YLE/Ajantasa, 21.12.2006

Joulun perinne

Hannu Reime

Sitten on vuorossa torstai-iltapäivän ulkomaankolumni. Hannu Reime pohdiskelee siinä joulua ja joulun perinnettä.  

Muutama vuosi sitten ollessani joulun aikaan työvuorossa täällä Ylen radiouutisissa törmäsin ruokatunnilla työmaaruokalassamme erääseen nyt jo eläkkeelle siirtyneeseen yhtiön toimihenkilöön, joka konttoriväkeen kuuluneena ei tehnyt vuorotyötä, mutta joka oli tullut syömään lounaslapulla ravintolan tarjoamaa jouluruokaa. Juttelimme niitä näitä, ja lähtiessäni kinkun ja lanttulaatikon jälkeen takaisin uutishuoneeseen toivotin pöytäseuralaiselleni hyvää joulua. Jostakin syystä tämä muuten leppoisa ja hyväntuulinen mies ei oikein tuntunut vastaavan, ehkä murahti vain jotakin. Taisin toistaakin toivotukseni peräti kaksi kertaa, ellen väärin muista, mutta vastaus jäi aina yhtä lyhyeksi.

Myöhemmin, vasta työvuoron jälkeen kotona oivalsin, miksi hyvän joulun toivotus oli ollut työtoverilleni niin kiusallinen asia. Hän nimittäin kuuluu sellaiseen uskonnolliseen yhteisöön, Jehovan todistajiin, jotka kristillisestä alkuperästään huolimatta, eivät vietä joulua. Joulu on heille muinaisten roomalaisten pakanallinen juhla.

Asia alkoi herättää sen verran uteliaisuutta, että päätin tarkistaa pikaisesti, onko joulunviettoa vieroksuttu myös muissa, Jehovan todistajia jopa kiistattomammin kristillisissä yhteisöissä ja lahkoissa. Niin on todella tapahtunut siitä huolimatta, että joululla juhlistetaan Jeesuksen syntymää. Tai ehkä joulua on vastustettu näissä kirkoissa juuri siitä syystä, että tapahtumasta ei haluta tehdä mitään karnevaalia tai edes juhlaa, joka voisi olla vaarassa muuttua sellaiseksi. Ja joka tapauksessa, kukaan ei tiedä, mihin kohtaan vuoden kiertoa Jeesus Nasaretilaisen todellinen syntymäpäivä sijoittuu.

Katolista keskiaikaa seurannut uskonpuhdistus toi Euroopan maailmakatsomukselliselle kartalle monenlaisia protestanttisia lahkoja, niitten joukossa myös sellaisia, jotka ajattelivat, että joulu ei ollut vain pakanallinen juhla, vaan ennen kaikkea väärentämätöntä paavillista hapatusta, Rooman paavin myrkynkylvöä. Englannin vallankumouksen puritaaniset johtajat kielsivät joulunvieton vuonna 1647, ja kielto oli voimassa parlamentin ja Oliver Cromwellin johtaman lyhytikäisen tasavallan aikana seuraavalla vuosikymmenellä. Kielto nostatti mellakoita joulunvieton puolesta useissa Englannin kaupungeissa ja se kumottiin restauraation, monarkian palauttamisen, jälkeen.

Pohjois-Amerikan puritaanien tärkeimmässä keskuksessa Bostonissa joulun viettäminen oli kielletty yli kaksikymmentä vuotta 1600-luvun loppupuolella. Kiellon päätyttyäkin joulunvastainen asenne eli pitkään Amerikan siirtokunnissa. Vielä toistasataa vuotta myöhemmin — Amerikan vallankumouksen ja Yhdysvaltojen perustamisen jälkeen — uudessa tasavallassa suhtauduttiin jouluun suurin varauksin. Sitä pidettiin englantilaisena tapana. Joulusta tuli liittovaltion tunnustama virallinen pyhäpäivä Yhdysvalloissa vasta vuonna 1870.  

Joulun tekivät suosituksi Amerikassa uudet siirtolaiset, jotka muuttivat Euroopasta Atlantin toiselle puolelle 1800- ja 1900-lukujen molemmin puolin. Heitä tuli miljoonittain sellaisista maista kuin Irlanti, Italia ja Puola, joissa roomalaiskatolinen kirkko oli pitänyt yllä joulun vieton perinnettä ja vahvistanutkin sitä vastauksenaan uskonpuhdistajille ja heidän synkkyydelleen.

