YLE/Ajantasa, 7.12.2006

Neuvostoliiton olemus

Hannu Reime

Huomenna on kulunut tasan viisitoista vuotta siitä, kun Neuvostoliitto päätettiin lakkauttaa. Neuvostoliiton osavaltiot olivat julistautuneet itsenäisiksi jo elokuussa 1991, mutta muodollinen sopimus liittovaltion siirtämisestä historiaan allekirjoitettiin saman vuoden joulukuussa. Hannu Reime pohtii torstai-iltapäivän kolumnissaan Neuvostoliiton olemusta.

Neuvostoliitto poistui historiasta hiljaa ja ilman fanfaareja. Sopimuksen vuonna 1922 perustetun euraasialaisen liittovaltion lakkauttamisesta allekirjoittivat Venäjän presidentti Boris Jetsin sekä hänen ukrainalainen ja valkovenäläinen kollegansa. Tilaisuutta ei pidetty Kremlin kattokruunujen loisteessa pääkaupungissa Moskovassa, vaan perin syrjässä, datšalla, joka sijaitsee Belavežin luonnonsuojelualueella Valkovenäjällä Puolan rajan tuntumassa.

Historiallisuutta seudulta, jossa Neuvostoliitto kuopattiin, ei kyllä puutu. Lähin kaupunki on nimeltään Brest tai Brest-Litovsk, ja se tunnetaan paikkana, jossa Neuvosto-Venäjä allekirjoitti rauhansopimuksen keisarillisen Saksan kanssa maaliskuussa 1918 ja näin irtautui ensimmäisestä maailmansodasta. Bolševikkien puolelta nimensä asiakirjaan pani sota-asiain kansankomissaari Lev Trotski, joka oli johtanut kansainvälistä sosialismia julistaneen uudenlaisen valtion valtuuskuntaa sen siihen asti tärkeimmissä neuvotteluissa vihamielisen ulkomaailman kanssa. Ja muutakin kuin neuvottelujen ja diplomatian historiaa Puolan ja Valkovenäjän rajaseutuihin liittyy — niin monta kertaa ovat armeijat vyöryneet niitten yli molempiin suuntiin.

Huomionarvoista on myös se, että sopimuksen Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton lakkauttamisesta allekirjoittivat vain kolmen neuvostotasavallan päämiehet, kun tasavaltoja oli ollut kaikkiaan viisitoista. Venäjä, Ukraina ja Valkovenäjä olivat muodostaneet Neuvostoliiton sisällä eräänlaisen slaavilaisen ytimen. Ne kolme sekä Taka-Kaukasian federaatio olivat myös perustamassa Neuvostoliittoa vuonna 1922. Toisen maailmansodan jälkeen vallitsi myös sellainen erikoinen tilanne, että Ukraina ja Valkovenäjä olivat YK:n jäseniä koko Neuvostoliiton lisäksi.

Viisitoista vuotta ei ole pitkä aika ihmiskunnan eikä nykyaikana edes yksilön elämässä. Jos Belavežin sopimuksen allekirjoittamisen ajasta mennään toiset puolitoista vuosikymmentä taaksepäin vuoteen 1976, ei mikään päällisin puolin näyttänyt silloin horjuttavan Neuvostoliiton olemassaoloa. Jättiläisvaltiossa elettiin vaihetta, jota jälkeenpäin on kutsuttu brežneviläisen pysähtyneisyyden ajaksi. Vain Neuvostoliiton virallisten ja erittäin tarkoitushakuisten tilastojen pikkutarkka lukeminen ja tulkinta ja niitten vertaaminen todellisuuteen saattoivat paljastaa sen, että järjestelmä oli kriisissä. Sellaisia asiantuntijoita oli jo siihenkin aikaan. Historian ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, ja asioita voidaan aina tulkita monella tapaa.

Käsitystä Neuvostoliiton voimasta ja vakaudesta 1970-luvun jälkipuoliskolla saattoi myös vahvistaa se, että Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen valta näytti heikenneen pahan kerran noina vuosina. Amerikkalaiset olivat joutuneet jättämään Vietnamin ja koko Indokiinan kommunisteille, ja eräät muutkin kolmannen maailman maat olivat kääntymässä pois länsivaltojen holhouksesta. Tärkeimpiä näistä maista olivat Etiopia, Angola ja ennen kaikkea Iran, jossa kansanomainen vallankumous vuosikymmenen lopulla ajoi maanpakoon Yhdysvaltojen paikallisen santarmin, shaahi Reza Pahlevin.    

