YLE/Ajantasa, 28.12.2006

Somalian kriisi kansainvälistyy

Hannu Reime

Somalian islamistit ovat uutistoimistojen tietojen mukaan alkaneet vetäytyä maan pääkaupungista Mogadishusta sinne etenevän Etiopian armeijan ja keskushallituksen joukkojen tieltä. Islamistit ovat hallinneet pääkaupunkia viime kesästä lähtien. Somalian pitkäaikainen kriisi on kansainvälistymässä Etiopian puututtua maan asioihin. Hannu Reime pohtii torstai-iltapäivän kolumnissaan Afrikan sarven uusinta sotaa.  

Sodat ja pienemmät aseelliset selkkaukset sekä ajoittaiset katovuodet ja niitä seuranneet nälänhädät ovat koetelleet Afrikan sarveksi kutsuttua maanosan itäisintä nurkkaa enemmän kuin ehkä mitään muuta aluetta maapallolla. Hätää ovat vauhdittaneet poliittiset riidat valtioitten välillä ja valtioitten sisällä.

Somalia on ollut vailla keskushallitusta oikeastaan siitä lähtien, kun presidentti Mohammed Siad Barre syöstiin vallasta yli viisitoista vuotta sitten. Barre oli johtanut Somaliaa diktatorisesti tukenaan entisestä itäblokista kopioitu poliittinen järjestelmä, johon silloisen ajanhengen mukaisesti kuului täysin katteeton puhe sosialismista. Hänen jälkeensä maassa ovat taistelleet yksityisarmeijoita johtavat sotalordit vaihtelevine vihollis- ja liittolaissuhteineen. Pohjoisessa alue, joka rajoiltaan vastaa suurin piirtein siirtomaavallan aikaista Brittiläistä Somalimaata, on julistautunut itsenäiseksi Somalimaan Tasavallaksi, jota yksikään ulkovalta ei ole tunnustanut. Elämä siellä on ollut vakaampaa ja rauhallisempaa kuin muualla Somaliassa.

Somalian poliittisten olojen aivan poikkeuksellinen sekavuus saattaa vaikuttaa yllättävältä siksi, että monista muista Afrikan maista poiketen Somalia on etnisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti sekä uskonnoltaan Afrikan yhtenäisimpiä maita. Eron huomaa erityisen selvästi, jos Somaliaa vertaa naapurimaihin Etiopiaan ja Eritreaan, joissa lukuisat kielet sekä kristinusko ja islam kietoutuvat monimutkaiseksi kudelmaksi. Somalian valtiollinen hajanaisuus selittyy kansan jakautumisella suuriin klaaneihin, joitten taustalla on perinteellinen paimentolaisyhteiskunta.

Somaliaa on viime vuosina yritetty rauhoittaa kansainvälisellä diplomatialla. Tärkeimpien yksityisarmeijoitten johtajat ovat päässeet sopuun keskushallituksesta, joka kuitenkaan ei ole uskaltanut eikä edes voinut asettua pääkaupunkiin Mogadishuun. Vailla virkamiehistöä toimiva hallitus on istunut Baidoan kaupungissa jonkin matkaa sisämaahan päin, ja sitä johtaa presidenttinä Abdullahi Yusuf -niminen sotapäällikkö, joka tunnetaan hyvistä suhteistaan naapurimaahan Etiopiaan. Nyt hän on Etiopian liittolainen. 

Mogadishussa on viime kesästä lähtien käyttänyt valtaa uusi tekijä Somalian poliittisella kartalla: Islamilaisten tuomioistuinten liitto. Kyseessä on poliittinen islam, mutta kuinka jyrkkä ja kuinka kansainvälinen, siitä on vallalla monen asteisia arvioita. Etiopian mielestä Somalian islamisteilla olisi yhteyksiä al-Qa'idaan, jonka taistelijoita Mogadishu nyt Bagdadin lailla vetäisi puoleensa. Tällä väitteellä se tietysti myös perustelee aseellista väliintuloaan selkkauksessa, joka minkä tahansa määritelmän mukaan on Somalian sisäinen asia.

Islamilaisten tuomioistuinten liitto on järjestö, jonka syntyä ovat edesauttaneet somalialaiset liikemiehet. Heidän hyvin käytännöllisenä motiivinaan on ollut saada aikaan edes minimimäärä sellaista yhteiskunnallista vakautta ja ennustettavuutta, jota vaihtoon perustuva talous vaatii. Islamistien valta on tosiasiassa lisännyt turvallisuutta heidän valvomillaan alueilla, myös Mogadishussa. Vakauden hintana on ollut islamilaisen lain, šarī`an, ankara noudattaminen julkisine rangaistuksineen. Tässä mielessä Islamilaisten tuomioistuinten liiton vallan kasvu Somaliassa jossakin määrin muistuttaa sitä, kuinka koraanikoulujen oppilaitten, talebanien, valtaantulo vakiinnutti kaoottiset olot Afganistanissa viime vuosikymmenen loppupuolella.

