Bosnia ja Eurooppa

Juonto: Euroskoopissa tarkastellaan Euroopan tulevaisuutta koskevien näkymien hämärtymistä. Euroopan yhdentyminen on ajautunut vaikeuksiin samaan aikaan kun Eurooppa on näyttänyt neuvottomalta Bosnian tilanteen edessä. Tapani Lausti etsii yhtymäkohtia entisen Jugoslavian pirstoutumisen ja Länsi-Euroopan yhdentymisen kompastelun välillä.

[TAPE: DELORS: " Eurooppalainen unelma on vaarassa tuhoutua.]

Näin varoitti Euroopan yhteisön komission puheenjohtaja Jacques Delors valuuttakaaoksen kuumentamissa tunnelmissa. Delorsin silmissä unelma alkaaa kaikota, jos Euroopan valuuttajärjestelmän annetaan kadota. Sisämarkkinat eivät voi toimia ilman tätä järjestelmää, Delors sanoi.

Näinä päivinä eurooppalaisesta unelmasta muistuttaminen saattaa kuulostaa oudolta, kun valuuttakeinottelijat kykenevät horjuttamaan hetkessä vuosia rakennettuja valuuttasopimuksia ja kun Eurooppa on seurannut voimattomana kansallisen vihan riehuntaa Bosniassa. Bosniaa on nyt pitkään luonnehdittu Euroopan häpeäpilkuksi. Mutta niin paljon kuin Jugoslavian veristä hajoamista kauhistellaankin muualla Euroopassa, mielialoja on kuin huomaamatta rauhoittanut näkemys, jonka mukaan kansallisten puhdistusten painajainen johtuu ensisijaisesti Balkanin historiasta ja sen kansallisuuksien perinteisestä vihanpidosta.

Mutta kriisillä on myös moderni taustansa, joka koskettaa muutakin Eurooppaa. New Left Review -aikakauslehden päätoimittaja Robin Blackburn pelkää, että etnisten ristiriitojen historiaan tuijottaminen voi tehdä ihmiset sokeiksi kriisin moderneille ulottuvuuksille.

Blackburn kirjoittaa: "Tätä katastrofia lietsoneita intohimoja ei tule yhdistää yksinomaan, tai edes etupäässä, vanhoihin vihamielisyyksiin. Vaikka ne ovatkin näytelleet osansa, ne ovat saaneet uutta kiihkoa, holtittomuutta ja epätoivoa sellaisista uuden aikakauden vitsauksista kuten epätasainen taloudellinen kehitys, hyperinflaatio, joukkotyöttömyys, säästöohjelmat, joukkotiedotusvälineiden harjoittama vihanlietsonta, militarismi, poliittinen korruptio, etninen totalitarismi ja epävakaiden enemmistöjen vähemmistöihin kohdistama kiihkeä suvaitsemattomuus, jota voisi luonnehtia demokraattiseksi mielen sumentumiseksi. Jugoslavian hajoamisen pahaenteisimpiä puolia onkin se, että hajoamisen tausta on liiankin suuressa määrin omaan aikaamme sidottu."

Blackburn muistuttaa, että yksikään muu kommunistien hallitsema maa ei ollut yhtä sidoksissa länsieurooppalaiseen elämäntapaan kuin Jugoslavia. Turistien ja siirtotyöläisten kahdensuuntainen liikenne korosti Länsi-Euroopan ja Jugoslavian välistä elintasokuilua. Pyrkiessään kohottamaan elintasoaan Jugoslavia joutui läntisen talouden otteeseen. Blackburnin mielestä Euroopan yhteisön ja kansainvälisten rahalaitosten menetelmät avasivat osaltaan tietä katastrofille.

"80-luvulla ne pakottivat Jugoslavian tiukkaan velkojenmaksuaikatauluun ja säästöpolitiikkaan, joka sai maan — rannikkoalueita lukuunottamatta — taloudellisen romahduksen partaalle. 90-luvulle tultaessa ne rohkaisivat vaivihkaa maan hajottamista ajaneita voimia. Toisaalta ne eivät turvautuneet tiukkoihin pakotteisiin aggressiivisen serbialaisen militarismin pysäyttämiseksi."