Suurpoliittiset asetelmat olivat kuitenkin muuttuneet sen verran monimutkaisiksi, ettei kylmän sodan yksinkertainen nollasummapeli enää antanut oikeaa kuvaa todellisuudesta. Kommunistisen maailman kahden jättiläisvaltion, Kiinan ja Neuvostoliiton, suhteet olivat huonommat kuin kummankaan suhteet Yhdysvaltoihin, ja Washington pelasi kommunistimaita toisiaan vastaan suosimalla tässä pelissä tuohon aikaan nimenomaan Kiinaa.

Yhdysvaltojen menetykset eivät myöskään aina olleet Neuvostoliiton voittoja. Kaukasian eteläpuolella sijaitsevassa Iranissa ei suinkaan tullut shaahin jälkeen valtaan mitään ns. edistyksellistä hallitusta, vaan imaami Khomeinin islamilainen tasavalta. Iranin uusien vallanpitäjien ensimmäisiin toimiin kuului ankaran vainon aloittaminen paikallisia, Neuvostoliitolle uskollisia kommunisteja vastaan. Iranin kommunistipuolue Tudeh kiellettiin, ja sen aktivisteja vangittiin, kidutettiin ja teloitettiin aivan niin kuin oli tehty shaahinkin aikana. Kommunistien vainoaminen sinänsä ei tietenkään ollut aikaisemminkaan estänyt Neuvostoliittoa pitämästä hyviä suhteita moniin maihin, mutta mitään liittolaista Iranin Islamilaisesta Tasavallasta Neuvostoliitto ei saanut.

Neuvostoliiton hyvin vanhaksi käyneitten johtajien päätös lähteä sotimaan Afganistaniin osoittautui kohtalokkaaksi. Afgaanisissien ahdistamina neuvostoarmeijan sotilaat juuttuivat vuorille sotaan, jota eivät pystyneet voittamaan, sotaan, jonka seurausta myös ovat Yhdysvaltojen aluksi rahoittama islamilainen terrorismi ja Afganistanissa edelleen vallitseva kaaos. Moskovan eurooppalaisen valtapiirin sisällä loppua ennakoinut liikehdintä alkoi Puolasta kesällä 1980 ja johti noin kymmenessä vuodessa itäblokin ja lopulta koko Neuvostoliiton hajoamiseen.

Neuvostoliitto hajosi, mutta Venäjä jäi, ja Venäjä on edelleen valtavan kokoinen maa. Voi ehkä sanoa niin, että Neuvostoliitto oli yksi välivaihe suurvalta Venäjän historiassa. Tuona aikana Venäjä oli pukeutunut itselleen hieman huonosti istuneisiin vaatteisiin, jotka oli lainattu marxilaisesta sosialismista ja työväenliikkeen perinteestä. Näitten kulissien romahdettua Neuvostoliitosta tuli taas Venäjä.

Tapahtuihan siinä samalla paljon muutakin, muun muassa historian suurin omaisuuden jako, kun valtion siihen asti omistama varallisuus jaettiin niitten kesken, joilla siihen oli mahdollisuus ja valtaa. Venäjällä nykyisin vallitseva ohjattu demokratia — ohjaksissa entinen KGB-mies Putin — ja ihmisoikeuksien vähän niin ja näin oleva tila ovat epäilemättä perua Neuvostoliiton ajalta. Aikaisemmin kielletty yksityinen liiketoiminta sekä siihen kytkeytyvä rikollisuus tuskin ovat voineet syntyä yhdessä yössä. Niitten on täytynyt muhia kommunismiksi kutsutuissa kulisseissa. Ja joissakin asioissa Venäjällä on palattu jopa aikaan kauan ennen Neuvostoliittoa. Pohjois-Kaukasian väkivaltaisuudet ja Tšetšenian sota ovat asioita, joista jo Tolstoi kirjoitti omien kokemustensa perusteella. Siitä on aikaa enemmän kuin puolitoista vuosisataa.

 

Ks. myös:

 

Kavalletut käsitteet

Esipuhe Solidaarisuuskalenteriin 2007, 25.9.2006

"Salaisesta" puheesta 50 vuotta

YLE/Ajantasa 16.2.2006

Sosialismi, demokratia ja käsitteiden kavallus 

YLE/Maailmanpolitiikan arkipäivää, 26.03.2004

Socialism, democracy and conceptual embezzlement

Finnish Broadcasting Company, 26 March 2004

Finland, the "Russian question" and socialism

Polarities, Winter 2001 (2 October 2001)

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Venäjä

[home] [archive] [focus]