiden mielipiteille alistumisen välillä. Barbrook uskoo, että uusissa olosuhteissa joudutaan taas kysymään, jääkö joukkotiedotusvälineiden vapaus harvojen yksilöiden etuoikeudeksi vai koko ihmiskunnan oikeudeksi.

Internet on vielä vähemmistön huvia ja sekin voi tukehtua kaupallisuuteen tai hermostuvien vallanpitäjien kurinpalautukseen. Historiallisesti mielenkiintoinen Internet on kuitenkin juuri siksi, että se on ainakin hetkeksi herättänyt henkiin kaikesta kontrollista vapaan tiedonvälityksen haaveen.

[home] [archive] [focus]