Maailmanpankin raportit puhuivat analyyttisen viileästi kysynnän rajoittamisesta, työllisyyden uudelleenjärjestelyistä, valtion tukiaisjärjestelmän purkamisesta ja muista talouden rakenneuudistuksista. Näitä värittömiä taloudellisia analyysejä lukiessa oli vaikea nähdä, että todellisuudessa Jugoslaviaan oli leviämässä syvää sosiaalista kurjuutta. Liittohallituksen uskottavuus alkoi horjua. Alueellinen eriarvoisuus syveni. Slovenian, Kroatian ja Serbian asukkaat silmäilivät epäluuloisesti toisiaan. Kaikki kansallisuudet epäilivät joutuneensa huonompaan asemaan kuin muut.

Blackburn korostaa, että lännen poliittiset virheet eivät tietenkään vapauta osavaltioiden — ensisijaisesti Serbian — poliittisia johtajia vastuusta kansalliskiihkon levittämisestä. Mutta taloudellinen epätoivo teki ihmiset alttiiksi kiihotukselle. Ja kun väkivaltaisuuksien kierre pääsi vauhtiin, siitä irtautuminen näytti mahdottomalta.

Tämä taloudellisen epätoivon yhdistyminen nationalismin nousuun ei toki ole tuntematonta muualla — ja tässä piileekin entisen Jugoslavian katastrofin pahaenteisyys muulle Euroopalle. EY:n komissio on hiljattain ennustanut työttömien määrän jäsenmaissa nousevan ensi vuoden loppuun mennessä 24:ään miljoonaan. Vuoteen 2000 mennessä työttömyys kasvaa ennusteiden mukaan lähestulkoon kaikissa EY-maissa. Näin siitä huolimatta, että talouden ennustetaan taas kääntyvän nousuun. Toisin sanoen talouden kasvu ei enää luo työpaikkoja vaan tuhoaa niitä.

Euroopan yhdentymisen yllä oli jo pilviä ennen uusinta valuuttakriisiä, joka pakotti EY-maat antamaan valuutoilleen suuremman kellumisvapauden. Kriisiä koskevassa lausunnossaan EY:n komissio sanoi, ettei se halua millään tavoin vähätellä kriisin vakavuutta. Euroopan rakentaminen on menettänyt uskottavuuttaan, komissio myönsi. Silti monet johtavat poliitikot tunsivat tarvetta vakuuttaa uskoaan Euroopan tulevaisuuteen. Ranskan pääministeri Edouard Balladur oli heidän joukossaan:

[TAPE: BALLADUR: "...]

Balladur vakuutti, että Euroopan tulevaisuus on varmistettu. Euroopan valuuttajärjestelmä kykenee edelleen toimimaan. Vaikka sitä onkin väljennetty, sen periaatteet ovat edelleen voimassa. Balladur katsoo, että eurooppalaiset voivat suhtautua luottavaisesti talouspolitiikkansa tulevaisuuteen. Poliitikkojen itseluottamus luo jyrkän vastakohdan riippumattomien kommentaattoreiden varoituksille.

Tunnettu ranskalainen kommentaattori Bernard Cassen kirjoitti hiljattain poliitikkoja vaivaavasta ideologisesta sokeudesta.

"On täysi syy kysyä, ovatko Euroopan yhteisön johtajat riittävästi tietoisia heidän yhteiskuntiaan uhkaavista hajoamisen vaaroista. On ihmisiä, jotka haluavat pelastaa kansalaiset kuilun partaalta. Mutta täytyykö heidän yhteisrintaman säilyttämisen nimissä ikuisesti odottaa niiden ihmisten suostumusta, jotka pitävät sosiaalisia kysymyksiä pelkkänä riippana. Ideologinen sokeus saa useimpien EY-maiden hallitukset toimimaan omien etujensa vastaisesti. Tai sitten ne ovat jo pitkään hyväksyneet yhteiskunnan jakaantumisen kerroksiin — kuten suurin osa Britannian konservatiiveista. Joka tapauksessa tämä tekee hallituksille mahdottomaksi sellaisen Euroopan kuvittelemisen, joka muodostaisi todellisen yhteisön."

Toinen ranskalainen veteraanikommentaattori, Claude Julien, sanoo teollisuusmaiden pitävän vaarallisella tavalla erillään sosiaalista ajattelua ja talouspolitiikkaa.