Somalian taisteluilla on myös kansainväliset ulottuvuudet, minkä selvästi osoittaa Etiopian väliintulo. Pääministeri Meles Zenawi tunnusti jouluaattona, että Somaliassa on etiopialaisia taistelemassa maan keskushallituksen puolesta islamisteja vastaan. Uutistoimisto AP:n käsiinsä saama YK:n raportti kertoo, että etiopialaisia olisi maassa kaikkiaan noin 8000. Tämän viikon uutiset viittaavat siihen, että etiopialaisten väliintulo on hallituksen kannalta ollut ratkaisevan tärkeää.

Etiopian naapurimaa Eritrea puolestaan tukee islamisteja, mutta tietenkin paljon vähemmässä määrin kuin Etiopia auttaa hallitusta. Syyt ovat, ellei muita niin maantieteellisiä, sillä Eritrea sijaitsee kaukana niistä alueista, joilla taistellaan. Sama YK-raportti väittää kuitenkin, että Somaliaan olisi tullut 2000 täysin varustettua eritrealaista sotilasta.

Eritrean apu Somalian islamisteille ei johdu mistään aatteellisesta sympatiasta, vaan on puhdasta valtapolitiikkaa: viholliseni viholliset ovat ystäviäni. Etiopia ja Eritrea ovat nimittäin äärimmäisen huonoissa väleissä keskenään. Entiset liittolaiset — Etiopian pääministeri Meles Zenawi ja Eritrean presidentti Isaias Afewerki — ovat tätä nykyä verivihollisia. Näitten miesten päätösten seurauksena maat ajautuivat viime vuosikymmenen lopulla erittäin tuhoisaan kolmivaiheiseen sotaan, josta on sanottu, että sitä käytiin ensimmäisen maailmansodan taktiikalla ja kylmän sodan aseilla. Nyt maitten rajoilla vallitsee kylmä rauha.

Etiopia ja Eritrea ovat nykyisin molemmat Yhdysvaltojen liittolaisia ja muun muassa tukevat varauksetta Washingtonin sotaa Irakissa. Liittolaisuutta ei haittaa se, että pääministeri Meles oli aikoinaan Albanian diktaattoria Enver Hoxhaa ihaileva stalinisti. Eritreaa nykyisin itsevaltaisesti johtava Isaias puolestaan taisteli aikoinaan Kuuban tuella eritrealaisten itsenäisyyden puolesta Etiopian keisarikuntaa vastaan. Tosin liittolaisuudet muuttuivat, kun Etiopiassa tehtiin sotilasvallankaappaus, ja maa vaihtoi leiriään kylmässä sodassa muuttuen Yhdysvaltojen ystävästä Neuvostoliiton liittolaiseksi.

Ystävät ja viholliset ovat vaihtuneet monta kertaa Afrikan sarven historiassa viime vuosikymmeninä, myös Somaliassa, joka Siad Barren aikana oli ensin Neuvostoliiton ja sitten Yhdysvaltojen asiakasvaltio. Viime päivien taistelut toistavat historiaa käänteisesti myös siinä mielessä, että 30 vuotta sitten Siad Barre lähetti sotilaansa Etiopiaan valtaamaan pääasiassa somalien asuttamaa Ogadenia. Somalialaiset karkotettiin sieltä Kuuban ja Neuvostoliiton avulla, kun itäblokki pönkitti Etiopian silloista diktaattoria Mengistu Haile Mariamia.

Nykyisessä selkkauksessa Yhdysvallat on hyväksynyt Etiopian väliintulon Somaliassa. Etiopialla on niin vahva armeija, että se pystyy avoimessa taistelussa karkottamaan islamistit sieltä, minne nämä ovat asettuneet. Sisäisessä kriisissä olevan kaoottisen maan hallinta on kuitenkin kokonaan toinen asia, kuten viime vuodet Irakissa ovat hyvin osoittaneet. Ja yleensäkin sota on aina helpompi aloittaa kuin lopettaa. Kuka tietää vaikka etiopialaiset sotilaat juuttuisivat samalla tavalla Somaliaan kuin amerikkalaiset Irakiin? 


Ks. myös:

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Afrikka

[home] [archive] [focus]