Siirtolaisia tuli myös Euroopan pohjoisista osista Saksasta ja Skandinaviasta, niistä maista, joissa luterilaisilla kirkoilla oli hengen markkinoilla vahva tai jopa hallitseva asema. Vanhasta paavinvastaisuudestaan huolimatta luterilaiset eivät suhtautuneet jouluun kielteisesti, päinvastoin. Alkuperäistä katolista perinnettä, jota uskonpuhdistus ei hävittänyt, on varmaan juuri se, että joulu on luterilaisille kirkoille vuoden suurin kristillinen juhla.

Uskonto ja kulttuuri, perinteet ja tavat, ovat asioita, joitten sisällöstä on usein turha kiistellä, sillä oikeaa vastausta ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kaikki riippuu siitä, kuinka ihmiset yksilöinä ja yhteisöinä niitä tulkitsevat. Uskontoon yleensä ja kuhunkin uskontoon erikseen sisältyy ohjeita ja periaatteita, jotka ovat kerta kaikkiaan ristiriidassa keskenään. Luulisi esimerkiksi, että usko ja nimenomaan usko on kaikissa uskonnoissa kaikkein suurin ja tärkein asia, mutta mitä kirjoittaakaan Paavali ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä: uskoakin suurempi on rakkaus! 

Joulunvieton muinaisroomalaista alkuperää kuvaa värikkäästi Edwin Linkomies 1950-luvun alkupuolella ilmestyneessä kirjoituskokoelmassaan Muinaisuuden näköaloja. Linkomies oli paitsi jatkosodan aikainen pääministeri ja sodan jälkeen sotasyyllisenä vankeuteen tuomittu myös Suomen johtavia antiikin tutkijoita ja monipuolinen kulttuuripersoona. Hän kirjoittaa, että ”Ennen kuin kristinusko pääsi Rooman valtakunnassa vallitsevaksi, roomalaisilla oli jo oma keskitalven juhlansa, joka on erityisen mielenkiintoinen sen johdosta, että eräitä sen yhteydessä esiintyneitä tapoja on siirtynyt meidän joulunviettoomme.” Tätä juhlaa kutsuttiin Saturnaliaksi, ja siinä palvottiin kylvön jumalaa Saturnusta. Linkomies kirjoittaa, että lahjojen antaminen ja ylensyöminen — niin kuin hän toteaa — ja jouluporsas ovat periytyneet roomalaisilta meidän jouluumme, mahdollisesti kynttilöiden polttaminenkin.

Joulu ajoittuu lähelle talvipäivän seisausta, huomista muuten, jolloin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla on lyhimmillään ja tämän jälkeen alkaa taas pidetä. Koska suurin osa ihmiskunnasta on tuhansien ja luultavasti jo kymmenien tuhansien vuosien ajan asunut päiväntasaajan pohjoispuolella, ei ole ihme, että ihmiskunnan vapahtajaksi uskotun miehen syntymäpäivä on päätetty sijoittaa aikaan, jolloin päivänvalo voittaa pimeyden.

Talven selän taittumiseen liittyi myös jule–nimisen juhlan vietto muinaisessa Skandinaviassa ennen kristinuskoa. Täällä pohjoisessahan pimenemisen pysähtymisen helpoimmin havaitsee. Vanhaa yhteyttä osoittaa myös se, että sana ”joulu” tulee suomeen skandinaavisten kielten jule–juhlaa tarkoittaneesta sanasta, joka nykyruotsissa on lyhentynyt muotoon jul.   

Jos joku haluaa väittää, että joulu on alun perin roomalaisten tai viikinkien pakanallinen juhla, hän löytää siihen helposti todisteita syventymällä noitten aikojen historiaan. Mutta vaikeaa on myöskään kiistää joulun myöhempää kristinuskoon liittyvää luonnetta, olipa itse uskovainen tai uskonnoton. Siihen ei tarvita muita todisteita kuin se, että kristittyjen kirkkojen ylivoimainen enemmistö tosiasiassa viettää joulua, ja niin on tehty jo ainakin puolitoista tuhatta vuotta.

 

Lisää Hannu Reimen juttuja arkistossa

[home] [archive] [focus]