"Sosiaalilainsäädännöstä on tullut keino rajoittaa sosiaalisen räjähdyksen vaaraa. Lainsäädännön suomat taloudelliset edut ovat niin vähäiset, että monet ovat jättäytyneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Erilaiset yhteiskunnan kustantamat sosiaalimaksut sallivat hyljeksityille kansalaisille vaatimattoman kuluttajan roolin. Näin he antavat oman, hyvin vähäisen panoksensa markkinoiden toiminnalle. Tämä järjestelmä on nyt kulkenut tiensä loppuun. Kansainvälisellä tasolla sosiaalista ulottuvuutta on tietoisesti laiminlyöty. Sillä on joko peitelty rahanahneutta tai se on uhrattu Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimien rakenneuudistusten nimissä. Tämä järjestelmä on nyt uhkaamassa siitä eniten hyötyneiden maiden taloudellista, sosiaalista ja poliittista tasapainoa."

Claude Julien kirjoittaa, että koska sosiaalisiin ongelmiin kuten työttömyyteen liittyvät kysymykset ovat niin vaikeita, Ranskan hallitus on luomassa otollista ilmapiiriä uudelle turvallisuusajattelulle, jossa kansalaisia suojellaan siirtolaisten väitetyltä tulvalta. Kansallisuuteen ja ammattiin perustuva kiintiöajattelu on valtaamassa alaa. Mutta useat ranskalaiset poliitikot ovat jo alkaneet puhua siirtolaisuuden pudottamisesta nollaan.

Ranskassa ollaankin luopumassa kansalaisuusajattelussa, jossa kansalaisuus perustui maassa asumiseen. Aiemmin ranskalaiset ylpeilivät tällä periaatteella verratessaan sitä saksalaisten kyseenalaiseen, verenperintöön perustuvaan kansalaisuusajatteluun. Ranskan nykyinen sisäministeri Charles Pasqua aiheutti vuonna 1986 kohua lailla, joka johti siirtolaisten joukkokarkotuksiin. Nyt Pasqua tuntee itsensä niin varmaksi, että uskaltaa esittää julkisesti rotuvihaa lietsovia ajatuksiaan.

Näiden mielialojen pelätään olevan leviämässä kaikkialla Euroopassa. Brittejä on juuri kuohuttanut jamaikalaisen naisen kuolema häntä karkottamaan tulleiden poliisien väkivaltaisen menettelyn seurauksena. Näin sosiaalisen epätoivon, yhteiskunnallisen näköalattomuuden ja toisiin kansallisuuksiin kohdistetun vihan kaiku kiirii Bosniasta muualle Eurooppaan. Jos entisen Jugoslavian kansalaisilla olisi ollut mahdollisuuksia taloudellisesti turvattuun elämään, joka olisi antanut uskottavan lupauksen paremmasta tulevaisuudesta, kansalliskiihkoilijat olisivat tuskin kyenneet myrkyttämään ihmisten mieliä nykyisessä laajuudessa. Vieläkin monet Bosnian serbit, kroaatit ja muslimit uskovat monen kulttuurin rinnakkainelon elpymiseen ja toivovat ulkomaailmalta tekoja tämän toiveen täyttymiseksi. Mutta Euroopan hallitusten avustustoimintaakin ovat sävyttäneet poliittinen varovaisuus ja taloudellinen itsekkyys. Avustuskuljetusten varmistaminen on ollut usein tehotonta rauhanturvaajien riittämättömän lukumäärän vuoksi.

On tietysti mahdotonta väittää täydellä varmuudella, ettäulkopuoliset vallat kykenisivät estämään Bosnian jaon keinotekoisiin kansallisiin alueisiin. Mutta eräät Euroopan tulevaisuudesta huolestuneet kommentaattorit ovat sitä mieltä, että EY:n kyvyttömyys estää Bosnian hajottaminen heikentää yhteisön oman yhdentymisen uskottavuutta. Entisen Jugoslavian tragedia syventää Eurooppaan levinnyttä masentuneisuutta ja ideologista eksyksissä olon tuntua. Eurooppalaiset yhteiskunnat eivät enää näe eteensä. Tulevaisuus on arvoitus.

[home] [focus] [archive]